Minkinpyynti – näin onnistut
Minkinpyynnissä pääsee hyvin alkuun, kun noudattaa muutamia käytännön pyynnissä opittuja lainalaisuuksia. Nämä vinkit perustuvat kokemuksiini ja havaintoihini minkeistä ja niiden pyydystämisestä 20 vuoden aikana Keski-Suomessa.
Kymmenen vuotta sitten jätin syötit pois ja aloin pyytämään ilman syöttiä pelkällä minkin hajulla. Se oivallus nelinkertaisti vuosittaisen saalismäärän. Viimeiset pari vuotta olen pyytänyt noin 30 hetitappavalla loukulla, joilla saalista on kertynyt samassa ajassa yhteensä 101 minkkiä.
Avara loukku pyytää
Heti alussa kannattaa valita käyttöön kokeneiden pyytäjien hyväksi havaitsemia loukkumalleja, jotka ovat hetitappavia. Ne antavat vapauden pyytää suurellakin loukkumäärällä, koska pyydyksiä ei tarvitse kokea päivittäin.
Aloita pyynti, vaikka vain yhdellä tai kahdella loukulla. Lisää loukkujen määrää innostuksen ja kokemuksen kasvaessa.
Minkkiloukussa tärkeintä on, että se on avara, mielellään läpikuljettava ja astinlaukaisimella varustettu. Minkin on vähintään nähtävä loukun lävitse, eikä siellä saa olla sisällä mitään minkkiä pelottavaa, kuten laukaisuviiksiä.
Erittäin hyvä molemmista päistä pyytävä loukku on esimerkiksi Ihjäl. Sellaisen voi ostaa valmiina. Jos peukalot eivät ole keskellä kämmentä ja pyydysten rakentaminen onnistuu, vaihtoehtoja tulee lisää.
Eräs erinomainen pyydys on keinulautaloukku hetitappavilla raudoilla varustettuna. Toisena itse tehtynä mainittakoon esimerkiksi Doc200 ja muut vastaavanlaiset hetitappavat raudat läpikuljettavaan koteloon asennettuna.
Myös perinteiset conibear-tyyliset raudat astinlaukaisimella varustettuna ja läpikuljettavaan koteloon asennettuna pyytävät hyvin. Perinteisiä laukaisuviiksiä minkki aristelee ja niillä conibearien pyyntiteho laskee huomattavasti. Vain keinulautaloukun perässä conibearit toimivat hyvin myös laukaisuviiksillä.
Hyödynnä minkin luontainen uteliaisuus
Minkki on utelias eläin ja se käy tutkimassa kaikki kolot, joissa haisee toinen minkki. Älä käytä syöttejä, koska pilaantumaan päässyt syötti toimii minkin karkottimena.
Sen sijaan hajusta loukut aidolla hajulla minkin hajurauhasia loukun sisäpinnoille ja suuaukolle hankaamalla. Jos sinulla ei alussa ole minkkiä hajustukseen saatavilla, käytä jotain muuta pilaantumatonta hajuhoukutinta. Esimerkiksi riistalintujen höyhenet ja kalaämpärin kalanhajuinen vesi on todettu käytännössä toimiviksi houkuttimiksi.
Kuitenkin saatuasi ensimmäisen minkin saaliiksi, hajusta kaikki loukut sillä.
Karttaharjoitus kannattaa
Tutki pyyntialueesi karttaa ja kartoita loukkujen mahdollisia sijoituspaikkoja.
Yleensä parhaiten saalista antavia paikkoja ovat jokiluokan reittivedet ja erityisesti niiden siltojen aluset. Näissä minkin kulku ohjautuu luontaisesti kapealle kaistalle ja loukku on helppo laittaa oikealle paikalle.
Reittivesien varrelta saat saaliiksi sekä reviireilleen asettuneita minkkejä että joen varsia pitkin vaeltavia yksilöitä. Reittivedet ovat keskeisiä minkkien vaeltaessa uusille elinalueille ja siksi samat paikat antavat saalista vuodesta toiseen.
Toiseksi parhaita ovat järvien ja lampien väliset purot. Mitä lähempänä järveä tai lampea ollaan, sitä todennäköisemmin minkkejä kulkee. Erityisesti järvestä lähtevän tai järveen laskevan puron suu on hyvä pyyntipaikka. Siinä pyytää sekä järveä kiertäviä että puroa pitkin kulkevia minkkejä. Lankku puron yli ja sen päälle läpikuljettava loukku on aina toimiva viritys.
Muita hyviä pyyntipaikkoja ovat muun muassa kapeat salmet järvien välissä ja myös ihan kovarantaiset järven rannat. Kuuntele mökkiläisten ja muiden luonnossa liikkujien havaintoja herkällä korvalla. Välttämättä itse havaintopaikka ei ole paras pyyntipaikka, mutta vinkeistä saat tietoa millä järvillä minkkejä elelee ja voit etsiä lähistöltä sopivan sijoituspaikan loukulle.
Havaintojen puute ei tarkoita, etteikö alueella olisi minkkejä. Laji elää hyvin piilottelevaa elämää. Erityisesti talvella havainnot voivat jäädä vähäisiksi, vaikka minkkejä olisi runsaasti. Moni yllättyykin siitä, kuinka paljon niitä todellisuudessa alueella liikkuu.

Sijoita loukku minkin kulkureitille
Jos minkki näkee loukun, se tulee tutkimaan sitä uteliaana ja aito minkinhaju houkuttaa sen loukkuun sisälle. Loukun naamiointi minkin vuoksi onkin turhaa. Pikemminkin loukku kannattaa sijoittaa minkin kannalta näkyvästi.
Tärkeintä on kuitenkin sijoittaa loukku tarkalleen minkin kulkureitille. Jos mahdollista, suosi kovia rantoja, joissa minkin kulku menee suurella todennäköisyydellä lähellä vesirajaa.
Käytä hyväksi maastonmuodot, jotka ohjaavat luontaisesti minkin johonkin kapeaan maaston kohtaan. Siltojen aluset, sopivat kallion aluset, suuret kivet tai esimerkiksi jokivarressa oleva vanha myllyrakennus saattaa ohjata minkin liikkeen kapealle kaistalle esteen ja veden välissä.
Jos maastonmuodoista ei ole apua, etsi rannasta minkin polku tai päättele sen paikka ennen kuin laitat loukun pyyntiin. Noin viisi senttimetriä leveää minkkien tekemää polkua voi löytyä vesistöjen varsilta. Paikoin ne näkyvät varsin selkeästi.
Rantakiviltä ja rantapuiden juuren niskoilta voi löytyä minkkien ulosteita, jotka antavat viitteitä minkkien kulkureiteistä.
Tarvittaessa käytä ohjureita
Laitoit loukun minkätyyppiseen paikkaan tahansa, aseta se tukevasti paikalleen. Loukku ei saa heilua minkin sinne astuessa! Tukemiseen voi tarvittaessa käyttää kiviä tai puunrungon pätkiä.
Ohjuri on kivistä tai kaatuneen puun pätkistä rakennettu vähintään 15–20 senttimetriä korkea ”aita”, joka viettää viistosti vesirajasta loukun suuaukolle. Minkki mieluummin kiertää esteen kuin ylittää sen ja näin se saadaan varmasti ohjattua loukun suuaukolle.
Hyödynnä parhaat pyyntiajat
Elokuun loppupuolelta talven tuloon asti on hyvää pyyntiaikaa, ja suurimmat saalismäärät saadaan yleensä syyskuussa ja lokakuun alkupuolella. Syyskuussa minkit liikkuvat pitkien matkojen päässä, joten rautojen on syytä olla jatkuvasti vireessä. Loukut kannattaa kokea vähintään viikon välein, jotta saat jo minkin pyytäneet raudat takaisin vireeseen.
Talven tullen keskitä pyynti sulapaikoille tai kerää loukut kuivumaan.
Maalis-huhtikuussa on toinen hyvä ja sitäkin tärkeämpi sesonki, jolloin rautojen on syytä olla uudestaan pyynnissä.
Kaksi viikkoa – raudat uuteen paikkaan
Vaikka rautapyynti on passiivista pyyntiä, ole aktiivinen: Siirrä loukku eri paikkaan, jos kahteen viikkoon ei ole saalista tullut. Loukku ei todennäköisesti ole ollut aktiivisella minkkireviirillä tai loukku on asennettu väärin tai väärään paikkaan.
Siirtämällä huonosti pyytävät loukut uuteen paikkaan, ehdit pyytämään useammasta paikasta ja saat suurella todennäköisyydellä enemmän minkkejä saaliiksi.

Saalis ei lopu
Muutaman vuoden ahkeran pyynnin jälkeen saalismäärät tulevat todennäköisesti laskemaan. Tässä vaiheessa on hyvä aika tiedustella esimerkiksi kavereiden kautta, saisiko loukkuja laittaa pyyntiin muillekin alueille.
Pidä omalla alueellasi parhaat paikat edelleen raudoitettuna, mutta osan kalustosta voit siirtää väliaikaisesti toisille alueille, jos ja kun lupa siihen heltiää. Hyvässä tapauksessa pääset tekemään lovea minkkikantaan uusille alueille. Parhaassa tapauksessa saat siirrettyä samalla minkinpyynnin innostusta ja tietotaitoa seuraaville pyytäjille!
Kirjoittaja on keskisuomalainen metsästäjä.