Ei mitä sanoo, vaan miten sen sanoo

Metsästyksestä puhuttaessa on mielestäni tärkeää miettiä sanomisiaan etenkin, jos seurassa on metsästysharrastuksesta vain vähän tietäviä. Esimerkiksi suurilla saalismäärillä leuhkiminen voi kuulostaa toisen korvaan siltä, ettei saatua saalista kunnioiteta, ja vain määrällä on merkitystä. Tämä antaa vääränlaisen mielikuvan harrastuksesta.

Keskustelu on hyvä aloittaa aivan perusasioista, kuten miksi metsästystä harrastetaan tai mitä hyötyä siitä on. Asiaa voi joutua perustelemaan monelta eri kantilta, jotta sen voi jokainen käsittää. Metsästäminen harrastuksena herättää mielipiteitä. Harrastusta ei ole pakko hyväksyä, mutta sitä voi ymmärtää. Rauhallisuus ja asiallinen puhetyyli sekä faktaan perustuvat argumentit ovat ainoat ratkaisut myönteisen tai edes neutraalin mielikuvan luomiseen.

Mielestäni metsästyspiirit kaipaavat uusia kasvoja ja sen takia on tärkeää ottaa huomioon, minkälaisen ensivaikutelman harrastuksesta antaa. Seurajahdeissa on tietenkin sallittua liioitella ja vitsailla, kunhan kaikki paikalla olevat tietävät asian todellisen laidan. Ronskimpaa huumoria käytettäessä olisi syytä miettiä, millaisen mielikuvan se antaa aloittelevalle metsästäjälle. Negatiivisen ensivaikutelman saanut tuskin enää toistamiseen lähtee jahtiin mukaan, saatikka puhuu siitä eteenpäin myönteiseen sävyyn.

Metsästäjille itsestään selvät perusasiat voivat olla ei-metsästäville aivan uutta tietoa. Olen itse pyrkinyt asettumaan toisen kenkiin ja kertomaan mahdollisimman selkeästi, miten asiat oikeasti ovat. Olen sitä mieltä, että asiallisen tiedon levittämisellä on todella suuri merkitys metsästyksen tulevaisuuden kannalta. Ainakin, jos metsästystä halutaan jatkossa harrastaa myönteisessä ilmapiirissä. On jokaisen metsästäjän vastuulla kertoa metsästyksestä tilanteeseen sopivalla tavalla, ettei väärinymmärrys muutu todelliseksi käsitykseksi.

Kirjoittaja on nuori metsästäjä Lahdesta, jolle metsästys on ennemmin elämäntapa ja intohimon kohde kuin pelkkä harrastus.