Metsästäjän varusteet

Kädet ja pakkanen

Talven tuulesta, tuiskusta ja pakkasesta huolimatta on riistatilanteen koittaessa käsien oltava toimintakykyiset. Tässä vinkkejä sormien pitämiseen lämpiminä.

Teksti Antti Saarenmaa kuvat Antti Saarenmaa ja Aleksi Lumme

Julkaistu10.1.2022

Ihmisen ääreisverenkierto on yksilöllinen asia. Toiset meistä pärjäävät paljain käsin vielä pitkään sen jälkeen, kun toisilla sormet ovat jo jäässä. Joillakin esiintyvä valkosormisuus, Raynaud’n ilmiö, on joskus hyvinkin häiritsevää sen aiheuttaessa sormien tai varpaiden muuttumisen valkoisiksi lämpötilan laskiessa ja verisuonten supistuessa voimakkaasti. Se pysyy useimmiten kurissa ainoastaan pitämällä kädet lämpiminä.

Käsien käyttämisen aiheuttama aktiivinen verenkierto yhdistettynä sopiviin käsineisiin tuntuu pitävän kädet lämpiminä parhaiten, mutta mitä jos metsästystilanne vaatii pitkäaikaista odottelua ja paikallaan olemista?

Pidä paine pois käsistä

Verenkierron ylläpitäminen on ensisijaista. Mikäli saat paineen pois sormista ja kämmenistäsi, verenkierto on tehokkaampaa ja kätesi pysyvät lämpiminä. Anna aseen roikkua hihnassa. Ajojahtiinkin on saatavilla erittäin käteviä säädettäviä “slingejä”, joilla ase on valmiina edessäsi piippu alaspäin ja nostettavissa sekunnissa ampuma-asentoon. Tai laita jousi roikkumaan sopivaan koukkuun. Anna käsiesi olla vapaina ja ilman puristusta.

Vältä myös liian tiukkoja hihansuita ja kiristäviä vaatteita. Päällyskerrosten tulee olla tarpeeksi löyhästi.

Ajojahtiin soveltuva asehihna pitää aseen nopeasti saatavilla mutta kädet vapaina, eli lämpiminä.

Suojaa ranteet

Ranteistasi haihtuu huomattava määrä lämpöä niiden ollessa paljaana, joten kun ranteesi ovat suojassa, sormesi pysyvät paremmin lämpiminä. Hihat eivät saa kiristää, mutta niiden pitää peittää ranteet.

Äärimmäisen hyvä lisä, tai joissakin tapauksessa jopa korvike käsineille, ovat villaiset rannelämmittimet: ne voi vetää sormien ylle passituksen ajaksi, mutta saat kätesi helposti käyttöön tilanteen tullessa.

Kotikutoiset, mutta lämpimät. Kudotut, villaiset rannelämmittimet lisäävät lämpöä ranteisiin, mutta pitävät sormet vapaina. Saat tarvittaessa myös helposti lämmiteltyä sormiasi niiden suojissa.

Muhvi on kova

Oletko joskus huomannut napakoiden sormikkaiden miltei kylmettävän sormesi? Kun sormesi ovat kosketuksissa toisiinsa, ne säilyttävät myös lämpönsä paremmin. Tästä syystä kintaat toimivat paremmin kuin hansikkaat. Mikäli et voi käyttää kintaita niiden kömpelyyden vuoksi, mutta lämpötila ei suosi pelkästään hansikkaita tai sormikkaita, kokeile muhvia.

Muhvin voit laittaa roikkumaan kaulaasi tai virittää vyötäröllesi vyön avulla niin että se pysyy paikallaan tilanteessa kuin tilanteessa. Odotellessasi voit pitää kätesi muhvissa, jossa ne pysyvät suojassa ja lämmittävät toisiaan. Villiturkismuhvia lämpimämpää ratkaisua saa hakea, mutta niitä löytyy myös kaupallisina versioina. Sellaisen voi myös kääräistä itse helposti esimerkiksi huovasta.

Mikäli et tarvitse käsiäsi esimerkiksi aseen kannatteluun, muhvi on kylmässä säässä lämpimin valinta.

Isot kintaat remmeillä

Kuten muhvi, isot kintaat sallivat reilusti eristävää ilmatilaa sormien ympärille. Hyvä, perinteinen vaihtoehto onkin hankkia isot kintaat, jotka saat kiinnitettyä joustavalla narulla hihoihisi.

Passittaessa voit pitää kätesi kintaissa, ja nopean tilanteen tullessa voit nakata kintaan kädestäsi, sen jäädessä roikkumaan hihasta. Kun kintaat ovat tarpeeksi tilavat ja suurikokoiset, saat kätesi vapautettua nopealla heilautuksella. Kuten muhvin, myös kintaiden alla voit hyvin pitää sopivia villasormikkaita, joiden sorminäppäryys riittää aseen operointiin.

Joskus vanha ratkaisu on parempi kuin pussillinen uusia. Tarpeeksi isot rukkaset peittävät alleen helposti ohuemmat käsineet, ja ovat nakattavissa pois tarpeen vaatiessa.

Lämpöpussit ovat monikäyttöisiä

Kertakäyttöiset hapella aktivoituvat lämpöpussit ovat nykyään perustavaraa monessa liikkeessä. Lämpöpussi herää henkiin noin vartti avaamisen jälkeen ja lämmittää useita tunteja.

Lämpöpussit ovat erittäin hyvä lisä kylmällä säällä passitteluun, mutta voimakkaasta lämpenemisestä johtuen soveltuvat ehkäpä kaikkein parhaiten jatkoajan hankkimiseen siinä vaiheessa, kun tunnet sormiesi alkavan viilentyä. Liika lämpö ja hikoilu syövät passitusaikaa loppupäästä, mikäli kätesi kostuvat.

Lämpöpussi sujahtaa hienosti muhviin tai reiluun kintaaseen, tai vaikkapa taskuun, jolloin kytistellessä voit pitää käsiäsi suojassa ja “latautumassa”.

Toinen ulkopuolinen lämmönlähde ja apuväline ovat sähkökäyttöiset lämmittimet, joilla metsästäjä saa ostettua lisäaikaa. Muistathan kuitenkin, että ilman soveltuvia käsineitä ja vaatetusta eivät lämpöpussit tai sähkölämmittimet yksin pidä sinua lämpimänä!

Lämpöpussit ovat joillekin viimeinen oljenkorsi, toisille vakiovaruste.

Elämäntavat luovat pohjan

Käsien lämpimänä pysymisen edellytys on riittävä verenkierto. Se perustuu riittävään nesteytykseen, liikkumiseen ja aktiiviseen elämäntyyliin, jotka ovat sekä yleisen terveydentilan että myös lämpimänä pysymisen kulmakiviä.

Vaikka passissa et voikaan liikkua, pitää liikuntaharrastus aineenvaihduntasi vilkkaana ja ydinlämpöä yllä. Hyvät unet ja riittävä lepo avittavat myös lämpimänä pysymisessä ja pitävät sinut toimintakykyisenä.

Lisää samasta aiheesta

Metsästäjän varusteet

Katselukiikarit

3.5.2024
Metsästäjän aseet

Säänkestävyyttä metsästysaseeseen

9.11.2023