Otin puolet koulupäivästä vapaaksi ja lähdimme isäni kanssa kyyhkyjahtiin. Paikan päällä äkkiä camo-vaatteet niskaan ja passiin. Lintuja ei lentänyt kovin usein, ja ne harvat, jotka jäivät puihin tarkkailemaan, eivät olleet otollisella paikalla.

Päätimme lähteä kotiin. Jäin passipaikalle pakkaamaan kamppeita, kun isä lähti vielä heittämään alueelle herneitä. Juuri, kun isä oli kävelemässä takaisin, kyyhky lensi puuhun. Isä kyyristyi sivuun makaamaan ja odotteli minun tekevän jotain. Kivääriä en ollut vielä pakannut, joten aloin tähtäilemään. Kyyhky oli mainiolla paikalla. Ei mitään ylimääräistä edessä. Sain linnun hollille ja ammuin varman laukauksen, tosin aika jännittyneenä ja sydän pamppaillen. Ohi. 

Lähdimme kotiin. Ei onnistunut tällä kertaa. Minua ei kuitenkaan harmittanut, sillä sain ainakin ammuttua ensimmäisen riistalaukaukseni. Niinhän sitä sanotaan, että yrittänyttä ei laiteta. 

Kotona heräsi ajatus toisella metsästyspaikalla käymisestä. Keli oli hyvä, eikä kummallakaan ollut loppupäivälle tekemistä. Suuntasimme toiselle passipaikalle istumaan iltaa. 

Niin kaunis on maa

Oli ihanan rauhallista. Tavallaan oli harmi, ettei lintuja lentänyt useammin, tai ne eivät jääneet pidemmäksi aikaa, mutta samalla nautin tilanteesta. Isä kertoi tarinoita nuoruuden metsästyskokemuksistaan. Ilta-aurinko paistoi aukiolle, ja sen kajo näkyi kellertävänä puiden latvoissa. Luonto oli parhaimmillaan. Sai vain maata, kuunnella ja tarkkailla. 

Viimein kyyhky lensi edessämme olevaan keloon. Täydellinen paikka. Täydellinen hetki. Ei tuullut, lintu näkyi selkeästi ja se oli hyvässä asennossa kylki minuun päin. Yritin ottaa rauhallisemmin kuin viimeksi. Sain kyyhkyn tähtäimeen ja näin sen selkeästi. Pidätin hengitystäni ja aloin puristaa liipaisinta sen verran tietämättömästi, etten tiennyt, milloin luoti lähtee. Juuri, kuten minulle oli opetettu. Yritin pysyä paikallani ja pitää kiikarin ristikon kohdassa, johon halusin ampua. Sydämen tykytys alkoi häiritä keskittymistäni. Pidätin hengitystä, kunnes sain ammuttua. Pam. 

Kyyhky lähti liitämään metsään päin. Olin näkevinäni höyhenten pöllähtävän. Olin varma, että näin höyhenten pöllähtävän. Isä uskoi, että oksa oli katkennut ampumisen, tai linnun lähtemisen takia, ja risun palaset näyttivät auringon valossa höyheniltä. Lintu oli kaikonnut niin vaivattoman näköisesti puiden sekaan, että osumaa oli vaikea uskoa. Kävelimme kelolle tarkistamaan tilannetta.

Olin oikeassa. Maassa lojui höyheniä. Olin osunut, mutta en tarpeeksi hyvin. Hätäännyin hieman, sillä haavoittunut kyyhky saattoi olla jo kaukana. Lähdimme yhdessä haravoimaan metsää. Vaikeaa maastoa, eikä koiria ollut apuna. Etsimme hyvän aikaa, kunnes epätoivoisina päätimme palata takaisin passiin. Isä ei vieläkään uskonut minun osuneen. Hän sanoi, että höyhenet olivat saattaneet irrota linnun äkkilähdöstä. Sen miettiminen helpotti hieman oloa. Lintu ei ainakaan olisi vahingoittunut. 

Passissa tähyilin metsään, ja tajusin, että olimme etsineet hieman väärästä paikasta. Halusin lähteä vielä takaisin. Toistin mielessäni kuvaa kyyhkyn liidosta, ja suunnasta, johon se oli leijaillut, ja päädyimme tutkimaan hieman eri kohtaa metsästä. Kului hetki. Mitään ei löytynyt, kunnes isä huusi nimeäni ja kutsui minut luokseen. Tähyilin isääni ja bongasin hänet puiden lomasta virne kasvoillaan. Kävelin lähemmäs ja siinähän se oli. Kyyhky oli liitänyt metsään, ja tepastellut vanhan kannon taakse kuolemaan. Helpotus oli suuri. Isä kietoi kätensä ympärilleni naurahtaen ja seisoimme siinä hetken. 

Opin hyvin tärkeän asian: vahingoittuneen riistan löytämisen eteen täytyy tehdä kaikkensa. Pitää ainakin yrittää. Jos tilanne vaikuttaa toivottomalta, kannattaa palata takaisin lähtöpisteeseen, ja miettiä uudelleen.

Tunteet pinnassa

Loppu hyvin kaikki hyvin. Ainoa asia, joka hieman latisti tunnelmaa, oli makoilun seurauksena allani puristunut mustikka, jonka väri oli imeytynyt lempiverkkareihini camo-vaatteiden läpi. Opin useamman asian sinä päivänä.

Paluumatkalla liikutuin hieman. Ensimmäinen osunut riistalaukaus oli kaunis ja mieleenpainuva hetki, mutta eläinrakkaana ihmisenä haikeammatkin tunteet ja ajatukset tulvivat mieleen. Ne eivät kuitenkaan painaneet mieltä kauaa, kun kaikista ajatuksista ylitse muiden nousi harrastuksen arvokkuus, sekä juuri kokemani hetken ainutlaatuisuus.