Työ käynnistyi 15 petoyhdyshenkilön, kahden suurpetotutkijan ja kahden riistakeskuksen edustajan luottamuksellisilla haastatteluilla.

Haastattelujen pohjalta hahmottui tilannekuva petoyhdyshenkilöiden nykyisestä toimintaympäristöstä eri puolilla maata ja työssä koetuista haasteista. Syksyllä tilannekuvaa tarkasteltiin laajemmalla joukolla alueellisissa työpajoissa Huittisissa, Jyväskylässä, Joensuussa sekä webinaarina poronhoitoalueella. Työpajoissa oli yhteensä noin 70 osallistujaa.

Haastattelujen ja työpajojen keskustelujen pohjalta laadimme yhteenvedon petoyhdyshenkilötoiminnan ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) välistä vuorovaikutusta koskevista kehittämisehdotuksista. Yhteenveto esiteltiin kaikille petoyhdyshenkilöille avoimessa webinaarissa joulukuussa, jossa osallistujia oli lähes 200.

Suoraa puhetta rakentavassa hengessä

Työpajat osoittautuivat onnistuneiksi kohtaamisiksi, joissa ei vältelty suoraa puhetta koetuista epäkohdista. Esiin nousi paljon kysymyksiä, joihin saatiin saman tien vastauksia ja koko joukko väärinkäsityksiä ja tiedon puutteita tuli korjattua samalla kun yhteinen ymmärrys asioista kasvoi. Erityisesti kasvokkain käytävä keskustelu koettiin hyödyllisenä.

Yhtenä johtopäätöksenä työpajoista onkin, että halua, tahtoa ja kykyä yhteiseen ongelmanratkaisuun ja toiminnan kehittämiseen löytyy kaikilta osapuolilta.

Käsiksi haastaviin kysymyksiin

Petoyhdyshenkilöiden motivaatiota haastavat tilanteet, joissa omien havaintojen ja kanta-arvioiden välillä koetaan olevan merkittävä ristiriita. Syyt kokemusten taustalla on tärkeää selvittää, jotta luottamus petoyhdyshenkilöiden ja tutkijoiden välillä säilyy.

Esimerkiksi Huittisten työpajassa nousi esiin tilanne, jossa tuoreen kanta-arvion mukaan tietyllä alueella olisi vain yksi iso susireviiri, vaikka paikallisten havaintojen perusteella reviirejä olisi useampi. Tutkijat eivät kiistäneet useamman reviirin mahdollisuutta. Vastaava keskustelu käytiin Joensuun työpajassa karhupentueiden määrästä. Kokemusten myötä herää kysymys, mistä tekijöistä ero kanta-arvion tuloksen ja paikallisen kokemuksen välillä johtuu?

Kysymyksen käsittelemiseksi ja yhteisen näkemyksen löytymiseksi ehdotamme kahta alueellista pilottihanketta, joista toinen keskittyy susihavaintoihin ja toinen karhuun. Niissä paneuduttaisiin yhdessä ilmiön syihin ja selityksiin, kehitettäisiin havaintojen keruuta käytännössä yhden kauden aikana, arvioitaisiin tulokset yhdessä ja tehtäisiin johtopäätökset laajemmin jaettavaksi.

Miten ilveskanta arvioidaan?

Myös ilveksen kanta-arvion vastaavuudesta havaintojen välillä keskusteltiin työpajoissa. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että kanta-arvioinnin tekotapaa on jo kehitetty ja käynnissä on siihen liittyvää tutkimusta.

Ilveksen osalta esitämme laaja-alaista ja aktiivista viestintää kanta-arvioinnin menetelmistä ja siihen liittyvästä tutkimuksesta ja kehittämistyöstä. Lisäksi ilveshavaintojen tekemisen ja kirjaamisen kaivataan selkeämpiä ohjeita.

Työstä vastineeksi tietoa

Kysyimme petoyhdyshenkilöiltä, mikä saa heidät tekemään niin suuren määrän vapaaehtoistyötä ja käyttämään siihen kosolti aikaa ja resursseja. He kertoivat muun muassa haluavansa palvella omaa yhteisöään, olevansa kiinnostuneita luonnosta ja suurpedoista sekä haluavansa oppia lisää niiden elämästä.

Ehdotamme joukkoa toimenpiteitä, joilla Luke ja riistakeskus voivat tukea petoyhdyshenkilöiden motivaatiota ja tarjota vastinetta vapaaehtoistyölle. Keinoja olisivat petoyhdyshenkilöille kohdennettu viestintä ajankohtaisista tutkimuksista ja niiden tuloksista, suurpetotilanteen muutoksista, havaintojen keruun saloista sekä suurpetojen käyttäytymisestä. Jatkuvan oppimisen tukeminen voisi osaltaan parantaa myös havaintoaineiston laatua.

Lisäksi petoyhdyshenkilöt kaipasivat havainnollistavaa aineistoa, jonka avulla voisivat jakaa tietoa omissa yhteisöissään. Kanta-arviointitulosten jakaminen petoyhdyshenkilöille ennen niiden käsittelyä mediassa auttaisi petoyhdyshenkilöitä myös vastaamaan kyselyihin, joita tulee heille kanta-arviointien julkaisun myötä.

Oma riista tai Tassu voisivat toimia viestintäkanavina, mutta myös uutiskirjeet mainittiin. Webinaarit nostettiin yhtenä hyvänä tapana, mutta suorien kohtaamisten ja erilaisten tilaisuuksien merkitystä korostettiin. Alati niukkenevien resurssien takia viestinnän ja kohtaamisten toteuttaminen vaatii Luken ja riistakeskuksen saumatonta yhteistä tekemistä.

Riistakeskuksen roolin kehittäminen

Työpajat osoittivat, että petoyhdyshenkilöiden, riistakeskuksen ja Luken yhteiset tapaamiset toimivat hyvin kehittämistarpeiden tunnistamisessa. Kokemuksen perusteella ehdotamme toimintamallia, jossa riistakeskusten aluetoimistot muodostaisivat alueensa aktiivisimmista petoyhdyshenkilöistä ”ydinryhmiä”. Näissä ryhmissä käytäisiin säännöllistä keskustelua, ja niiden kautta kehittämistarpeet välittyisivät myös Lukelle.

Työpajoissa nousi esiin myös mahdollinen ”mestari-kisälli -malli”, jossa konkarit voisivat ohjata aloittelevia petoyhdyshenkilöitä ja koordinoida havaintojen tekoa alueellaan. Näin työtaakka jakautuisi tasaisemmin ja tukisi uusien petoyhdyshenkilöiden sitouttamista mukaan toimintaan.

---

Kirjoittaja työskentelee asiantuntijana Akordissa, joka on vastannut työn toteutuksesta ja toimenpide-ehdotusten laadinnasta.