Poiston ja ”opettamisen” tehoa tutkitaan
Kosteikkojen supikoirat kuriin

Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa Turun yliopiston hankkeessa tutkitaan supikoirien pyyntiä ja vaikutusta linnustoon. Ensimmäiseksi selvitettiin, kuinka paljon supikoiria sisämaan lintuvesien rannoilla liikkuu. Hankkeen alkaessa keväällä 2020 vietiin maanomistajien luvalla riistakameroita 12 Etelä-Suomen lintujärven tuntumaan. 168 riistakameran kahden viikon videokuva-aineistossa supikoira esiintyi 199 kuvassa, yli kolme kertaa useammin kuin kettu (59 kuvaa), mutta selvästi harvemmin kuin aineiston yleisin eläin valkohäntäpeura (1 165 kuvaa).

Yksilöllisesti tunnistamattomien eläinten tiheysarviointi perustuu menetelmiin, joissa käytetään arvioita eläinten liikkumismatkoista. Tämän hetken arvion mukaan supikoirien loppukevään tiheys rantavyöhykkeessä oli keskimäärin yksi aikuinen eläin neliökilometrillä.

Paikkojen välillä on kuitenkin vaihtelua ja arvio voi vielä muuttua, kun GPS-pannoitettujen supikoirien avulla saadaan tarkempia arvioita niiden liikkumisesta. Keväällä pannoitettiin viisi supikoiraa, mistä iso kiitos avustaneille metsästäjille.

Tänä keväänä kamerat vietiin uudelleen samoille kohteille. Tarkoituksena on tutkia, selittyykö supikoiratiheys tai sen mahdollinen muutos alueilta talven aikana pyydetyillä supikoiramäärillä. Tätä varten alueiden metsästäjiltä on kerätty tietoja pyyntimääristä. Riittävän pyyntiponnistuksen arviointi ja pyynnin vaikuttavuuden seuranta ovat pidemmällä aikajänteellä keskeisiä asioita toiminnan suunnittelussa.

Aina ei talvinen tai alkukeväinen pyynti tyhjennä aluetta ja maastoon jää supikoiria lintujen pesimäkaudeksi, jolloin pyynti koirien kanssa ei tule enää kysymykseen. Supikoirat menevät keväisin myös huonosti loukkuihin. On siksi hyvä kokeilla myös muita keinoja vesilintuihin kohdistuvan saalistuksen vähentämiseen.

Pahoinvointia aiheuttavat munat

Tänä keväänä aloitetussa kokeellisessa tutkimuksessa testataan kahdella eri menetelmällä, voidaanko supikoirat ”opettaa” jättämään vesilintujen pesät huomiotta.

Maastoon vietiin sorsan tai ankan munia, joihin oli lisätty nisäkkäälle pahoinvointia aiheuttavaa ainetta. Eläin yhdistää pahoinvoinnin kyseiseen ravintoon ja karttaa sitä ainakin jonkin aikaa. Sama ilmiö toimii ihmisillä.

Idea pahoinvoinnin kautta opettamisesta on vanha, mutta vasta viime vuosina siitä on saatu maastokäyttöön kokeilukelpoisia versioita. Käytetty tiraami-niminen yhdiste on todettu turvalliseksi tähän tarkoitukseen. Sitä on käytetty menestyksekkäästi maastotutkimuksessa Espanjassa, missä ketut saatiin opetettua jättämään vaikeuksissa olevien punapyiden munat rauhaan.

Hajuhämäys

Toista kokeiltua petojen huijausmenetelmää voisi kutsua hajuhämäykseksi. Pedot oppivat kokemuksen kautta tunnistamaan, mitkä hajut tarkoittavat ravintoa ja mitkä eivät. Kun ympäristössä on paljon hajua, mihin ei liity mitään syötävää, kannattaa se jättää omaan arvoonsa.

Tutkimuksessa kokeiltiin, voisiko näin hämätä kosteikoilla supikoiria. Rantavyöhykkeelle levitettiin tihein välein vesilintujen rasvaan, niiden höyhenten kyllästämiseen käyttämään öljyyn ja höyheniin perustuvia hajuposteja.

Tällä tavalla tehtävä hajuhämäys on uusi kokeilu riistan suojaamisessa, mutta maailmalla menetelmää on käytetty menestyksekkäästi muissa yhteyksissä. Uudessa-Seelannissa siten onnistuttiin suojaamaan uhanalaisten kahlaajalintujen pesintöjä nisäkäspedoilta. Hajuhämäys-alueilla kahlaajien poikastuotto oli 70 prosenttia korkeampi kuin verrokkialueilla.

Kokeilujen tarkoituksena on selvittää, voivatko menetelmät ylipäätään toimia supikoirien ja vesilintujen parissa. Kumpaakin menetelmää kokeiltiin kuuden eri kosteikon alueella, joiden tuloksia verrataan kuuteen verrokkikosteikkoon. Alueilla seurataan, muuttuuko supikoirien liikkuminen tai munien syöminen rantavyöhykkeessä.

Mikäli tutkimus antaa viitteitä menetelmien hyödyllisyydestä, seuraava askel on kehittää niistä helposti käytettäviä versioita yleisempään käyttöön. Siihen on vielä matkaa, sillä kerätyn aineiston analyysi on vasta alkamassa.