Hirvijahti pysäyttävällä koiralla
– jatkuvasti muuttuva metsästysmuoto

Hirven metsästys ja sen eri muodot ovat sidoksissa hirvikantamme kokoon. Viime vuosisadan alussa Suomen hirvikanta oli lähes tyystin kadonnut, mikä osalti johtui salametsästyksestä. Kanta-arviot vaihtelivat tuolloin lähteestä riippuen kymmenistä yksilöistä joihinkin satoihin yksilöihin.

Hirvikantaa ryhdyttiin elvyttämään muun muassa tarhaamalla; metsänhoitaja Gustaf Wrede af Elimän toimesta muutamia hirviä pyydettiin vartioituun aitaukseen suojaan salametsästykseltä. Näin muutamaa vuotta myöhemmin hirviä saatettiin päästää suurempana laumana takaisin luontoon. Elvytystoimista huolimatta vuoden 1934 metsästyslaissa hirvi oli yhä ympärivuotisesti rauhoitettu metsästykseltä.

Toisen maailmansodan jälkeen alkoi sotakorvausten aika. Koska puuta tarvittiin nopeasti ja paljon, ryhdyttiin suosimaan suurempia hakkuualoja ja avohakkuita.

Hakkuualoille syntyneet suuret taimikkoalueet toimivat hirvelle erinomaisena ravintopankkina ja vasojen kasvatusalueena. Niinpä hirvikannan elpyminen jatkui ja sen metsästystä päästiin jatkamaan.

Nousuvuodet ja runsas hirvikanta sysäsivät kehitykseen

Todelliseen huippuvauhtiin hirvikannan kasvu pääsi 1970-luvulla hirvijahdin suosion kasvaessa samaa tahtia. Kuumimpina 1900-luvun hirvijahtivuosina metsästys oli elävän maaseudun ja kyläyhteisöjen myötä todella jokamiehen harrastus nykyiseen kaupungistuneempaan Suomeen verrattuna. Hirviä metsästettiin valtaosin pitkiä ajo- ja passiketjuja hyödyntäen.

Koiria käytettiin ajomiesten apuna riistan liikkeelle saattamiseen, mutta käytetyt koirarodut vaihtelivat runsaasti käyttötapojenkin ollessa melko kirjavia. Hirvijahdissa käytettävän ajavan koiran maksimisäkäkorkeus määriteltiin ensimmäistä kertaa vuoden 1971 metsästysasetuksessa.

Vaikka suomenpystykorva on toiminut kautta aikain kaiken riistan koirana, hirvenmetsästykseen haukkuvat koirat alkoivat vakiintumaan suuressa mittakaavassa vasta 1980-luvulla. Kun pysäyttävien metsästyskoirien käyttö hirvijahdissa alkoi yleistyä sekä karhukoirarotuja, pystykorvia että muissa pohjoismaissa jo aikaisemmin hirvenpyyntiin käytettyjä koiria hyödyntäen, alkoi nykyisen hirvijahdin pääasiallinen metsästystapa muotoutumaan. Runsas hirvikanta ja kasvavat kaatomäärät johtivat metsästysmuotojen kehittämiseen ja tehostamiseen.

Teknologia muovaa

Viime vuosikymmeninä pysäyttävän hirvikoiran käyttö on edelleen yleistynyt sen mahdollistaessa metsästyksen pienelläkin seurueella. Yleistymiseen on vaikuttanut myös tutkapantateknologian kehittyminen.

Moderni tutkapanta kertoo koiran olinpaikan, etenemisnopeuden ja esimerkiksi haukkutiheyden lähes reaaliaikaisesti. Tutkapanta mahdollistaa laajan hakutyöskentelyn ilman pelkoa arvokkaan metsästystoverin katoamisesta.

Tämän seurauksena koiran käyttötapa ja sen työskentelyominaisuuksien arvostaminen on muuttunut. Laajahakuisuuden ja itsenäisyyden merkitys on paikannuslaitteiden yleistymisen myötä kasvanut, koska koiran löytäminen tai sen palaaminen lähtöpaikkaan eivät ole yhtä suuressa roolissa kuin aikaisemmin.

Tutkapantasovellukset mahdollistavat myös metsästysseurueen jäsenten reaaliaikaisen sijaintitiedon jakamisen, metsästystapahtuman reaaliaikaisen suunnittelun ja reagoinnin esimerkiksi kauempana tapahtuvaan karkkoon ja äkilliseen liikesuuntaan, joka vielä muutama vuosikymmen sitten olisi saattanut jäädä havaitsematta. Moderni teknologia onkin muuttanut koko hirvenmetsästyksen strategiaa, koska se on muovannut sekä metsästyskoiralta haluttuja ominaisuuksia ja käyttötapaa että yksittäisen metsästäjän tyypillisen hirvijahtipäivän kulkua.

Hirvijahti vuonna 2050?

Tällä hetkellä, aluekohtaisista eroista ja seuruekokojen vaihtelusta huolimatta, pysäyttävän koiran kanssa tapahtuva hirvenmetsästys esiintyy eri muodoissaan pääasiallisena hirven metsästysmuotona etelästä pohjoiseen. Pysäyttävästä hirvikoirasta on tullut viimeistään modernin teknologian siivittämänä suomalaisen hirvenmetsästäjän ensisijainen metsästystoveri ja täysipainoinen jahtiporukan jäsen, usein se tärkein.

Suomalainen hirvenmetsästyskulttuuri on muuttunut ja kehittynyt hirvikannan koon mukana. Siihen ovat vaikuttaneet voimakkaasti myös teknologia, metsästyskoirien rotu- ja koulutuspainotusten muuttuminen, ympäristön asettamat vaatimukset sekä maanomistuksen sirpaloituminen ja kaupungistuminen.

Historian valossa lienee selvää, että muutos on jatkuvaa ja suomalainen hirvijahti tulee edelleen muovautumaan ja kehittymään ympäröivien olosuhteiden, yhteiskunnan tarpeiden ja lisääntyvän tiedon myötä.

Hirvijahti vuonna 2050 tuskin tulee olemaan täsmälleen samanlaista kuin nyt. Vaikka painotukset muuttuvat, väestö ikääntyy ja teknologia kehittyy, pysäyttävä hirvikoira saattaa silloinkin yhä olla hirvijahdin keskiössä.

Lähteinä: Metsästyslainsäädäntö 1934 ja 1962, Metsästysasetukset 1956-1971

Haastattelut: Suomen Pystykorvajärjestö: Pentti Isoviita,

Suomen Harmaahirvikoirajärjestö: Jukka Immonen

Koiran työskentely mahdollistaa hallitun riistatilanteen

Pysäyttävän koiran tarkoitus on haravoida metsästysmaastoa tarpeeksi laajalti tavoittaakseen tarpeeksi tuoreita hirven hajujälkiä ja lähteäkseen tavoittamaan riistaeläintä. Hirven löytäessään pysäyttävä koira ihannetilanteessa onnistuu kiertämään eläimen kulkusuunnan etupuolelle ja haukkumalla pysäyttää sen paikalleen. Hirvillä työskentelevä koira haukkuu kiertäen yhtä tai useampaa hirveä väsymättä tarvittaessa tuntikausia ja mahdollistaa näköesteiden suojissa lähestyvän metsästäjän hiipimisen sivutuulessa tai tuulen alapuolelta riistalaukausetäisyydelle.

Pysäyttävän hirvikoiran käyttö mahdollistaa hallitun riistatilanteen, jossa riistaeläintä voidaan havainnoida ja tarvittaessa sopivaa yksilöä valikoida rauhassa ja näin kohdistaa pyyntipainetta tavoitteiden mukaisesti. Pysäyttävän koiran käyttö mahdollistaa tehokkaan pyynnin myös rajatummilla alueilla ja tilanteissa, joissa perinteinen ajometsästys voisi aiheuttaa riskejä teiden tai asutuksen vuoksi.

Monimuotoista metsästystä

Pysäyttävän hirvikoiran käytön keskiössä on hirvien paikallistaminen ja saattaminen metsästäjän tähtäimeen. Metsästystapa kuitenkin vaihtelee eri puolilla Suomea olosuhteista, tieverkostoista ja metsästysalueiden koosta riippuen.

Erityisesti pohjoisemmassa Suomessa hirvenmetsästystä harjoitetaan alueittain ilman suurta seuruetta, usein vain yhden tai vain muutaman metsästäjän ja koiran kesken. Suuret selkoset ja vähäiset tieyhteydet nostavat laajahakuisen ja sitkeän hirvikoiran merkityksen arvoon arvaamattomaan.

Pienellä porukalla ja suurilla erämaa-alueilla karkko voi johtaa jopa päivien työhön koiran tavoittamiseksi ja uuden mahdollisuuden saamiseksi. Lisäksi passiketjujen vetäminen tiettömään maastoon on hyvin haastavaa ja usein jopa mahdotonta. Näillä alueilla korostuvat entisestään sekä metsästäjän ymmärrys hirvien liikkeistä metsästyspaineen alla että koiran laajahakuisuus ja työskentelysitkeys.

Etelän pienimuotoisilla alueilla tiestö on tiheä ja suuresta seurueesta on huomattavasti enemmän hyötyä passilinjojen vetämisessä. Siellä pysäyttävän koiran kanssa tapahtuva metsästys voi olla luonteeltaan hyvin erilaista pohjoiseen verrattuna. Karkko voi johtaa hirven passilinjaan ja onnistunut haukulle hiipiminen ei välttämättä ole yhtä merkityksellinen kuin pohjoisempana.