Vesilintujen vilskettä vanhoilla turvesoilla
70 000 hehtaaria turvetuotantoalueita. Turpeennosto loppuu. Pumput pysähtyvät. Ojat tukkeutuvat. Vesi nousee alaville alueille, muodostaa kosteikkoja ja täyttyy elämällä.
Suurin osa Suomen turvetuotantoalueista sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla. Alueille muodostuvien ja tarkoituksella tulvitettujen kosteikkojen vaikutukset voivat olla merkittäviä vesilinnuille.
Viime kesän atlashavainnoinnin yhteydessä turvesuokosteikoista löytyi erittäin hyvin vesilintuja. Monin paikoin lajeja ja niiden poikueita oli hämmästyttävän paljon. Paikan päällä käyneet konkarit kuvailivat, ettei usealla kohteella havaittuja tiheyksiä ole helppo uskoa todeksi, ennen kuin itse näkee.
Sinisorsa-, tavi- ja telkkäpoikueita havaittiin parhaissa kohteissa jopa useampia kymmeniä. Myös haapanaa ja jouhisorsaa tavattiin useita poikueita lähes jokaisessa kosteikossa, tukkasotkaa siellä täällä ja jopa lapa- ja harmaasorsa- sekä mustakurkku-uikku poikueita löytyi.
Pohjois-Pohjanmaalla vanhoille turvesoille muodostuneet tai rakennetut kosteikot saattavat nykyisin olla jopa maakunnan merkittävin haapanan ja monen muun taantuneen vesilinnun poikastuottoympäristö. Mikä ilahduttavaa, havaintojen perusteella osa pesivästä metsähanhikannasta näyttää korvanneen menettämänsä perinteiset pesimäalueensa siirtymällä käytöstä poistuneille turvetuotantoalueille.
Kosteikoilla nopeita vaikutuksia
Linnut löytävät kosteikot varsin nopeasti. Pesivien parien ja poikueiden tiheydet vesipinta-alaan nähden ovat huomattavan korkeita. Kuten padotuilla kosteikoilla yleensä, vesilintumäärät ovat suurimmillaan ensimmäisen kymmenen vuoden ajan.
Kausittainen vedenpinnan vaihtelu joko luontaisesti tai tarkoituksella sekä alueiden sopiva kasvipeitteisyys ja ajoittainen kuivuminen ylläpitävät kosteikon arvoa vesilinnustolle. Syvempien kosteikkojen kohtalo on usein kehittyä 10–20 vuoden aikana kalaisiksi, mutta karuiksi metsälammiksi, joiden vesilinnusto on tavallisen metsälammen luokkaa.
Jouhisorsaa näytti löytyvän etenkin kosteikoista, jossa oli ehtinyt jo kehittyä sara- ja heinäkasvustoa ennen veden nousua. Rantaniittyjen ja avosoiden lajina jouhisorsa vaikuttaa viihtyvän tulvaniityillä, joita turvesoille on helppo muodostaa.
Tukkasotkia löytyi etenkin tuoreehkoista kohteista, joissa vaikutti olevan syvempääkin vettä. Eniten hämmästytti haapanoiden yksilö- ja poikuemäärät, niitä oli paljon myös kohteissa, joihin vesi oli vastikään noussut, eikä ympäristössä ollut ehtinyt kehittyä merkittävää kasvillisuutta.
Turvesoiden tulevaisuus
Valtaosa vanhojen tuotantoalueiden jälkikäytöstä tulee tiettävästi olemaan maa- ja metsätalouskäyttöä sekä uusiutuvan energian tuotantoa. Erittäin suotavaa olisi, että luontaisesti märät ja tulvivat alueet voitaisiin säästää tai kunnostaa kosteikoiksi. Koska turvetuotantoalueiden jälkikäytön suunnittelu on nyt aktiivista, myös kosteikkoverkostojen määrää tulisi edistää aktiivisesti.
Kyseessä on suuri mahdollisuus. Muutaman hehtaarin laadukas kosteikko jokaiselle tuotannosta poistuneelle turvesuolle tarkoittaisi tuhansia hehtaareja vesilintuelinympäristöä. Tämä tarkoittaisi huomattavaa lisäystä vesi- ja muiden kosteikkolintujen elinympäristöihin, kosteikkoverkostoon ja siten huomattavaa poikastuotannon lisäystä kustannustehokkailla kohteilla.
Laadukkaita poikue-elinympäristöjä kunnostamalla ja turvaamalla voidaan aidosti vaikuttaa jouhisorsan ja muiden taantuneiden lajien elpymiseen. Se on edellytys lajien säilymiselle riistalajeina. Nykytilanne, pienialaiset ruokintamontut merkittävien levähdysalueiden vieressä, on huono yhtälö harvalukuisen lajin tulevaisuudelle.
Mikäli metsästysalueellasi tai sen läheisyydessä sijaitsee turvetuotantoalueelle syntynyt kosteikko, suositellaan vesilintujen havainnointipisteen perustamista alueelle.
Oikaisu 20.3.2024: Artikkelin alussa viitattiin virheellisesti 700 000 hehtaariin turvetuotantoalueita. Vuonna 2017 oli Geologian tutkimuskeskuksen mukaan turvetuotannon tarpeisiin otettu 0,8 prosenttia eli 0,07 miljoonaa hehtaaria turvemaita (www.bioenergia.fi/tietopankki/turve/).
Atlasaukot – minne havainnoimaan?
Suomen 4. lintuatlaksen (2022–2025) kartoitus on nyt puolivälissä. Suurten kaupunkien lähiympäristöt alkavat olla jo melko tarkasti kartoitettu, mutta mitä syrjemmäksi taajamista ja teistä mennään, sitä heikommin pesimälajistoa on selvitetty.
Erityisesti Lapista löytyy edelleen laajoja alueita, joilta on kertynyt vain hajanaisia havaintoja. Sama koskee keskisen ja itäisen Suomen syrjäseutuja.
Alle puolet atlasruuduista on toistaiseksi vähintään tyydyttävästi kartoitettu, kun tarkastellaan ruutujen selvitysasteita. Selvitysaste ei kuitenkaan kerro lajikohtaisista havaintopuutteista. Useimpien riistalintujen ja rauhoittamattomien lintujen osalta pesimätietoja kaivataan edelleen valtaosasta maata, joten havainnointi palkitsee myös tulevana kesänä. Talven aikana tehty etukäteisvalmistelu parantaa mahdollisuuksia löytää atlaskartoilta puuttuvaa lajistoa.
Maastoretkiä ja lintujen havainnointia kannattaa suunnata alueille, joiden osalta havaintotieto vaikuttaa vajavaiselta. Apuna retkien ja havainnointien suunnitteluun löytyy muun muassa tulokset.lintuatlas.fi, jossa voi tarkastella lajikohtaisia atlaskarttoja ja ruutujen selvitysasteita, sekä laji.fi/observation, jossa voi tarkastella lajikohtaisia havaintoja karttanäkymässä.
Mihin kannattaa suunnata? Alla muutama vinkki:
- Lajia tai saman lajiryhmän lajeja (esimerkiksi vesilinnut) ei ole havaittu ruudussa lainkaan, mutta kartan perusteella lajille sopivaa elinympäristöä löytyy runsaasti.
- Laji on havaittu naapuriruudussa, mutta ei tässä, vaikka elinympäristö vaikuttaa kartalla lajille soveltuvalta.
- Kesäreissuilla autoillessa voi pitää taukoja heikosti kartoitetuissa atlasruuduissa. Sopivalla paikalla voi jo 5–10 minuutissa ehtiä havaita useita lajeja.
- Havainnointi kannattaa kohdistaa kunkin lajin tyypilliseen pesimäympäristöön ja ajankohtaan (aamu ja ilta), jolloin linnut ovat aktiivisia ja todennäköisimmin havaittavissa.
