Huutelua äärilaidoilta
Vuosikymmeniä sitten olin irlantilaisen kollegani kanssa eräästä aiheesta vahvasti eri mieltä. Siinä vaiheessa, kun laitoin käsivarret ristiin ja ajatteluni meni lukkoon, keskustelukumppanini reagoi eri tavalla. Hän rauhallisesti totesi näyttävän siltä, että olemme asiasta erimielisiä ja vaihtoi tyylikkäästi lähestymistapaa. Hän ei provosoitunut, hämmentynyt eikä muuttanut mielipidettään, vaan alkoi hakea ajattelullemme yhtymäkohtia.
Tapahtuma palaa usein mieleeni seuratessani keskusteluja täällä kotona, niin julkisuudessa kuin yksityiselämässä. Tavoitteena näyttää olevan olla mahdollisimman räväkästi eri mieltä, mikä johtaa ääripäiden väliseen huuteluun. Tähän kun yhdistetään muotia olevat vaihtoehtoiset totuudet, tai vähintäänkin sopivasti omaa näkökulmaa tukeva tosiasioiden sivuuttaminen, on koossa melkoinen keitos. Näin saadaan klikkiotsikoita, mutten ole varma, palveleeko tämä asioiden eteenpäin viemistä.
Toimivat ratkaisut löytyvät useimmiten ääripäiden väliltä, oli sitten kyseessä esimerkiksi suojelun ja talouskäytön yhteensovittaminen alkutuotannossa tai vaikkapa metsästyksen rajoittaminen tai salliminen. Usein tuntuu, ettei ratkaisuja aina olla edes halukkaita hakemaan – toki päinvastaisiakin esimerkkejä onneksi löytyy. Ratkaisujen löytymiseksi tarvitaan asiallista keskustelua, toisen näkökulmien kuulemista ja useimmiten kompromisseja.
Myös aikaisempien päätösten ja niiden seurausten tunteminen on hyödyllistä, mutta nykyisessä keskustelukulttuurissamme tämäkin näyttää menevän vanhojen virheiden alleviivaamiseksi ja syyllisten etsimiseksi. Hedelmällisempää on tarkastella nyt vääriltäkin tuntuvia vanhoja päätöksiä sen tiedon pohjalta, jolla ne on aikanaan tehty. Näin aikaisemmista kokemuksista voidaan oppia.
Meitä suomalaisia pidetään maailmalla rationaalisina ja käytännönläheisinä – joskus jopa yhteiseen hiileen puhaltavina. Minusta meidän kannattaa kehittää keskustelukulttuuriamme, myös riista-asioissa, tähän suuntaan.
