Suomalainen hirvenmetsästyskulttuuri pysäyttävällä koiralla kehittyi aikana, jolloin hirviä oli runsaasti, mutta maatamme asuttivat vain harvat, yksittäiset sudet. Kun Suomi liittyi EU:hun vuonna 1995, sudesta tuli tiukasti suojeltu laji. Susikanta alkoi kasvaa hitaasti itäisessä Suomessa. Nyt susia on kolmensadan paikkeilla ja tiheimmän kannan alue on siirtynyt lounaiseen Suomeen. Tästä huolimatta koiravahinkoja ei Lounais-Suomessa tapahdu yhtä paljon kuin idässä.

Syytä tähän tutkittiin Oulun yliopistossa tehdyssä väitöskirjassa. Väitöskirjan mukaan koiravahinkomäärien eroja susireviireillä selittää vahvasti alueiden saalistiheys.

Työssä tutkittiin valkohäntäpeuran, hirven ja metsäkauriin vaikutusta koiravahinkojen määrään vuosina 2016–2020. Lounais-Suomen reviireillä valkohäntäpeuroja on runsaasti, kun taas peurattomilla alueilla suden pääasiallisin saaliseläin on hirvi.

Runsas saaliseläinkanta vähentää koiravahinkoja

Merkittävin vahinkojen määrää selittävä tekijä reviireillä oli valkohäntäpeurakannan tiheys. Kun luontaista saalista on runsaasti, suden ei tarvitse puolustaa ravintoresurssiaan yhtä voimakkaasti kuin silloin, jos saalista on vähän. Etenkin idän reviireillä harvalukuista hirveä jahtaava koira on suden silmissä epäilemättä kilpailija.

Sama tulos saatiin tarkasteltaessa Viroa ja Itä-Suomea vuosien 2003–2018 välillä. Virossa susien pääsaaliseläimet ovat metsäkauris ja villisika. Ainoastaan vuosina, jolloin näiden saaliseläinten kannat olivat alhaisimmillaan, koiravahinkojen määrä kasvoi. Sama tapahtui Itä-Suomen hirvitalousalueilla suden pääravinnon, hirven, osalta.

Koira on suden silmissä tunkeileva lajikumppani

Susi elää reviirillään perhelaumassa ja puolustaa ravintoaan ja reviiriään muilta susilta. Jos lauman ulkopuolinen susi eksyy toisen lauman reviirille, se hyvin usein menettää henkensä. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa susien suurin kuolinsyy ovat toiset sudet. Sudet yleensä välttelevät reviiriensä reuna-alueita, koska siellä riski joutua yhteenottoihin toisen lauman kanssa on suurin.

Tämä pitää paikkansa myös koirien kohdalla. Metsästyskoira joutuu suden hampaisiin reviirin raja-alueilla useammin kuin olisi odotettavissa susien siellä viettämän ajan perusteella. GPS-pannoitetut sudet viettivät raja-alueilla vain alle kymmenesosan ajastaan, mutta silti vahingoista lähes puolet tapahtui näillä alueilla. Susi kohtelee reviirilleen eksyvää metsästyskoiraa kuten lauman ulkopuolista sutta ja puolustaa reviiriään tunkeilijaa vastaan heti tämän havaitessaan. Tutkimusreviirien keskimääräinen säde oli noin 20 kilometriä, mutta vahinkopaikkojen etäisyys reviirin rajasta oli vain reilut viisi kilometriä.

Tieto susien läsnäolosta ehkäisee vahinkoja

Suomalainen tapa metsästää hirveä ja karhua yhdellä koiralla on harvinainen. Suomen ja Skandinavian rajojen ulkopuolella hirvenmetsästys tapahtuu yleensä ihmisvoimin, ja esimerkiksi Pohjois-Amerikassa mustakarhua metsästetään ajokoiralauman avulla.

Yksin metsässä työskentelevää koiraa ei täysin pystytä suojaamaan susilta, mutta riskiin voi vaikuttaa välttämällä metsästystä alueilla, joilla susia tiedetään olevan. Väitöstyössä tutkittiin myös aiemmin käytössä olleen pantaseuranta.fi -verkkopalvelun vaikutusta vahinkoihin. Niillä reviireillä, joilla oli pannoitettu vähintään yksi susi, vahinkoja tapahtui vähemmän kuin reviireillä, joilla ei ollut pantasusia. Susia ei enää pannoiteta, mutta tietoa alueen susihavainnoista saa esimerkiksi paikallisista WhatsApp-ryhmistä tai tarkastamalla alueen susien jälkien varalta ennen metsästystä.

Saaliseläinkantojen vaikutusta vahinkoihin tutkittava lisää

Vaikka koiravahingot ovat yksi suurimmista ihmisen ja suden välisistä konfliktin aiheuttajista, on niitä maailmalla tutkittu vähän. Erityisesti saaliseläinkantojen vaikutus koiravahinkoihin kaipaa lisää tutkimista. On kuitenkin selvää, että kilpailu ravinnosta kovenee, jos ravintoa on saatavilla vähän. Riistakantojen hoidossa tulisikin siirtyä kokonaisvaltaiseen riistanhoitoon, jossa otettaisiin huomioon eläinlajien väliset riippuvuus- ja vuorovaikutussuhteet. Tähän on jo osittain herätty, kun monilajisen kannanhoidon mallia on pilotoitu muutamalla hirvitalousalueella osana SusiLIFE-hanketta.

Kyse ei ole vain pääsaaliin runsaudesta, vaan myös vaihtoehtoisten saaliseläinlajien runsaudesta. Riittävän runsas saaliskanta voi ehkäistä sutta siirtymästä kotieläinten, kuten lampaiden, saalistamiseen, jos luontainen ravinto vähenee. Aika näyttää, miten valkohäntäpeurakannan voimakas leikkaaminen vaikuttaa vahinkojen määrään Lounais-Suomen susireviireillä.

---

Tikkunen, M. (2024) All in the family: wolf attacks on dogs and potential solutions to mitigate the conflict