Yllätysjahti
Metsästys on siitä hieno laji, että metsästystilanteeseen saattaa päätyä ihan yllättäen – kunhan pitää aistit valppaana.
Olimme viettämässä perheen kanssa loppiaista mökillämme Inarissa. Isä oli lähtenyt aikaisin mökiltä hirvijahtiin, ja me muut vielä heräilimme alkavaan päivään. Hetkeä myöhemmin lähdin kävelemään tietä pitkin noin kilometrin päähän alueelle, jossa on nettiyhteys. Kävellessäni ihailin valkoista maisemaa.
Noin puolivälissä matkaa havaitsin poroaidan takana liikettä. Ihan kuin jokin pitkäjalkainen mies olisi kävellyt lumen peittämällä aukealla. Hahmo oli sen verran kaukana, etten pystynyt tunnistamaan sitä. Hetken päästä kuului omituista metallin kilkatusta ja pauketta. Ajattelin, että joku on kelkkailemassa ja äänen olevan peräisin siitä.
Paluumatkalla mitään ei enää kuulunut eikä ketään näkynyt. Mökille päästyäni isä oli jo palannut, ja kysyin, oliko hän liikkunut paikan lähistöllä. Isä ei ollut kulkenut siellä päin, ja selitin mitä olin nähnyt ja kuullut. Hän kysyi, kuulostiko ääni siltä, kun jokin eläin yrittää hypätä poroaidan yli. Mietin hetken ja vastasin myöntävästi. Isä jatkoi: voisiko siellä olla hirvi?
Ystävät mukaan
Ei muuta kuin lähtö takaisin poroaidan laitaan, mistä olin juuri tullut. Isä oli oikeassa – juuri saavuttuamme näimme hirven hyppäävän aidan yli toiselle puolelle ja jolkottavan pakoon. Päätimme, että minä jään aidan viereen passiin ja isä käy juoksujalkaa hakemassa aseen.
Kului hetki, ja kuulin puhetta tieltä. Naapurin tytöt kävelivät tiellä mökkiämme kohti. He olivat tulossa tapaamaan minua ja veljeäni. Pysyttelin hiljaa, eivätkä tytöt huomanneet minua. Hyvä niin, vaikka minua harmitti, etten saanut ystäviäni mukaan jännittävään tilanteeseen. Ilokseni tytöt olivat kävelleet isää vastaan, joka oli selittänyt heille tilanteen, ja he pääsivätkin liittymään seuraan. Kohtasimme yhdessä aidan reunalla ja teimme pikaisen suunnitelman.
Ristiin rastiin metsässä
Kun saimme taituroitua itsemme poroaidan yli, lähdimme kahlaamaan umpihangessa 33 asteen pakkasessa hirveä kohti. Jäljet löytyivät, ja kuljimme niitä pitkin niin nopeasti kuin pystyimme. Olin niin keskittynyt maaston tarkkailuun, että törmäsin edessäni olevaan paksuun ja matalaan oksaan. On siis hyvä tarkkailla myös eteensä.
Ei mennyt kauaa, kun kohtasimme kaksi hirveä yhden sijaan. Niiden päät erottuivat selvästi lumisten puiden takaa, ja ne katsoivat meitä suurilla silmillään. Se oli uljas näky. Näytti siltä, ettei niillä olisi kiire minnekään.
Isä ampui, ja hirvet juoksivat eri suuntiin. Lähdimme ensin seuraamaan väärää jälkeä, ja pelkäsimme jo kadottaneemme hirven. Emme tajunneet, että hirvet olivat juosseet ristiin. Pienen pähkäilyn jälkeen hoksasimme oikean jäljen veripisaroiden kera, ja kohta hirvi näkyi edessämme. Vielä yksi laukaus, ja hirvi oli nurin.
Siitä saatiin loppupäiväksi ja -lomaksi mukavaa puuhaa. Isä oli kaksi edellistä päivää yrittänyt hikisesti metsästää hirviä tuloksetta. Sauvakin oli mennyt poikki hiihtäessä. Oli onni, että olin lähtenyt ulos juuri siihen aikaan. Mökillä veljeni harmitteli, ettei päässyt mukaan. Kiväärinhakureissulla hän oli kysynyt tilanteesta ja mahdollisuudesta liittyä seuraan. Isä oli katsonut parhaaksi kieltäytyä kohteliaasti, sillä veljeni oli vasta pyjama päällä syömässä rahkaa.
Lukija, millainen hirvijahti on jäänyt sinulle parhaiten mieleen? Jaa muistosi kommenteissa!