Kaksin aina kaunihimpi

Olin metsällä ensimmäistä kertaa alle kaksivuotiaana. Opin metsästämään isäni jalanjäljissä ja sain metsästyskortin 10-vuotiaana. Kuten moni muukin metsästäjä, aloitin lajin aikuisten kanssa.

Sain mopokortin 15-vuotiaana ja syksyn lintujahtien koitettua polkaisin koulun jälkeen hurjan menopelini liikkeelle. Köröttelin sillä metsälle, ensimmäistä kertaa yksin. Vaikka en saanut reissulta saalista, käteen jäi tunne vapaudesta ja vastuusta. Siihen metsästäminen aikuisten kanssa oli minua valmentanut: vastuuseen omasta toiminnasta.

Skootteri kuljettaa linnunpyyntiin ja joskus majavapassiin, mutta saalislajin kasvaessa isommaksi tai matkan pidetessä tarvitaan lähes aina autokyyti. Siksi läheisten tuella on valtava merkitys harrastuksen kannalta.

Täytän pian 17 vuotta, mutta vasta viime vuosina olen tutustunut muihin metsästäviin nuoriin. Metsästysharrastukseni roikkuu edelleen pääasiassa vanhempien ja sukulaisten kyytien varassa. Tämä on yksi syy siihen, miksi pääsen harvemmin jahtiin omanikäisteni kanssa. Ajokortin saaminen toivottavasti muuttaa tilannetta.

On sääli, etteivät metsästyksestä kiinnostuneet lapset ja nuoret pääse kohtaamaan lajin parissa useammin. Eri metsästysseuroihin kuuluminen ja välimatkat ovat ainakin omalla kohdallani vaikeuttaneet harrastamista kavereideni kanssa. Onneksi linnunpyynti onnistuu hieman hirvijahtia helpommin.

Mielestäni nuorten kokemat onnistumiset ja yhteisöllisyys ovat metsästysharrastuksen tulevaisuus. Siksi on ehdottoman tärkeää, että lajia harrastavat nuoret kohtaavat toisensa. Aikuisten tarjoama apu on tässä korvaamatonta. Yhdessä tehty metsästysreissu on aina paljon arvokkaampi kuin sama matka yksin.

Kirjoittaja on lukiossa opiskeleva innokas koirametsästäjä Suomussalmelta.
”Metsästän koirilla kaikenkarvaisia eläimiä hirvistä luolapetoihin”