Metsästäjätutkinto sähköistyy
Metsästäjätutkinnon kehittämisessä on otettu seuraava iso askel.
Ilmoittautumisen, kokelaiden tunnistamisen, tutkintosuorituksen maksamisen ja suoritustietojen siirron testaaminen oikeissa tutkintotilaisuuksissa aloitettiin syksyllä 2024. Toimintoja testattiin loppuvuoden aikana.
Myönteisten kokemusten myötä siirryttiin seuraavaan vaiheeseen, jossa tutkintoon saapuvien oli mahdollisuus suorittaa tutkinto valintansa mukaisesti joko omalla päätelaitteella sähköisesti tai perinteisesti kynällä paperille.
Helpotusta ja hyötyjä kaikille
Ensimmäinen sähköisen tutkinnon suorittanut uusi metsästäjä saatiin 21.1.2025 Lehtimäen-Soinin riistanhoitoyhdistyksen järjestämässä tutkintotilaisuudessa. Uuden järjestelmän ansiosta tietojen käsittely sujui aiempaa vauhdikkaammin ja henkilöllä oli jo seuraavana aamuna mahdollisuus maksaa riistanhoitomaksu Oma riista -palvelussa ja lähteä metsälle. Aiemmin tämä ei ole ollut mahdollista.
Uusi järjestelmä muistuttaa tutkinnon tekijää, jos johonkin kysymykseen on vielä vastaamatta. Tutkinnon vastaanottaja puolestaan näkee koko ajan kokelaiden suorituksen etenemisen.
Tutkinnon vastaanottajat voivat tulostaa päätökset suoraan järjestelmästä oikeilla esitiedoilla täytettynä. Järjestelmä myös tarkastaa oikeat vastaukset vastaanottajan puolesta. Voidaan todeta, että sähköisestä tutkinnosta hyötyvät kaikki, tutkinnon suorittaja, vastaanottaja, riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja ja Metsästäjärekisteri, johon uuden metsästäjän tiedot siirtyvät.

Kehitys jatkuu
Kokemukset ovat olleet hyvin rohkaisevia. Kehityksen seuraavassa vaiheessa mahdollistuu myös kysymysten arpominen. Näin jokaisessa tutkintotilaisuudessa sähköisesti vastattaessa arvotaan aihealueiden tärkeyden painotuksen mukaisesti tietty määrää kysymyksiä.
Tavoitteena on ottaa sähköinen tutkintojärjestelmä käyttöön kaikissa riistanhoitoyhdistyksissä huhti-toukokuusta alkaen. Käytössä olevasta riistanhoitoyhdistysten asiointipalvelusta on tutkintosuoritusten ilmoittamisen osalta tarkoitus luopua 1.8.2025 alkaen. Tavoiteaikataulut elävät pilotin etenemisen mukaan.
Tutkinnon suorittajan muistilista
- Lue Metsästäjän opas, joko kirjana tai sähköisesti.
- Osallistu vapaaehtoiseen tutkintokoulutukseen. Se nostaa läpäisytodennäköisyyttä merkittävästi.
- Luo Oma riista -tunnukset hyvissä ajoin.
- Ilmoittaudu tutkintoon riista.fi/metsastys/tapahtumahaku
- Saavu tutkintoon ajoissa!
- Ota tutkintoon mukaan henkilötodistus (ajokortti, henkilökortti, passi, kelakortti tai vastaava), jossa on QR- tai viivakoodi.
- Mieti etukäteen, mihin riistanhoitoyhdistykseen haluat liittyä: kotikunnan tai siihen, jonka alueella metsästät pääsääntöisesti.