Ikäihmisten talkoot

Menin viime kesänä riistanhoitoyhdistyksen – siis rhy:n – ampumaratatalkoisiin. Oli suunniteltu siivoamista, rakentamista ja maalausta. Paikalle ilmestyi peräti puolenkymmentä harmaapäätä ja yksi ukin mukaan lähtenyt miehenalku. Kävi mielessä, miksi me talkoolaiset olimme niin sanotusti varttuneita ikämiehiä. Nyt tiedän!

Aloitin viime vuoden marraskuussa maa- ja metsätalousministeriössä riistanhoitoyhdistyksiä koskevassa hankkeessa. Toimeksianto on pitkä, mutta tiivistän sen kahteen sanaan: tilannekuva ja kehittämisehdotukset.

Aloitin keräämällä tietoa siitä, millaisessa muutoksessa rhy:iden toimintaympäristö on, mitkä ovat toiminnan kipupisteet, mitä odotuksia on ja miltä tulevaisuus näyttää?

Yhden aineiston sain riistakonsernin strategiapäiviltä lähes 100 osallistujan joukolta, toinen tuli haastattelemalla 16 riistahallinnon sidosryhmäihmistä ja tärkeimpänä yli 100 riistanhoitoyhdistystä, työnsä parhaat tuntijat.

Vastaukset ovat koossa ja olen tutkinut myös tilastoja ja ennusteita. Nyt tiedän, miksi me talkoolaiset olimme harmaapäitä.

Poismuutto maaseudulta alkoi jo 1960-luvulla. Itäisen ja pohjoisen Suomen mutta myös monen Keski-Suomen tai Etelä-Savon maaseutupitäjän rhy:n jäsenistä noin puolet asuu kaupungeissa. Kun katsoin tilastoista maaseutupitäjien metsästäjien ikärakennetta, melkein pääsi parahdus. Nuorten metsästäjien määrä voi olla kymmenissä ja eläkeikäisten sadoissa. Jos lapsia ei juuri synny kuntaan ja paluumuuttoa ei ole, niin tilannetta ei tarvitse kummastella.

Asian kääntöpuoli näkyy kaupungeissa ja niiden kehyskunnissa. Esimerkiksi Rovaniemellä, Oulussa, Tampereella, Helsingissä ja Espoossa asuu kussakin 10 000 – 15 000 metsästäjää. Nuoria metsästäjiä on suhteessa enemmän kuin eläkeikäisiä. Eikä tämä koske vain metsästäjiä vaan koko väestöä.

Asumisen ja ikärakenteen epäsuhta heijastuu kaikkeen, aivan kaikkeen ja läpi koko yhteiskunnan. Ja se näkyy myös rhy-työssä. Maaseudulla on vaikea löytää tekijöitä ja ruuhkautuvissa kaupungeissa palvelujen tarvitsijoita riittää. Näiden välialueille jää toki kuntia, joissa on uskoa tulevaisuuteen.

Yhdistykset myös kuvaavat, kuinka byrokratia on kasvanut, kuinka asenteet ovat kärjistyneet ja kuinka kasvavat sorkkaeläinkannat ja niiden hallinta työllistävät. Sitten on vielä tämä susi ja sen kannan hallinta –  polarisoitunut ja politisoitunut verenpaineen nostaja.        

Kaikesta huolimatta rhy:t huolehtivat edelleen suurriistavirka-avusta, lakisääteisistä ampumakokeista, vahinkotarkastuksista, paikallisista koulutuksista, riistalaskentojen koordinoinnista ja niin edelleen. Noin 40 000 vapaaehtoisaktiivia huolehtii 282 riistanhoitoyhdistyksessä siitä, että metsästäjiä, sidosryhmiä ja muuta yhteiskuntaa palvellaan.

Aineiston mukaan riistanhoitoyhdistykset kaipaavat kuitenkin enemmän tukea ja resursseja.  Varsin monet toimintaa pyörittävät ovat sitä mieltä, että kun vastuut ja hallinnon odotukset kasvavat samalla kun toimintaympäristö vaikeutuu, tarvitaan ammattimaisempaa otetta ja myös korvausta työstä. Metsästys ja sen hallinnoinnin tarve ei ole loppumassa vaan lisääntymässä.

Tämä oli esimakua. Selvitys valmistuu maaliskuussa, jolloin kerrotaan enemmän!