Operaatio Tunnhamn

Alue muodostuu pääsaaresta Tunnhamn ja sen ympärillä olevista saarista ja luodoista. Laajempi hoitokokonaisuus on noin 200 km², sisältäen vesialueet.

Hoitoalue koostuu yksityismaista ja valtion maista. Hoitoalueen ydin, noin 180 hehtaaria eri kokoisia saaria, on tunnhamnilaisen Brunströmin perheen omistuksessa. He ovat hyvä esimerkki maanomistajista, jotka haluavat parantaa omistamansa alueen luontoarvoja. He tekivät sopimuksen aluetta hoitavan yhdistyksen kanssa, jolloin hoitoalueesta saatiin hyvä kokonaisuus.

Linnusto

Aikoinaan alue on ollut vahvan haahkakannan pesintäaluetta ja myös pilkkasiipi on sen tunnuslintuja. Tämänhetkinen linnuston tila on kuitenkin murheellinen. Laskennassa paljastui, että tietyt lajit yrittävät pesiä alueella, mutta poikasia ne saavat siivilleen todennäköisesti vain harvoin. Sorsalinnuista eniten pesimäreviirejä määritettiin pilkkasiivelle ja tukka- ja isokoskelolle sekä sinisorsalle. Silmiinpistävää oli se, että useimmilta luodoilta löytyi vain munankuoria, joista löytyivät supikoiran hampaan jäljet.

Selkeimmät tuhot paljastuivat lokki- ja tiiraluodoilta. Ainoastaan laskenta-alueen eteläreunan Rysskobb-saarella linnut olivat saaneet pesiä rauhassa. Sinne supikoirat eivät vielä ainakaan haudontavaiheessa olleet löytäneet. Tuhottuja pesintöjä löytyi kuitenkin myös Tunnhamnin pääsaaren eteläpuolelta Halsskäristä.

Vieraspetojen valtakunta

Hoitoaluetta ryhdyttiin suunnittelemaan kesällä 2019. Maanomistajan luvalla aloitettu tunnustelu paljasti saarien olevan supikoirien miehittämiä.

Petopoistoja ei kuitenkaan aloitettu heti. Ensimmäinen toimenpide oli varustaa pari supikoiraa GPS-lähettimillä ja näin selvittää eläinten liikkumista jokaisena vuodenaikana. Tiedon toivottiin paljastavan asioita, joita voitaisiin käyttää käytännön pyyntitoimien tehostamiseksi.

Petopoistoja siirrettiin myös siksi, että lintulaskennoilla voidaan osoittaa vieraslajin vaikutukset alkuperäislajistoon. Niin ikään tärkeää on saada linnustosta arvio ennen hoitotoimien aloitusta, jotta voidaan osoittaa toimien vaikutus linnustoon. SOTKA-rahoitus ei ollut tuolloin vielä käynnissä ja yhdistys haki GPS-pantoihin avustusta muilta tahoilta. Tukijoiksi saatiin Suomen Metsästäjäliitto, Luonnon- ja riistanhoitosäätiö ja Suomen riistakeskus.

Pannoitustyöt aloitettiin syyskuun alussa 2019 pääsaaren pohjoispuolelta. Panta numero 1 saatiin Bergholmin saarelta löytyneen aikuisen naaraan kaulaan ja panta numero 2 nuoremmalle naaraalle Horsskärin saaressa. Myöhemmin saimme käyttöömme pari pantaa lisää ja 14.2.2020 pannoitimme aikuisen naaraan Marsskärin saareen. Näin kolmessa vierekkäisessä saaressa oli pannoitettu naaras.

Selviytymisen mestari

Asetelma oli täynnä mielenkiintoisia kysymyksiä. Voiko noin pienellä alueella olla riittävästi ravintoa supikoirien pidempiaikaiselle oleskelulle vai joutuvatko ne lähtemään uusille alueille ravinnon perään? Saavatko ne pentuja? Pysyvätkö ne hengissä kevääseen asti? Ovatko ne tulleet Tunnhamniin uimalla vai jäitä pitkin? Päästäkseen pois Tunnhamnin alueelta, niiden olisi uitava noin kahden kilometrin matka päästäkseen uusiin maisemiin. Aiemmin saaristossa pannoitetut uroseläimet olivat kovin liikkuvaisia, mutta kahden kilometrin uintimatkaa ei niilläkään päästy todentamaan. Lisäksi niiltä oli poistettu naaraskumppani, kun taas Tunnhamnin eläinten olosuhteisiin ei oltu vaikutettu lainkaan.

Tärkeimpään kysymykseen eli selviytyvätkö ne kevääseen, tuli yksioikoinen vastaus: Selviytyvät. Naaras 1 liikkui alkusyksystä muutamien saarien väliä. Se vältteli 2:n elinpiiriä. Talveksi se asettui Äspskärin saareen, joka on luonnonsuojelualue.

Naaras 2 pysytteli pääsääntöisesti Horsskärissä ja sen eteläpuolella sijaitsevassa Fåfängskärissä. Uintimatka oli nimelliset muutaman kymmenen metriä.

Naaras 3 oli liikkuvaisin ja ajoittain se kävi molempien muiden alueilla. Pääsääntöisesti sekin vältteli muita ja pysytteli Marskärissä.

Syksy 2019 oli hyvä pihlajanmarjasyksy. Tämä voi olla yksi selitys eläinten selviytymiselle. Eniten ihmetystä aiheutti 2:n selviäminen viiden hehtaarin kokoisessa Horsskärissä. Se pysytteli pienellä alueella syyskuusta kesäkuuhun.

Pentuja

Pantaeläinten elämä ei ollut pelkkää selviytymistä. Pantojen vaihdon yhteydessä ne punnittiin ja painot olivat nousseet syksyn aikana. Ne voivat sen verran hyvin, että 1 ja 2 saivat pentuja. Äspskäriin sijoitetut riistakamerat tallensivat kuvia pennuista, jotka olivat ilmeisesti 1:sen. Se piti siinä majapaikkaansa kesäkuuhun asti.

Naaras 3 ei tiettävästi saanut pentuja, joka näkyi sen liikkumisessa. Se oli selkeästi tyytymätön omaan saareensa ja vierailikin ajoittain pidempiäkin aikoja Lindörenissä, joka on pieni saari Äspskärin länsipuolella.

Lisäksi saimme kesällä mökkiläiseltä havainnon aikuisesta ja pennusta Tunnhamnin pääsaarelta. Olimmekin jo aavistelleet siellä olevan vielä lisää elinpiirejä, koska pantaeläimet eivät käyneet siellä missään vaiheessa. Kolme pentureviiriä näin pienellä alueella saaristossa todistaa meille sen, että hoitamaton saaristo voi pahimmillaan kantaa hyvin suurta supikoirakantaa.

Panta paljastaa

On mielenkiintoista ajatella, mitä olisi tapahtunut jäätalvena? Luultavasti silloin ainakin no 3 olisi lähtenyt liikkeelle, samoin myös muut saariryhmän pariutumattomat tai ahtaasti asuvat eläimet. Reviirieläimet parittelevat helmi- maaliskuun alkupuolella ja jos niillä on ravintoresurssit kunnossa, ne lienevät tyytyväisiä saariinsa.

Eläinten liikkumattomuus talven aikana johti päätökseen, että se on myös parasta aikaa niiden metsästykselle. Eläimet löytyvät niistä saarista, joihin ne ovat asettuneet marras-joulukuussa. Jos hoitotoimet kestävät esimerkiksi 3–4 päivää, on talvella helpompaa löytää alueen kaikki eläimet. Lämpimään aikaan ne liikkuvat enemmän ja jo hoidettuihin saariin voi tulla naapurista uusia yksilöitä.

Kevättalvella pannat paljastavat myös elinpiiri saaret. Tämä on tärkeää tulevien hoitotöiden kannalta. Niin sanotut ”kuumat” saaret on hyvä saada kartalle, kun hoitoalue on saavuttanut niin sanotun ylläpitotason.

Pantakoirien kohtalo

Vain yksi pantanartuista selvisi elokuuhun asti, jolloin oli tarkoitus aloittaa petopoistot. Naaras 1 menehtyi juhannuksen alla Lindörenin saarelle. Samaan aikaan pienellä saarella oli pantanarttu 3. Meille heräsi epäily, että niille tuli kiista elinpiiristä ja 1 hävisi ottelun. 3 pysyi saaressa kaksi päivää ja ilmeisesti söi 1:n. Kun pääsimme paikalle, jäljellä oli vain ranka. Löytöpaikka syvällä katajikossa ja viittaa siihen, että toinen supikoira on syönyt entisen elinpiirin haltijan katajikon suojissa. Äärimmäisen pienten elinpiirien alueella kilpailu on kovaa, koska normaalisti supikoiran elinpiiri on minimissään 100 ha. Tunnhamnissa se on vain murto-osa tästä. 1:n kuoleman jälkeen nro 3 otti Äspskärin haltuunsa. Siinä se pysytteli elokuun loppuun asti.

Naaras 2 kohtasi määränpäänsä heinäkuun alussa. Se oli synnyttänyt mökkisaareen pennut. Mökin omistaja kyllästyi pihalla pyöriviin supikoiriin ja loukutti pantanartun ja neljä pentua. Saareen jäi vielä pentu, josta hän sai havaintoja. Olimme ounastelleet konfliktia ja kertoneet heille mökkisaaressa asustavasta pantaeläimestä. Pyysimme ilmoittamaan, jos se löytyy kuolleena. Saimme ilmoituksen ja sovimme, että tulemme pannan haun yhteydessä koirien kanssa poistamaan jäljelle jääneet pennut. Hakureissulla saimme saaliiksi aikuisen uroksen, mutta emme pentua. Siitä tuli edelleen havaintoja, mutta saimme sen saaliiksi vasta elokuussa. Ne ilmeisesti eivät koirien nenään haise vielä keskikesällä.

Etappi saaristoon

Pantaeläinten avulla hahmottelimme ajatusta siitä, miten supikoirat leviävät saaristossa. Ne asettuvat kosteisiin lehtomaisiin saariin. Mielellään niissä saa olla pihlajia, kaislikkoa, makean veden altaita. Tällaiset olosuhteet tarjoavat niille resursseja, joilla ne selviävät talven yli.

Lisäksi ihmisten tarjoamat ravintolähteet vaikuttavat niiden asettumiseen. Alueella lisäännytään ja jos mahdollista, osa porukasta siirtyy uimalla uusille alueille. Todennäköisesti tämä tapahtuu kesän lopulla. Jos alue on pitkien uimamatkojen eristämä, ne odottelevat jäätalvea. Näin ne pikkuhiljaa valtaavat saaristoa pala kerrallaan.

Ainoa keino vaikuttaa supikoiran saariston valloitukseen, on niiden järjestelmällinen poistaminen. Tunnhamnin kaltaisilla tiheän kannan alueilla se vaatii paljon työtä. Jättämällä yhdenkin eläimen jäljelle, alkaa tuo prosessi jälleen alusta.

Kerromme myöhemmin tuosta poistotyöstä, joka on alkanut tätä kirjoitettaessa.