Metsähallitus jakaa poronhoitoalueen karhunmetsästyksen neljään alueeseen

Metsästyspaineen tasaamiseksi Metsähallitus aikoo jakaa poronhoitoalueen neljään karhunmetsästyksen lupa-alueeseen, jotta suosituimmat alueet eivät ruuhkautuisi.

Kuva Mari Tikkunen
Julkaistu18.4.2024

Metsästyslupien myynti valtion alueille alkaa 12. elokuuta ja karhunmetsästys 20. elokuuta. On todennäköistä, että karhun kannanhoidollinen metsästys ei toteudu poronhoitoalueen ulkopuolella. Jotta metsästyksen niin sanottu sosiaalinen kestävyys turvattaisiin, poronhoitoalue halutaan jakaa useiksi metsästysalueiksi, joihin on omat lupakiintiönsä. Aiemmin Metsähallitus on myynyt poronhoitoalueelle yhtä metsästyslupaa, joka on kattanut valtion maat koko poronhoitoalueella.

Alueen jako neljään ei vaikuta metsästettävien karhujen määrään. Karhunpyyntilupien määrästä päättää maa- ja metsätalousministeriö. Poronhoitoalueella metsästys päättyy, kun ministeriön määrittämä karhukiintiö on täyttynyt tai viimeistään 31. lokakuuta. Metsähallitus päättää ainoastaan siitä, kuinka monta lupametsästäjää valtion alueilla voi olla.

Aluejaoissa on huomioitu aiempi karhusaalin jakautuminen

Metsähallitus on kuullut karhunmetsästysjärjestelyissä Suomen riistakeskuksen kolmea pohjoista aluetta. Karhunmetsästysalueista pyydetään lausunnot myös poronhoitoalueen riistanhoitoyhdistyksiltä, Paliskuntain yhdistykseltä, Suomen Metsästäjäliiton neljältä piiriltä, Saamelaiskäräjiltä, Kolttien kyläkokoukselta ja maa- ja metsätalousministeriöltä.

Aluejaossa on huomioitu aiempien vuosien karhusaaliin jakautuminen. Suurin osa poronhoitoalueen karhunkaadoista on ollut Ylä-Kainuussa ja Kuusamossa.

Suunnitellut karhunmetsästysalueet

  • Poronhoitoalue 1: Suomussalmi, Kuusamo, Taivalkoski, Hyrynsalmi, Puolanka
  • Poronhoitoalue 2: Savukoski, Salla, Pelkosenniemi
  • Poronhoitoalue 3: Inari, Utsjoki, Sodankylä
  • Poronhoitoalue 4: Muut kunnat eli Enontekiö, Ii, Kemijärvi, Kittilä, Kolari, Muonio, Oulu, Pello, Posio, Pudasjärvi, Ranua, Rovaniemi, Simo, Tervola, Utajärvi, Ylitornio