Susikannan seuranta tarvitsee DNA:ta

Susikannan hoidon tulee perustua luotettavaan ja ajantasaiseen tietoon kannan runsaudesta. Yksiselitteisimmän tiedon susikannasta antaa kattava geneettinen aineisto.

TekstiIlpo Kojola, Samuli Heikkinen, Katja Holmala, Antti Härkälä, Iina Ala-Kurikka, Samu Mäntyniemi, Madeleine Nyman, Mia Valtonen, LuonnonvarakeskusKuva Antti Härkälä
Julkaistu3.11.2020

Maa- ja metsätalousministeriö kirjasi viime vuonna julkaistuun Suomen susikannan hoitosuunnitelmaan tavoitteeksi vähintään 25 perhelaumaa. Susiyksilöt liikkuvat laajalla alueella, mikä lisää haastetta kannanseurannalle. Pariutuneiden susien reviiripohjainen tilankäyttö kuitenkin helpottaa haastetta, koska pareina elävät sudet eivät sulata vieraiden susia hallitsemallaan alueella.

Lauman asuma-alueeksi on tulkittu reviiri, jossa liikuskelee pysyvämmin yhdessä vähintään kolme sutta. Perhelauman tunnistaminen pelkkien havaintojen perusteella on hankalaa. Tilanteessa, jossa on useita havaintoja kahdesta sudesta ja vain yksittäinen havainto kolmesta, on hankalaa määritellä, millainen reviirin status on. Riittävä määrä DNA-näytteitä ja tulosten yhdistäminen havaintoaineistoon lisäävät varmuutta päätelmään sekä yksilömäärästä että reviirin statuksesta. Perhelaumaksi luetaan laumat, joissa on lisääntyvän parin lisäksi vähintään yksi alle vuoden ikäinen pentu.

Geneettisellä aineistolla on kolme erityisen vahvaa puolta.

DNA selventää alueen reviirien määrää: Esimerkiksi Lounais-Suomessa, Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa on useampia lähekkäisiä toisiinsa rajoittuvia reviirejä. Reviireiden pinta-aloissa on huomattavaa reviirikohtaista vaihtelua. Saman maakunnan alueella kokoero voi olla jopa kolminkertainen. Jokaisella susiyksilöllä on omanlaisensa DNA, ja yhdessä tavattujen yksilöiden DNA:ta apuna käyttäen voidaan tunnistaa lauman jäseniä. Kattava näytekeräys eri reviireiltä onkin varmin tie laumojen ja parien määrän selvittämiseen.

DNA kertoo, syntyykö pareille pentuja: Suomen susikannan kokonaistilanteen seuraamisessa on tärkeää selvittää vuosittain, syntyykö pareille pentuja. Kun tarkasteltavalta reviiriltä on olemassa susien geneettiset profiilit edelliseltä vuodelta, antavat seuraavana vuonna kerätyt näytteet pohjan uuden pentueen syntymisen varmistamiseen.

DNA:sta tunnistetaan suden ja koiran risteymät: Kannanhoidon tavoitteena on mahdollisimman puhdas susikanta, minkä takia risteymät tulisi tunnistaa tehokkaasti. Susikannan seurannassa käytössä oleva rutiinianalyysi tunnistaa luotettavasti suden ja koiran yhteiset jälkeläiset. Risteytymisiä tapahtuu Suomen luonnossa onneksi harvoin; niitä ei ole todettu tapahtuneen vuoden 2010 jälkeen.

 

Tassu-havainnoilla on tärkeä rooli

Geneettisiin analyyseihin kerätyillä ulostenäytteillä on ollut merkittävä rooli Suomen susikannan seurannassa talvesta 2016—2017 alkaen. Näytekeruun piirissä oli tuolloin puolet tunnetuista reviireistä. Sittemmin osuus on kasvanut, talvella 2019—2020 näytteitä kerättiin jo yli 70 prosentilla reviireistä.

Geneettisen seurannan onnistumisen kannalta keskeistä on riittävä näytemäärä. Analyysilaitteiden kehittyessä nykyistä suorituskykyisemmiksi voidaan tarvetta lisänäytteiden keruuseen hahmottaa jo keräyksen käynnissä ollessa saman talven aikana.

Suurpetoyhdyshenkilöillä on DNA-pohjaisen seurannan tehostuessa tärkeä rooli. Merkittävä osa näytteenkerääjistä ja keräysvastaavista tullee kuulumaan petoyhdyshenkilöverkostoon. TASSU-järjestelmään kirjatut tuoreet susihavainnot antavat yhtäältä tiedon siitä, mistä ulostenäytteitä kannattaa lähteä etsimään. Toisaalta ne myös auttavat hahmottamaan riittävää näytemäärää. Jos seudulla toistuvat havainnot vaikkapa kahdesta sudesta, näytteitä ei ole tarpeen kerätä useita kymmeniä. Reviirin status (pari, lauma) varmistuu 10–15 näytteellä, mutta lauman täsmällisen yksilömäärän esiin saaminen vaatii tätä enemmän näytteitä.

TASSU-havainnot ja DNA-pohjainen seuranta ovat molemmat olennaisia kannanseurantatyökaluja, mutta nykyisissä laajuuksissaan yksinään jossain määrin riittämättömiä. Yhdessä käytettynä ne täydentävät toisiaan täsmentäen suden kanta-arviota ja tuovat tarkempaa tietoa paitsi reviireistä ja niiden rajoista, myös lisääntyvistä yksilöistä.

Luke kouluttaa vuosittain vapaaehtoisia osaksi Suomen riistakeskuksen koordinoimaa näytekeräysverkostoa. Verkosto koostuu vapaaehtoisista luonnossa liikkujista, kuten metsästäjistä ja muista luontoharrastajista.

Lisää tietoa näytekeräyksestä löydät osoitteesta www.riistahavainnot.fi.

DNA-seurantaa kehitetään SusiLIFE-hankkeessa, jota toteuttavat Luonnonvarakeskus, Suomen riistakeskus, Metsähallitus, Itä-Suomen poliisilaitos ja Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri.

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit

Mitä mieltä olet Metsästäjä-lehden verkkoversiosta?



Vuoden 2022 viimeinen Metsästäjä julkaistiin poikkeuksellisesti vain verkkolehtenä ja keräämme kokeilusta palautetta.

Osallistu kyselyyn tästä 31.12.2022 mennessä ja voita riistakamera!