Miten eläinlajien tilaa arvioidaan ja miksi?

Ytimessä-palstalla Luonnonvarakeskuksen (Luke) asiantuntijat käsittelevät ajankohtaisia riista-aiheita tutkimuksen näkökulmasta.

Eläinlajien tilan seurantaan velvoittavat kansalliset ja kansainväliset säädökset ja sopimukset. Kansainvälisille raportoinneille luo perustan säännöllinen kansallinen seuranta.

Kanta-arviossa seurataan eläinkantaa ja sen muutoksia määrävälein. Riistanisäkkäiden ja -lintujen kantoja seurataan joko lajikohtaisesti tai useita lajeja kerralla tavoittavilla menetelmillä, kuten riistakolmiolaskennoilla. Lisäksi hyödynnetään tietoa metsästyssaaliista ja muusta kuolleisuudesta.

Myös muilla kuin riistalajeilla on omat seurantansa. Esimerkiksi silakkaa ja kilohailia seurataan vuosittaisilla kaikuluotauksilla sekä koetroolauksilla Itämerellä ja tietoa täydennetään näytteillä kaupallisten kalastajien saaliista. Kuhan, siian ja ahvenen tilaa arvioidaan saalisnäytteiden perusteella. Lohi- ja meritaimenkantoja taas seurataan pääasiassa jokialueilla tehtävien tutkimusten avulla.

Uhanalaisuusarvio kertoo häviämisriskistä

Uhanalaisuusarviointien ensisijainen tarkoitus on antaa mahdollisimman kattava ja ajantasainen kuva Suomessa elävien lajien häviämisriskistä ja tapahtuneista muutoksista.

Uhanalaisuuden arviointi on siis lajin levinneisyyden, yleisyyden ja runsauden muutosten ennakoimista käytössä olevien tietojen perusteella. Vuoden 2019 arvioinnissa esimerkiksi nisäkkäistä arvioitiin 58 lajia, joista uhanalaisia lajeja oli kahdeksan (13,8 %).

Suotuisa suojelutaso

Euroopan mittakaavassa luonto- ja lintudirektiivi ovat keskeisimpiä luonnonsuojelusäädöksiä ja ne koskevat EU:n tärkeinä pitämiä luonnonvaraisia eläin- ja kasvilajeja sekä luontotyyppejä. Jäsenmaat on velvoitettu raportoimaan listattujen lajien ja elinympäristöjen tilaa kuuden vuoden välein.

Luontodirektiivin ensisijaisena tavoitteena on varmistaa lajien suotuisan suojelutason säilyminen tai tarvittaessa sen palauttaminen alkuperäiseen tilaan. Parhaillaan käynnissä olevasta raportoinnista selviää muun muassa, että kalalajeista merikutuisella harjuksella tilanne heikkenee edelleen. Lisäksi huolestuttavan monien tavallisiksi luokiteltujen lintulajien, kuten peipon ja pajulinnun, väheneminen jatkuu.

Lajien kehityssuunnat vaihtelevat. Vakaana säilyneiden lajien lisäksi on paljon heikkeneviä lajeja, mutta toisaalta osalla lajeista tilanne on parantunut. Monilla lajeilla suojelutason muutokset johtuvat osin komission uusista arviointikriteereistä ja osin tiedon tarkentumisesta.

Termien viidakko ja väärinymmärrysten mahdollisuus

Lajin uhanalaisuutta ja suotuisaa suojelutasoa arvioidaan eri prosesseissa. Ne kuitenkin sekoittuvat helposti keskusteluissa. Uhanalainen ei tarkoita samaa kuin harvinainen.

Uhanalaisuusarvioinnin tarkoituksena on tunnistaa ja luokitella häviämisvaarassa olevat lajit. Monet uhanalaisista lajeista ovat myös harvinaisia, mutta runsaslukuinenkin laji voi olla uhanalainen. Laajalla alueella esiintyvä ja runsaslukuinen laji päätyy uhanalaisten listalle, jos se taantuu vähintään 30 prosenttia viimeisen kolmen sukupolven aikana.

Voiko uhanalainen laji olla suotuisalla suojelutasolla?

Aina lajin uhanalaisuusluokitus ja suojelutason arvio eivät ole yhdenmukaisia. Esimerkiksi euroopanmajava luokiteltiin vuonna 2019 uhanalaisuusarvioinnissa elinvoimaiseksi, mutta uusimmassa direktiiviraportoinnissa lajin suojelutaso laski suotuisalta tasolta riittämättömälle tasolle.

Suojelutason heikentyminen ei johdu euroopanmajavakannan vähenemisestä, vaan tiedon lisääntymisestä. Vuonna 2020 julkaistun tutkimuksen mukaan suomalaisen euroopanmajavan geneettinen monimuotoisuus on alhaista. Tällä hetkellä geenivirtaa idästä hidastaa huomattavasti runsaslukuisempi vieraslaji, kanadanmajava, joka kilpailee samoista resursseista.

Epäsuhtaa kahteen tarkastelutapaan tuo tarkasteluohjeiden erojen lisäksi myös ajallinen epäsynkronia, kuuden versus kymmenen vuoden sykli.

Missä tietoja käytetään ja kuka niitä käyttää?

Seurannat tuottavat tietopohjaa kotimaiseen ja rajat ylittävään kannanhoitoon mukaan lukien kiintiöiden asettamiseen. Esimerkiksi kalastusta säädellään kansainvälisin sopimuksin ja kansallisella lainsäädännöllä. Säätelyn avulla turvataan kalojen lisääntymistä, suojellaan uhanalaisia kantoja, turvataan kestävää tuottoa ja siten myös kalastuksen edellytyksiä. Samanlaisiin tavoitteisiin pyrkii riistakantojen kestävä hoito.

Uhanalaisuusarvio antaa yhteiskunnalle vertailukelpoista tietoa siitä, millä lajeilla menee hyvin ja millä huonosti, ja mistä syystä. Arvioinnin pohjalta voidaan yhteiskunnallisella keskustelulla hakea ratkaisuja suojelutoimien suunnitteluun ja priorisointiin.

Luontodirektiiviraportoinnin kautta jäsenmaat kertovat, millaisia toimia EU:n erityisen kiinnostuksen kohteena olevien lajien kohdalla on toteutettu ja millaisella tolalla lajien suotuisan suojelun saavuttaminen on. Tiedon avulla voidaan jälleen kerran sekä suunnitella kansallista kannanhoitoa että tarkastella lähes yhteismitallisesti kyseisten lajien tilaa EU-tasolla.