Lintujen suojelua sääntelee Euroopan unionissa lintudirektiivi, joka toimeenpannaan Suomessa ensisijaisesti luonnonsuojelulailla ja riistalajien osalta metsästyslailla. Direktiivin viides artikla kieltää kaikkien luonnonvaraisten lintujen osalta pyydystämisen, pesien hävittämisen ja sellaisen häirinnän, mikä voisi vaikuttaa direktiivin suojelutavoitteisiin eli toisin sanoen pesinnän ja poikasten häirinnän. Lintuja voidaan metsästää, jos ne on mainittu direktiivin liitteessä IIA tai IIB, mutta muutoin lintujen pyytäminen tai pesinnän ja poikasten häirintä vaativat erikseen säädetyn poikkeuksen rauhoituksesta.

Valkoposkihanhi ja merimetso ovat olleet Suomessa luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuja lajeja. Lintudirektiivin sääntelyssä kumpikaan ei kuulu metsästettäviin lajeihin. Direktiivissä valkoposkihanhi on luokiteltu vielä erikseen liitteeseen I, jonka myötä sen elinympäristöjä tulee suojella erityistoimin.

Suomessa lajeihin on sovellettu kyseisen luonnonsuojelulain sääntelyä, ja poikkeusluvituksesta on vastannut ELY-keskus, tätä nykyä Lupa- ja valvontavirasto.

Valkoposkihanhen ja merimetson kannat ovat kasvaneet viime aikoina voimakkaasti. Molemmilla lajeilla on itselleen vahingollinen taipumus hankkia ravintoa ihmistoiminnan myötä syntyneistä ravintoresursseista, mikä aiheuttaa konfliktin lajien ja ihmisen välillä. Keskustelu lajien statuksesta onkin vellonut kantojen kasvaessa, ja erilaisia ratkaisuja on haettu lintudirektiivin tiukat velvoitteet huomioiden.

Eduskunta hyväksyi esityksen

”Tarpeettomat metsästysrajoitukset elinvoimaisten lajien, kuten merimetson ja valkoposkihanhen osalta poistetaan, ja lajit siirretään metsästyslain piiriin. Huolehditaan samalla vahinkojen oikeudenmukaisesta korvaamisesta elinkeinonharjoittajille. Hallitus vaikuttaa siihen, että lajit siirretään lintudirektiivin tiukasti suojeltujen lajien listalta. Poikkeusluvalla haltuun otettujen lintujen lihaa on voitava hyödyntää.”

Tämän hallitusohjelmakirjauksen pohjalta eduskuntaan tuotiin esitys, jolla valkoposkihanhi ja merimetso siirrettin riistalajeiksi. Niiden aiheuttamien vahinkojen korvaaminen kuitenkin säilyy ympäristöhallinnolla ja jatkuu katkeamattomana, eikä päällekkäisiä järjestelmiä tarvitse rakentaa.

Ympärivuotinen rauhoitus yleispoikkeuksella

Metsästäjien kannalta keskeisin muutos ei ole riistalajeiksi siirto, koska lajit rauhoitetaan direktiivin velvoittamana ympärivuotisesti. Vapaata metsästystä ei siis ole tulossa, ellei direktiiviä muuteta.

Metsästyslakiin lisätään kuitenkin uutena sääntelynä yleispoikkeus rauhoituksesta, jota kansanomaisesti kutsutaan suojametsästykseksi. Sen nojalla voidaan valkoposkihanhea ja merimetsoa metsästää rauhoituksesta poiketen tietyin, rajatuin edellytyksin. Koska kyseessä on poikkeus rauhoituksesta, voidaan suojametsästystä harjoittaa vain kohteilla, jotka täyttävät direktiivin edellytykset rauhoituksesta poikkeamiseksi.

Suojametsästyksen tavoitteet

Suojametsästyksellä pyritään ehkäisemään valkoposkihanhien aiheuttamia, merkittäviä satovahinkoja, joita etenkin suuret kevät- ja syysmuuttoparvet aiheuttavat muuttoreittien varrella levähtäessään ja tankatessaan ravintoa pitkää muuttomatkaa varten.

Merimetson kohdalla pyritään vähentämään kalastukselle ja kalataloudelle kohdistuvaa vahinkoa, kun merimetsot heikentävät kutualueiden tuottoa, karkottavat kaloja ja syövät niitä pyydyksistä.

Suojametsästyksen paikat

Suojametsästys koskee ympärivuotisesti lentoasemia. Tämä ei tuo merkittävää muutosta nykytilaan, koska molemmille lajeille on ollut voimassa poikkeusluvat lentoasemilla lentoturvallisuuden turvaamiseksi.

Merkittävä uudistus on vähintään viiden yksilön parvessa esiintyvien valkoposkihanhien ympärivuotinen suojametsästys pelloilta, joilla sato on korjaamatta. Metsästys voidaan kohdistaa pellolla oleviin, siihen laskeutuviin tai pellon yllä lentäviin lintuihin, kunhan niitä on parvessa vähintään viisi yksilöä. Pelloilla tulee olla myyntiin tai tuotantoeläinten ravinnoksi kasvatettavaa korjaamatonta satoa. Mikäli yksivuotisen viljelykasvin sato on kokonaan korjattu tai pellon tuotantotarkoitus on muu, esimerkiksi riistapelto, ei metsästystä saa kyseisellä pellolla harjoittaa.

Merimetson kohdalla suojametsästys on sallittua aikavälillä 1.8.–28.2. enintään 300 metrin etäisyydellä kalastuslain 4 §:n 15 ja 16 kohdassa tarkoitetuista pyydyksistä, joita ovat kaikki seisovat ja kiinteät pyydykset, kuten verkot, katiskat ja rysät.

Suojametsästyksen muut ehdot

Suojametsästys on poikkeusluonteestaan huolimatta metsästyslaissa tarkoitettua metsästystä. Näin ollen sen harjoittamiseen tulee olla metsästysoikeuden haltijan lupa.

Lain mukaan suojametsästystä ei saa harjoittaa 300 metriä lähempänä merikotkan pesäpaikkaa aikavälillä 1.2.–15.8. ja sääksen pesäpaikkaa 1.4.–15.9. Koska suurten petolintujen pesimäpaikkatieto on salattua, ei lajien pesäpaikoista ole saatavilla julkista paikkatietoa. Näin ollen lain velvoitteen täyttäminen on jokaisen suojametsästystä harjoittavan vastuulla.

Etenkin kevätaikaisessa valkoposkihanhien metsästyksessä tulee huomioida vaikutukset muuhun pesimälinnustoon. Tyypillisessä metsästystilanteessa ampumamelun aiheuttama häiriö on vähäinen ja tilapäinen, jolloin muulle lajistolle kiellettyä häiriötä ei muodostu. Tätä voi tukea muun muassa käytetyin asein ja välinein, sekä pyynnin suunnittelulla.

Pakollinen saalisilmoitus

Koska kyseessä on poikkeusmetsästys, vaikkakin yleispoikkeuksen nojalla, tulee jokaisesta saaliista tehdä saalisilmoitus Suomen riistakeskukselle. Ilmoitus on tehtävä seitsemän päivän kuluessa pyydystämisestä ja helpoiten se onnistuu Oma riistalla. Saalisilmoitukseen tulee merkitä metsästetty lintumäärä, päiväys ja suojametsästyksen poikkeusperuste.

Lisäksi on tärkeää huolehtia, että kirjaus tulee tehtyä oikeaan pyyntipaikkaan.

Saaliin saa syödä, muttei myydä

Suojametsästyksen nojalla saatu saalis voidaan hyödyntää ravinnoksi. Valkoposkihanhen ja merimetson osalta kielletään kuitenkin myynti, kuljetus ja hallussa pitäminen myyntiä varten sekä kaikkien helposti tunnistettavien osien ja niistä valmistettujen tuotteiden myytäväksi tarjoaminen.

Muu pyynti vaatii yhä poikkeusluvan

Jos suojametsästyksen edellytykset eivät täyty, ei lajeja saa pyytää ilman poikkeuslupaa. Koska lajit siirtyvät riistalajeiksi, niiden luvituksesta vastaa jatkossa Suomen riistakeskus. Se voi myöntää poikkeusluvan lintujen tappamiseen metsästyslain 41 b §:ssä säädetyin edellytyksin, sekä lintujen pesien ja munien hävittämiseen 41 d §:n nojalla. Käytännössä lupa voidaan myöntää laissa määritettyjen vahinkojen estämiseksi, kansanterveyden ja yleisen turvallisuuden turvaamiseksi tai eläimistön suojelemiseksi.

Erilaisia poikkeuslupatarpeita esiintyy varmasti jatkossakin, eikä kaikkia tilanteita tässä hetkessä kyetä vielä tunnistamaan. Lupaharkinta on tapauskohtainen, ja vaatii aina tuekseen kattavan selvityksen esitetystä poikkeusperusteesta.

Häirintä ja karkotus helpottuu

Riistalajeiksi siirron yksi merkittävimmistä vaikutuksista on jäänyt julkisessa keskustelussa paitsioon. Riistalajien häirintäsääntely on huomattavasti kevyempää kuin luonnonsuojelulailla rauhoitettujen lajien kohdalla.

Siinä missä valkoposkihanhen karkottaminen muutonaikaiselta levähdysalueelta on ollut ilman lupaa yksiselitteisesti kiellettyä, on se riistalajiksi siirtymisen jälkeen sallittua, kunhan ei häiritä lintujen poikasia, pesintää tai soidinta. Lintuja voidaan karkottaa vapaasti muuallakin, kunhan niiden pesintää ja poikasia ei häiritä, ja karkottajalla on alueelle metsästysoikeus.

Jos syntyy tarve häiritä poikasia tai pesiviä lintuja, on haettava edelleen poikkeuslupaa. Lisäksi on aina huomioitava, ettei samalla häiritä luonnonsuojelulailla rauhoitettuja lintuja ja eläimiä. Niiden kohdalla tiukempi sääntely edelleen pätee.

Metsästäjille pohdittavaa

Muutokset on siis tehty ensisijaisesti valkoposkihanhen ja merimetson aiheuttamien vahinkojen ehkäisemismahdollisuuksien vahvistamiseksi. Siinä yhtenä tärkeänä työkaluna toimii metsästys. Vahinkoalueiden metsästysseuroilla onkin merkittävä rooli siinä, miten suojametsästys käytännössä lähtee toteutumaan.

Metsästys ei kuitenkaan ole hopealuoti, joka ratkaisee lajien ja ihmistoiminnan välille syntyneen konfliktin. Esimerkiksi valkoposkihanhen muuttoparvet ovat niin valtavia, että kannan vähentäminen metsästyksellä vahinkoja suuresti vähentävälle tasolle voi olla tekemätön paikka.

Hanhien karkottamisessakin on ”varjopuolensa”: se lisää lintujen energiankulutusta, mikä tarkoittaa suurempaa ravinnontarvetta jostain toiselta kohteelta.

Siksi jatkossakin tulee kehittää toimintamalleja, jossa valkoposkihanhille taataan tiettyjä häiriövapaita ruoka-alueita. Metsästämällä luodaan kuolettava pelote niille pelloille, joissa vahinkoa pyritään ehkäisemään. Alueiden määrittelyssä metsästäjien ja viljelijöiden on tärkeää tehdä yhteistyötä, koska suojametsästyksen tulee käytännössä perustua viljelijän tarpeeseen.

Merimetson kohdalla suojametsästyksellä voidaan todennäköisesti jossain määrin ehkäistä välittömiä kalastusvahinkoja, joskin ajankohtarajoitus syksyyn ja talveen vähentää vaikutusta.

Koska merimetson, muun lajiston ja ihmisen toimien vuorovaikutus on hyvin monimutkainen ja osin tieteellisestikin epäselvä kokonaisuus, on vaikea ennakoida suojametsästyksen vaikutuksia ja missä määrin merimetsojen aiheuttamaa vahinkoa tullaan jatkossa ratkomaan myös poikkeusluvituksen keinoin.