Podcast hirvieläimistä tempaisee mukaansa

Julkaistu30.9.2020

Tänään 30.9. vietetään kansainvälistä podcast-päivää. Suomen riistakeskuksen Sorkkia ja sarvia -podcastissa pureudutaan erilaisiin hirvieläimiä ja villisikoja koskeviin aiheisiin.

Sorkkia ja sarvia on Hirvitalousaluetoiminnan kehittäminen -hankkeen yksi viestintäkanavista, joka ilmestyy kahden viikon välein vuorotellen blogin ja podcastin muodossa. Aiheet käsittelevät niin hirvieläinten kannanhoitoa kuin metsästysseuratoimintaa. Tällä hetkellä on kuunneltavissa 10 podcast-jaksoa, ja uusia äänitetään edelleen. Jaksoja voi kuunnella Spotifysta tai riista.fi-sivuilta täältä. Samasta paikasta löytyvät myös aiemmat blogi-tekstit.

Ensimmäinen podcast-jakso käsittelee valkohäntäpeuraa. Jaksossa vastataan muun muassa, miksi valkohäntäpeura aiheuttaa keskustelua ja, miksi peuroja ruokitaan. Viimeisin syyskuun lopulla ilmestynyt jakso käsittelee nuorten pääsyä metsästysseuroihin ja näin hirvieläinjahteihin.

Lisäksi podcasteissa on käsitelty metsästyksen johtajan roolia, hirvieläinten tauteja, SRVA-toimintaa, Oma riistan hyötyjä, valtion metsien käyttöä, hirvieläinten aiheuttamia vahinkoja sekä villisikaa ja metsäkaurista Suomen riistaeläiminä. Osassa jaksoista on ollut mukana vierailevia tähtiä, esimerkiksi Metsähallitukselta.

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit

Mitä mieltä olet Metsästäjä-lehden verkkoversiosta?



Vuoden 2022 viimeinen Metsästäjä julkaistiin poikkeuksellisesti vain verkkolehtenä ja keräämme kokeilusta palautetta.

Osallistu kyselyyn tästä 31.12.2022 mennessä ja voita riistakamera!