Suomen hirvikannan tila on huolestuttava
Kohti luonnollisempaa hirvikantaa?

Luonnonmukaiseen hirvikantaan kuuluu syklisyyttä. Ilman metsästyspainetta kanta kasvaa suhteellisen suureen tiheyteen samalla, kun se kuluttaa ravintoresurssinsa loppuun. Kun ravintotilanne huononee, eläinten kunto heikkenee. Tällöin vasatuotto pienenee samalla, kun kuolleisuus kasvaa. Sen seurauksena kanta romahtaa suhteellisen alhaiseen tiheyteen.

Tämä taas johtaa laidunnuspaineen vähentymiseen, jolloin hirvien ravintokasveilla on mahdollisuus toipua. Kun hirvien ravintotilanne paranee, paranee vasatuotto ja eloonjääminen. Kanta alkaa kasvaa ja ylittää taas jossain vaiheessa alueen biologisen kantokyvyn, josta on seurauksena uusi romahdus.

Suomen hirvikanta puolittunut 2000-luvulla

Suomessa on tehokkaasti estetty hirvikannan syklisyyttä ja rajoitettu kannan tiheyttä metsästyksellä. Samalla on muokattu sukupuoli- ja ikäjakaumaa.

Tällä vuosituhannella on vuosittain poistettu hirvimäärä, joka vastaa keskimäärin 54 prosenttia jäävän kannan koosta. Kannan verotuskestävyys, siis kannan metsästettävä nettokasvu, on ollut keskimäärin 50 prosenttia. Hirviä on vuosittain verotettu neljä prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotuinen nettokasvu. Tämän seurauksena kanta on puolittunut 2000-luvun aikana.

Luonnonvarakeskuksen viimeisimpien tietojen mukaan, eli metsästyskauden 2022–2023 jälkeen, jäävän kannan keskimääräinen tiheys Suomessa oli 2,55 hirveä / 1000 ha (hirvitalousalueiden vaihtelu 0,6–4,8) ja keskimääräinen sukupuolijakauma oli 1,6 lehmää per sonni (vaihtelu 1,0–2,2). Vasojen osuus jäävässä kannassa oli keskimäärin 27,5 prosenttia (vaihtelu 15,2–32,0). Vasatuotto oli keskimäärin 48,2 vasaa / 100 aikuista hirveä (vaihtelu 16,1–66,9) tai 78,5 vasaa / 100 aikuista naarasta (vaihtelu 31,7–102,9).

Kannan nykyisestä keski-iästä ei ole tietoa, koska sitä ei ole seurattu pitkään aikaan. Taannoin kun kerättiin hirven alaleukoja, aikuisten saalisurosten keski-ikä oli 3,4 vuotta ja aikuisten saalisnaaraiden 4,5 vuotta.

Suomessa ei ole koskaan seurattu, miten hirvikanta kehittyy ilman ihmisen vaikutusta. Voimme kuitenkin verrata muihin maihin ja katsoa, miten luonnonmukainen hirvikanta käyttäytyy. Hyvä esimerkki löytyy Isle Royale -saaresta Michiganista, jossa hirvikantaa on muokannut ravinnon saatavuus ja sudet. Saarella ei ole harjoitettu metsätaloutta eikä hirviä tai susia ole metsästetty lähes sataan vuoteen.

Yläjärven saari

Isle Royalen kansallispuisto muodostuu yhdestä suuresta ja neljästäsadasta pienemmästä saaresta, joiden yhteenlaskettu maapinta-ala on 54 143 hehtaaria. Etäisyys mantereelle on 21 kilometriä. Kylminä talvina järvi jäätyy ja eläimet voivat liikkua saaren ja mantereen välillä.

Saarissa on paljon kosteikoita ja harjanteita. Maaperä on kallioinen. Kasvillisuus muodostuu boreaalisista havupuumetsistä rannikkoalueilla ja lehtipuumetsistä sisämaassa. Hirvien lisäksi saarilla elää susia, kettuja, jäniksiä, majavia, näätiä ja saukkoja. Isle Royale kuuluu hemiboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen. Biologiset perusedellytykset hirvikannalle ovat Etelä-Suomen rannikon kaltaiset.

Isle Royalen hirvet

Vuosien 1959–2023 aikana Isle Royalen hirvikannalla on ollut kolme huippua ja kolme aallonpohjaa. Huipuilla kannan tiheys on ollut keskimäärin 35 hirveä tuhannella hehtaarilla (vaihtelu 23–44 hirveä) ja kun kanta on romahtanut, se on ollut keskimäärin 10 hirveä tuhannella hehtaarilla (vaihtelu 7–14 hirveä). Kanta on 65 vuoden aikana ollut suurimmillaan 44 hirveä / 1 000 ha ja pienimmillään 7 / 1 000 ha. Keskimääräinen hirvitiheys näinä vuosina on ollut 19 hirveä / 1 000 ha.

Hirvikannan sukupuolijakauma on lokakuussa yleensä ollut noin 1,1 lehmää per sonni ja vasatuotto noin 30 vasaa per sata aikuista naarasta tai 15 vasaa per sata aikuista hirveä. Merkittävä osa vasoista on päätynyt susien ravinnoksi ennen lokakuuta. Vasojen osuus kannasta on talvisin ollut keskimäärin 13 prosenttia.

Aikuiset urokset ovat keskimäärin eläneet 7-vuotiaiksi ja aikuiset naaraat 7,8-vuotiaiksi. Sekä ikääntyneiden (≥ 10 vuotiaiden) urosten että naaraiden osuudet kannasta ovat olleet keskimäärin vähän yli kuusi prosenttia.

Vasojen lisäksi sudet ovat tappaneet erityisesti ikääntyneitä hirviä. Vuonna 2023 Isle Royalen susireviirien pinta-alat olivat keskimäärin 12 000 hehtaaria ja sudet tappoivat noin 10 prosenttia hirvikannasta. Hirvien suurin kuolinsyy oli nälkiintyminen. Lähes puolet kuolleista hirvistä kuoli ravinnonpuutteeseen.

Hirvien lisäksi ravintoresurssiin vaikuttavat metsäpalot. Suuria metsäpaloja on ollut vuosina 1936, 1948 ja 2021. Niiden seurauksena hirville on ollut paljon syötävää. On tunnettu tosiasia, että hirvet voivat hyvin, kun niillä on nuorta metsää saatavilla.

Paljon syötävää ja paljon hirviä

Metsäpalon vaikutuksia hirvikantaan on tutkittu Kenain niemimaalla Alaskassa, jossa 25 vuotta metsäpalon jälkeen hirvikannan tiheys oli 20–44 hirveä tuhannella hehtaarilla. Hirvet hyötyvät metsäpaloista kahdella tavalla: ne saavat syötäväksi sopivaa nuorta metsää ja haluttuja puulajeja.

Suomessa on todettu, että heikotkin metsäpalot tappavat kuuset, ja metsäpalon seurauksena pihlaja, haapa, pajut ja koivut yleistyvät. Hirvet suosivat pihlajaa, haapaa ja pajuja ruokavaliossaan ja syövät niitä mieluummin kuin mäntyä. Kuusta hirvi ei käytä ravintonaan lähes lainkaan.

Ruotsin itärannikolla sijaitsevassa aitauksessa seurattiin hirvikannan käyttäytymistä, kun sillä on nuorta metsää käytettävissään. Siellä hirvikanta kasvoi viidessä vuodessa kahdeksasta 60 hirveen tuhannella hehtaarilla. Alue sijaitsi eteläboreaalisella kasvillisuusvyöhykkeellä. Siellä ei ollut suurpetoja eikä hirvikantaa metsästetty.

Pohjois-Ruotsissa on testattu, miten eri puulajit pystyvät ylläpitämään hirvikantaa. Kun maisematasolla hirvikannan tiheys on 10 hirveä tuhannella hehtaarilla, ravinnon saatavuus ei ole rajoittava tekijä. Kun kannan tiheys on pitkään 25–30 hirveä tuhannella hehtaarilla, kasvit eivät kompensoi syöntiä. Tällöin hirvien ravinnon saatavuus, ja sen seurauksena vasatuotto, heikkenee. Alueen biologinen kantokyky oli korkeampi siellä, missä oli mäntytaimikoita: 40–75 hirveä / 1000 ha mäntytaimikkoa.

Ennen ihmisen vaikutusta Suomessa syttyi metsä-paloja keskimäärin kerran 80 vuodessa. Vaikka metsäpaloja ei enää ole samaan tahtiin, metsätalouden uudistushakkuut, jotka yleensä tehdään 60–100 vuoden välein, saavat hirven näkökulmasta aikaan samankaltaisen ravintotilanteen.

Suomen hirvikanta käännekohdassa

On mahdoton sanoa, kuinka tiheäksi Suomen hirvikanta kasvaisi ilman metsästystä ja metsätaloutta tai kuinka harvaksi kanta sitten ravinnon loppuessa romahtaisi. On selvää, että kannassa olisi alueellisia eroja johtuen biologisten perusedellytysten vaihtelusta eri puolilla Suomea. Hemiboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen kuuluvalla etelärannikolla hirvikannan luonnonmukaiset maksimi- ja minimitiheydet olisivat mahdollisesti samantyyppisiä kuin Isle Royale -saarella.

Suomessa ei ole tutkittu, kuinka alhaisia tiheyksiä hirvikanta kestää ilman ongelmia esimerkiksi lisääntymiskäyttäytymiseen ja vasatuottoon. Hirvitutkijat arvioivat jo 1980-luvulla noin 2,5–3,0 hirveä tuhannella hehtaarilla olevan kanta, jonka alle ei kannata mennä. Väitöskirjassaan hirvitutkija Tuire Nygrén totesi, että mikäli tiheys laskee liian alhaiseksi ”kannan kehityksen ennakoitavuus heikkenee, alueellinen kirjavuus lisääntyy, muodostuu metsästyskelvottomia hirvityhjiöitä samaan aikaan kuin vahinkokehitys jatkuu tihentymäalueilla, valikoiva verotus vaikeutuu ja lupakiintiöiden jakaminen tilanteenmukaisesti aikaansaa epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia metsästäjissä”.

Vasatuotto on 2000-luvulla pudonnut tilastollisesti merkittävästi kahdella kolmasosalla Suomen hirvitalousalueista, eikä se ole kasvanut yhdelläkään alueella. Kaksoisvasallisten naaraiden osuus korreloi ≥ 2½-vuotiaiden naaraiden tiheyden kanssa 93 prosentilla hirvitalousalueista. Eli mitä alhaisempi naarastiheys, sitä vähemmän kaksoisvasallisia naaraita. Myös Luken tuoreet analyysit viittaavat siihen, että voimakas naarasverotus ja alhainen kannan tiheys johtavat pienempään vasatuottoon. Saattaa olla, että pyrkimykset minimoida kannan tiheyttä ja maksimoida kannan tuottoa on viety käännekohtaan.

Vahinkoriskin vuoksi ei ole järkevää antaa hirvikannan kasvaa vapaasti, kuten Isle Royale -saarella. Siksi Suomessa onkin hirven kannanhoitojärjestelmä käytössä. Saatujen kokemusten perusteella voidaan kysyä, onko järkevää yrittää minimoida kannan koko ja maksimoida kannan tuotto äärirajoille?