Kaksi riistantutkimuksen suurmiestä poissa

Julkaistu14.5.2020

Eero Helle

Oulussa 11.1.1950 ­syntynyt Eero Helle menehtyi vaikeaan sairauteen Espoossa 16.12.2019.

Hänen päätutkimuskohteekseen muotoutui itämerennorppa, ja hän selvitti ympäristömyrkkyjen merkityksen hylkeiden lisääntymishäiriöiden aiheuttajina.

RKTL:n palvelukseen Helle tuli vuonna 1985. Hylkeiden lisäksi tutkimuskohteina oli myös muita nisäkkäitä, erityisesti supikoira.

Helle kiinnostui myös tutkimushallinnosta ollen riistantutkimusosaston tutkimusjohtaja 1994–2005, ja työuransa viimeiset 10 vuotta RKTL:n ylijohtaja. Siinä tehtävässä hän oli mukana luotsaamassa tutkimuslaitosta osaksi Luonnonvarakeskusta. MKJ:n hallituksessa Helle toimi vuosina 1995–2002.

Moni metsästäjä muistaa Helteen kiinnostavista esityksistä lukuisissa metsästysalan tapahtumissa.

-Pekka Helle


Harto Lindén

Tutkimusprofessori Harto Lindén menehtyi sairauskohtaukseen kotonaan 4.4.2020. Hän oli syntynyt 19.12.1948.

Lindén työskenteli RKTL:n jokaisella portaalla, alkaen tutkimusapulaisena jo kouluaikana, sitten tutkijana ja erikoistutkijana, riistantutkimusosaston johtajana, koko laitoksen johtajana vuosina 1988–92, ja sitten tutkimusprofessorina eläköitymiseen asti.

Lähimpänä Harton tutkijansydäntä olivat kanalinnut, erityisesti metso. Tunnetuimpia hänen lukuisista aloitteistaan ovat riistakolmiot ja Riistapäivät. Kansainvälisen julkaisutoiminnan lisäksi Lindén oli huomattava riistantutkimuksen ja riistatalouden popularisoija; hänellä oli myös pitkäaikainen kolumni tässä lehdessä.

Lindénin merkitys Suomen riistantutkimuksen ja riistatalouden kehittämisessä on ollut korvaamaton.

-Heikki Henttonen