Villisika – sopeutuvainen sorkkajalka
Villisika on palannut Suomeen jäädäkseen, ainakin toistaiseksi. Ensimmäisiä uuden ajan havaintoja on tehty tasaisin väliajoin jopa 1950-luvulta alkaen, mutta vasta 2000-luvulla kaikkiruokainen saparohäntä vakiinnutti asemansa Suomen riistalajistossa.
Suomen villisikakannan kooksi arvioitiin suurimmillaan jopa yli 5 000 yksilöä vuonna 2018. Aktiivisen metsästyksen seurauksena kanta-arvio on sittemmin pienentynyt ja tiedon karttuessa kanta-arviota voitaneen vielä takautuvasti tarkentaa. Metsästyksellä on saatu villisikakannan kasvua hidastettua, mikä on myös ollut yhteiskunnallinen tahtotila vuonna 2014 alkaneen afrikkalaisen sikaruton (ASF) aiheuttaman epidemian seurauksena.
Tiettävästi villisikakannan kasvun pysäyttäminen tai villisikojen vähentäminen metsästämällä ei ole juuri onnistunut, vaikka sitä on monin paikoin yritetty ympäri maailmaa. On toki todettava, että suurimmillaankin Suomen villisikakanta on ollut verrattain pieni ottaen huomioon suuren maapinta-alamme ja metsäiset maastomme. Suomen villisikakanta myös sijoittuu maassamme melko pienelle alueelle. Yksittäisiä villisikahavaintoja tehdään kuitenkin lähes koko maassa kenties Lappia lukuun ottamatta.
Tehokkaasti leviävä pioneerilaji
Villisikaa tai sen alalajeja esiintyy lähes kaikkialla maailmassa. Villisika on tehokas lisääntyjä, ja se myös levittäytyy tehokkaasti.
Alustavien 2010-luvulta alkaneiden kokemusperäisten tietojen perusteella sama kehitys näyttäisi pitävän paikkansa myös Suomessa. Villisikaa tavataan satunnaisena kulkijana jopa suurina laumoina hyvinkin kaukana niin sanottuna ydinalueena pidetyn Kaakkois-Suomen ja Itä-Uudenmaan ulkopuolella.
Näyttäisi siltä, että villisika tulee levittäytymään Suomen sisällä kattavammin ja suhteessa nopeammin kuin esimerkiksi valkohäntäpeura, jonka kannan koko esiintymisalueellaan on toki aivan eri suuruusluokassa.
Kaikkiruokainen
Villisian ravinto koostuu maanpäällisistä ja -pinnan alaisista kasvinosista sekä eläinperäisistä ravinnonlähteistä. Vallitsevan käsityksen perusteella villisika syö lähes kaikkea, mutta valikoi mieluisat makupalat ensin. Villisika vaikuttaa ottaneen omakseen suomalaisesta luonnosta saatavat ravinnonlähteet, vaikka esiintyy vielä toistaiseksi levinneisyytensä pohjoisosissa. Muuttuva ilmasto voi vankistaa villisian menestystarinaa tulevaisuudessa.
Villisika tarvitsee ruokavalioonsa vaihtelevan määrän proteiinipitoista, usein eläinperäistä ravintoa. Pienillä pinta-aloilla esiintyvät villisikalaumat muokkaavat näin ollen voimakkaasti paitsi ympäristönsä kasvilajistoa myös eläinlajistoa. Tutkimukseen perustuvaa tietoa aiheesta on vähän, mutta asian merkitystä ei ole syytä väheksyä.
Esiintymisalueellaan villisika aiheuttaa maa- ja metsätalousvahinkoja. Vahinkojen kokoluokka ja esiintymistiheys vaihtelevat ja ovat suhteessa kannan tiheyteen ja laumojen suuruuteen. Ruokintapaikkojen huolellisella sijoittelulla voidaan vahinkojen määrää ja esiintyvyyttä laskea. Tukiruokintaa ei suositella lainkaan, vaan sitä tulee tehdä vain metsästystä varten.
Naaras johtaa
Villisika eroaa monista sorkkaelämistä naarasjohtoisella laumakäyttäytymisellään. Lauma koostuu usein johtavasta emakosta, nuoremmista naaraista ja porsaista. Vaihtelua laumakokoonpanoissa tavataan kuitenkin paljon. Usein karjut elävät suurimman osan elämästään yksin, mutta joskus ne viihtyvät pienissä laumoissa.
Villisian lisääntymistehokkuus on omaa luokkaansa sorkkaeläimistä puhuttaessa. Teoriassa villisikakanta voi jopa kaksinkertaistua vuodessa, mutta käytännössä lisääntymistehokkuuteen vaikuttavat monet tekijät. Emakon ikä, ravintotilanne sekä muut ympäristöolosuhteet määrittävät omalta osaltaan pahnuekokoja. Suomessakin on todettu melko suuria pahnueita vuosien varrella.
Metsästys Suomessa
Meillä villisikaa metsästetään pääsääntöisesti joko vahtimismetsästyksenä tai koirien avulla. Villisian tiedetään päätyneen Suomessa eräksi myös kulkureittien varrella väijymällä tai jopa hiipimällä jousihollille. Myös muun metsästyksen yhteydessä villisikoja saadaan silloin tällöin saaliiksi. Valtaosa villisioista kaadetaan kuitenkin erillisiltä, villisioille suunnatuilta ruokintapaikoilta tai riista- ja hyötykasvipelloilta sekä koirametsästyksen avulla.
Sisämaassa pysäyttävällä hirvikoiralla tapahtuva metsästys on suosiossa ja suotuisissa olosuhteissa kyseisellä metsästysmuodolla päästään usein hyviin tuloksiin. Villisian kulkupaikat menevät joskus eri reittejä kuin muiden sorkkaeläinten metsästyksessä on totuttu, ja villisian metsästys tuokin kokeneelle hirvieläinten metsästäjälle tervetullutta vaihtelua ja haastetta. Villisian koirametsästys voi kuitenkin olla toisinaan vaarallista käytettävälle koiralle ja koiranohjaajan on otettava tämä metsästyksessä huomioon.
Vahtimismetsästys tarjoaa mahdollisuuden valikoida saalista paremmin, mutta villisian kohdalla valikointi on olosuhteista riippumatta haastavampaa kuin esimerkiksi peuran vahtimismetsästyksessä. Tilanteet voivat olla jopa kyttäysmetsästyksessä yllätyksellisiä, eikä villisika tarjoa liikaa tunnistusapua valikoivalle metsästäjälle.
Metsästyksen tulosta ja saalisjakaumaa on hyvä seurata omalla metsästysalueella ja harjoittaa mahdollisuuksien mukaan tasaista verotusta eri ikäluokkiin. Lähtökohtaisesti isojen naaraiden kaatamista kannattaa harkita tarkoin.
Suomessa villisian metsästystä on päästy kokeilemaan poikkeuslupien nojalla käyttäen muutoin metsästyksessä yleisesti kiellettyjä valonvahvistimia, jotka kiistatta tuovat apua ja varmuutta eläimen tunnistamiseen ennen laukausta. Jäljittävän koiran merkitystä kyttäysmetsästyksessä ei tule kuitenkaan unohtaa erityisesti sulan maan aikana.
Oliko Obelix oikeassa?
Suomalaiselle metsästäjälle villisika on vielä harvojen herkkua, mutta oikein valmistettuna erittäin maukasta riistaa. Myös villisian maksa on erinomaisen makuinen. Villisialla on todettu säännöllisesti trikiiniloisia, joten tarkastus on syytä tehdä jokaisen saalisvillisian osalta. Samassa yhteydessä on myös tärkeää ottaa villisiasta näytteet ASF-tautitutkimuksiin Ruokavirastolle.
Villisika hakee maanlaajuisesti vielä pitkälti paikkaansa suomalaisessa riistalajistossa. Laji herättää mielenkiintoa ja usein metsästysnäkökulmasta positiivisessa valossa. Villisika on myös potentiaalisen taudinlevittäjän maineessa ja suomalainen yhteiskunta on oikeutetusti lajista kiinnostunut tässäkin mielessä.
Huolimatta viimeaikaisesta villisikakannan kasvun tasaantumisesta näyttäisi siltä, että villisika tulee olemaan yhä yleisempi otus suomalaisessa metsässä. On tärkeää pitää katseet kohdistettuna tähtäinristikon lisäksi yhteiseen tulevaisuuteen villisian kanssa.
Villisian metsästystä ei rajoita pyyntilupahallinto, joten villisikakannan hoito tulee antamaan esimerkin metsästysoikeuden haltijan päätettävissä olevasta sorkkaeläinten kannanhallinnasta. Saatuja tuloksia voidaan tutkailla suurella mielenkiinnolla vuosien ja vielä vuosikymmenienkin kuluttua.
