Lehtokurppa tarjoaa haasteita
En tiedä kovin montaa metsästäjää, joka elokuun 20. päivänä ottaisi vesistön rannan sijasta suunnan kohti lehtomaisia metsiä tai vihantoja kuusimetsiä. Niissä lymyilee lintu, jonka jahti tarjoaa sekä elämyksiä, haasteita että herkullista pataan pantavaa.
Lehtokurppa on harvan suomalaisen metsästäjän erityisesti tavoittelema saalis. Tämä näkyy myös saalistilastoissa: Eräksi saadaan noin 2 000–6 500 yksilöä kaudessa, vaikka pesivien parien määrä Suomessa on noin 120 000. Kanta siis kestäisi voimakkaamman verotuksen.
Tämän ovat huomanneet ulkomaiset kurppafanit, joita saapuu joka vuosi etenkin Ranskasta ja Italiasta. Olen ollut joillekin heistä oppaana ja samalla tutustunut eurooppalaiseen kurpan jahtiperinteeseen, joka on aivan omanlaisensa.
Euroopassa lehtokurpan metsästys on erittäin arvostettu ja suosittu metsästysmuoto, johon liittyy monia meistä outoja tai jopa huvittavia traditioita. Yksi on kurppatrofeiden kerääminen, joka ainakaan minulle ei nuorena tullut mieleen, kun kurpan sain ammuttua. Lehtokurppa on yksi harvoista linnuista, joista trofeita kerätään. Metsästyshatussa komeileva kurpan kynäsulka on Euroopassa tekijämiehen tai -naisen merkki.
Metsästysmuodoissa valinnanvara
Kurppa on vaikea ammuttava. Sen alkukiihdytys on tulinen ja lento vauhtiin pääsyn jälkeen heittelehtivää. Ilman koiraa kurppa myös yleensä ehtii yllättää metsästäjän ripeällä lähdöllään lähes jaloista, sillä harva erottaa kurpan maastosta. Kurpan höyhenien maastokuvio on erittäin onnistunut ja liikkumatonta lintua on lähes mahdoton havaita.
Kurppaa voi metsästää monella eri tavalla. Ensimmäiset kurppani olen ampunut pajuuntuneesta pellosta, jonka läpi kuljin kolmen metsästäjän ketjun oikeassa laidassa. Ketjumetsästäjät lienevät edelleen se suurin kurppia ampuva ryhmä Suomessa, kurppa kun on edelleen ”sivusaalis”. Aikoinaan kevätpyynnin aikana kurppia ammuttiin ainakin joissakin maissa näiden soidinlentojen lentoreittien varrelta.
Metsästys seisovilla ja karkottavilla koirilla lienee se yleisin alan harrastajien metsästysmuoto. Olen ollut pari kertaa mukana, kun pensaita koluaa spanieli. Metsästysmuotona se on lähempänä ketjumetsästystä, sillä koiran karkottama lintu tulee vauhdilla ja ampujan pitää olla hereillä koko ajan. Minulle se rakkain muoto on kurpan pyynti yhdessä seisojien kanssa. Kurppa kestää hyvin seisontaa ja koiran työskentely antaa aikaa valmistautua itse laukaukseen.
Minne jahtiin
”Kannattaa mennä sinne missä on maassa vipeltäviä ötököitä”, kehotti minua eräs englanninsetterillä kurppia metsästävä herrasmies, kun aloittelin vakavammin uraani kurpanpyytäjänä. Oikeassa hän oli. Kurpan löytää sieltä missä on rehevää kasvustoa ja ”maassa vipeltäviä ötököitä”. Kurppa on metsissä elävä kahlaaja, joka viihtyy parhaiten lämpimissä, kosteissa ja rehevissä metsissä. Yleensä näillä alueilla kasvaa valtaosin lehtipuita. Ei se ”lehto” linnun nimen alkuosaan ole aivan sattumalta tullut.
Toinen suosittu alue ovat kosteat kuusikot, joissa on joukossa lehtipuuta. Paras jahtialueeni on juuri tuollainen kuusivoittoinen sekametsä, joka rajoittuu kosteaan suohon. Alueella on sammalta, saniaisia ja pensaita hyvin runsaasti. Ja ikuinen hämärä.
Erilaiset metsittyvät maat, kuten pellot tai entiset turvetuotannon korjuusarat ovat myös hyvää kurppa-aluetta. Joka vuosi olen muutaman kurpan ampunut juuri pajukkoisilta turvekenttien laitamailta ja myös kotipuoleni peltoaukeiden keskellä olevista vihannista metsäsaarista.
Lehtokurpan löytää yleensä alueen tiheimmistä pusikoista, mutta poikkeuksiakin on. Viime vuoden viimeinen kurppani oli kuivan harvapuustoisen kankaan reunassa, pienen katajan alla, josta koira sen löysi. Painellessani seisonnalle oli varma metsoseisonnasta ja vaihdoin piippuun järeämpää haulikokoa. Ei olisi kannattanut.
Milloin jahtiin?
Lehtokurpan metsästysaika on sama kuin useimmilla vesilinnuilla eli 20.8. klo 12.00 – 31.12. Loppukauden merkitys on olematon, sillä silloin kurppamme ovat jo ottamassa aurinkoa talvehtimisalueillaan.
Itse olen ottanut tavaksi käydä aloituspäivänä koluamassa tutut paikat heti puolen päivän jälkeen. Yleensä saalista on tullut. Sorsien iltalennolle kyllä ehtii ja kotikulmieni paras sorsakausi alkaa oikeastaan vasta syyskuun sateiden aikaan. Muuten käyn kurkkaamassa tuntemani kurppapaikat aina kun olen jahdissa lähimailla.
Oma lukunsa on lokakuun syysmuutto, joka tuo eteläiseen Suomeen muuttolinnut muualta Suomesta. Etenkin kosteista kuusikoista voi silloin löytää melkoisia kurppaporukoita tankkaamassa muuttoa varten. Jos sammalikkoon alkaa tulla kiemurtelevia vanoja ja nurinkäännettyjä sammaltuppaita, kannattaa koira ja haulikko ottaa mukaan. Saalismäärä voi yllättää, sillä lintuja voi olla kymmeniä hyvin pienellä alueella. Oma ”ennätykseni” on seitsemän kurppaa alle hehtaarin kuusikosta.
Ruokapöydän kurppa
”No tuolla lihamäärällä et kyllä pääse lihomaan.”, totesi vanhemman kaartin metsästäjä minulle, kun esittelin saaliiksi saatua kurppaa. Oikeassa hän oli, kurpassa kun lihaa löytyy lähinnä täkkälihoista ja niistäkin noin 300 grammaa.
Itse arvostan linnun herkullisuudessa erittäin korkealle, sen maku on tunnistettava ja ainakin oman suutuntuman mukainen. Lehtokurpan liha on vaaleaa ja mureaa ja se tarvitsee ehdottomasti pitkän riippumisajan, jotta hieno maku tulee esiin.
Mitä tulee itse ruoanlaittoon, aivan extreme-kokki en sentään ole; toisin kuin monet eurooppalaiset jahtitoverimme, jota tarjoavat kurpan päineen ja joskus jopa suolineen lautaselle. Olen paahtanut kokonaisia kurppia uunissa, samoin olen myös savustanut niitä kokonaisina. Fileet ovat normaalisti joutuneet paistinpannulle.
Lisukkeina olen tarjonnut röstiperunoita ja erilaisia kaalipaistoksia, pilaf-riisiä ja niin edelleen. Kastikkeina toimivat hyvin kotimaisista sienistä, kuten tateista tai kantarelleista tehdyt kastikkeet. Kyytipohjaksi sopii hyvin kevyehkö, marjaisia ja raikas punaviini, sekä aito, laadukas omenasiideri, jota ranskalaiset vieraani opettivat kurpan kanssa juomaan. Muutoin moinen kokeilu olisi varmasti jäänyt tekemättä.
Sananen varusteista
Kurppajahti on puskien keskellä rymyämistä, joten vaatteiden pitää suojata oksilta. Monilla eurooppalaisilla kurpanmetsästäjillä näkee jopa nahkaisia jahtiliivejä ja -housuja. Suojaavaa vaatetusta kannattaa käyttää oksien ohella, ainakin Etelä-Suomessa, myös punkkien vuoksi. Niitä valitettavasti löytyy samoilta alueilta kuin kurppia. Koirat kannattaa myös suojata punkeilta.
Jos kurppajahdissa on useampi metsästäjä, suosittelen oranssin vaatetuksen (liivi + hattu) käyttämistä. Se lisää turvallisuutta tässä joskus niin nopeatempoisessa jahdissa.
Kenkien tulee olla tukevat ja vedenpitävät, sillä kunnon kurppamaat ovat kosteita olipa mittarissa kuinka paljon lämpöä tahansa.
Haulikoksi kelpaa käytännössä mikä tahansa haulikko, mutta supistusten soisi olevan avarat. Omassa kurppahaulikossani on 25” piiput ja supistukset ovat parannettu sylinteri ja puolikas. Se on paljon nopeampi liikkeissään kuin pitkäpiippuiset toverinsa ja sopii tähän jahtimuotoon erittäin hyvin. Myös 16 ja 20 kaliiperiset haulikot toimivat erinomaisesti.
Sopiva haulikkoko on noin 2,5 mm (7) jolloin kevyessä 32 gramman latauksessa on riittävästi hauleja hyvän peiton aikaansaamiseksi lyhyeltä matkalta. Omat kurppani olen ampunut pääsääntöisesti 15-20 metrin etäisyydeltä. Jos kurppaa ei saa tuolta matkalta kenttään, saa kaiken toivon heittää.
Korkealle arvostettu lintu
Harvalle linnulle on omistettu omaa metsästyslehteä, mutta lehtokurpalle on. Ainakin Ranskassa sellaista on julkaistu. Sama koskee aseita, monet eurooppalaiset valmistajat tekevät haulikoita, jotka on suunniteltu nimenomaan lehtokurpan metsästykseen. Usein näiden haulikoiden toinen piippu on rihlattu, jotta hauliparven leviäminen on jo lyhyellä matkalla suuri.
Keski-Euroopassa ensimmäisen kurppansa ampunut saa osakseen erityistä huomiota. Hän voi joutua tarjoamaan illan seurueelle, suutelemaan kurpan takamusta tai hän saa esimerkiksi kunniakirjan teostaan. Nämä ensimmäiset linnut joutuvat harvoin pataan. Yleensä lintu täytetään ja se saa paraatipaikan ampujansa kodissa. Näitä juhlia olen pari kertaa päässyt todistamaan ja kyllähän se näin jöröstä pohjolan miehestä hieman erilaiselta tuntui.
Oma lukunsa ovat sitten tuplan ampujat. Useissa maissa näille taitureille on oma nimetty kerhonsa, jonka jäseneksi pääsee ampumalla kurppatuplan. Teolla on oltava kahden muun henkilön todistus ja ampumisen on tapahduttava yhdellä aseen nostolla. Näistä kerhoista käy esimerkkinä The Shooting Times Woodcock -kerho Englannista ja tanskalainen Dansk Sneppeklub. Monet näistä kerhoista jakavat/myyvät tuotteita jäsenilleen, jotka kertovat muille millainen metsästäjä on kyseessä. Ja monet myös järjestävät jäsenilleen vuosittaisen kokoontumisen hyvän ruuan ja juoman parissa.
Koska lintu on suosittu ja tavoiteltu riistalaji, sen pyyntiin on asetettu monissa maissa rajoituksia. Joissain maissa koiralla ei esimerkiksi saa olla kaulassaan mitään muuta kuin tiuku, joka ilmaisee koiran liikkeen ja seisonnan. Siksi monille Suomeen tuleville kurpanmetsästäjille ”vapaa” metsästys on aivan uskomaton kokemus. Omien koirieni tutkapannat olivat vierailleni suuri kummastuksen aihe.
Kanakoiran kouluttaja
Eräs tuttavani on kutsunut lehtokurppaa ”yksisilmäiseksi kouluttajaksi”. Tällä hän tarkoitti kurpan tapaa painautua maahan aivan viime hetkiin asti ja samalla tuijottaa koiraa yhdellä silmällä. Usein seisoja voi tönöttää aivan kurpan edessä ja silti lintu pysyy paikoillaan. Tilannetta voi käyttää monella tavalla koiran koulutukseen. Itsevarmalle ja kärsimättömälle koiralle työskentely kurpan kanssa voi opettaa malttia ja yhteistyötä metsästäjän kanssa.
Ja se kurpan lähtö sitten; suoraan ylös ja vauhdilla. En ole tavannut ainoatakaan nuorta seisojaa, joka olisi kurpan ylösajon jälkeen mennyt sen perään. Enemmänkin niiden kasvoilta kuvastuu hämmennys. ”Mihin se meni?” Lähes aina kurppa nousee ylös niin nopeasti, ettei tyhmempikään koira yleensä yritä perään lähtöä. Kehut pysähtymisestä ovat silloin paikallaan.
Haasteellisinta kanakoirille on monesti kurpan nouto. Erityisesti kanalinnuista kiinnostuneille koirille kurpan nouto on työtä ja tuskaa. Omien koirieni kohdalla noutohaluttomuutta ei ole onneksi ollut, sillä pyyntimaani ovat aika peitteisiä ja moni kurppa olisi hävinnyt ilman koiran apua.
