Hirvieläinonnettomuuksien ennaltaehkäisy Suomessa
Suomen tieverkolta tilastoidaan vuosittain noin 15 000 liikenneonnettomuutta, jossa toisena osapuolena on luonnonvarainen hirvieläin. Onnettomuuksilla on mittavat taloudelliset ja inhimilliset seuraukset. Niitä pyritään ehkäisemään monin eri tavoin, joista osa kuuluu tienpitäjälle, mutta kuljettajallakin on vastuunsa.
Ei liene kenellekään yllätys, että tärkeimmät hirvieläinkolareiden määrään vaikuttavat tekijät ovat eläinkantojen koko ja liikenne. Esimerkiksi Suomen hirvikolareiden vuosittaisesta vaihtelusta noin 60 prosenttia selittyy pelkästään hirvikannan koolla ja liikennemäärällä. Liikennemäärien rajoittaminen onnettomuuksien vähentämiseksi ei ole realistista, joten hirven, valkohäntäpeuran ja metsäkauriin kantojen hallinta on avainasemassa hirvieläinonnettomuuksien ennaltaehkäisyssä.
Alueellisella ja paikallisella tasolla keinovalikoimassa on kannansäätelyn ohella myös muita työkaluja. Niiden avulla voidaan pyrkiä joko vaikuttamaan kuljettajaan tai muuttamaan eläinten käyttäytymistä.
Heikoin lenkki usein ratin takana
Tielläliikkujia varoitetaan kohonneesta hirvieläinonnettomuusriskistä liikennemerkein ja valistuskampanjoin. Nykyisin varoituksia on mahdollista saada myös navigaattoriin tai älypuhelinsovellukseen. Ongelmana vain tahtoo olla se, että monet tienkäyttäjät suhtautuvat varoituksiin varsin välinpitämättömästi. Jos autoilijat eivät hoida omaa osuuttaan, jää erilaisten varoitusten teho väistämättä heikoksi.
Vauhti tappaa
Kaasujalkaa tulisi keventää varsinkin hämärän aikoihin, sillä hirvieläinonnettomuuksissa, pääosin hirvikolareissa, loukkaantuu Suomessa vuosittain 150 – 200 henkilöä. Kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tapahtuu lähes vuosittain, ja silloinkin kyse on lähes poikkeuksetta törmäyksestä hirven kanssa.
Vaikka suurin osa hirvikolareista tapahtuu syksyllä, ajetaan kesän kuukausina suhteellisesti eniten henkilövahinko-onnettomuuksia. Selitys on yksinkertainen: kesäaikaan tilannenopeudet ovat usein suurempia kuin syksyn ja talven heikommissa ajo-olosuhteissa, ja siten törmäyksen seuraukset tuhoisampia. Yksinkertaisin keino lieventää hirvieläinonnettomuuksien seurauksia on pitää tilannenopeus kohtuullisena – myös silloin, kun valoisa kesäyö ja tyhjä tie kutittelevat kaasujalkaa. Ratkaisun avaimet löytyvät tälläkin kertaa tutusta paikasta – ratin ja kuskinpenkin välistä.
Riista-aidat ratkaisuna?
Riista-aidat ovat Suomessakin paljon käytetty keino rajoittaa hirvieläinten pääsyä tiealueelle. Parhaimmillaan aidat voivat vähentää hirvieläinonnettomuuksia jopa 80 – 90 prosenttia.
Riista-aitoihin liittyy kuitenkin useita haasteita. Aidat tulisi pystyä rakentamaan riittävän pitkänä yhtenäisenä kokonaisuutena. Eläimet ovat taitavia löytämään riista-aitojen päät, risteävien teiden liittymät ja muut aukkopaikat, joista pääsee livahtamaan tiealueelle. Jos paluureittiä ei löydy, saattaa eläin jäädä pitkäksikin aikaa loukkuun aitojen väliin. Moottoritiellä paniikissa juoksenteleva hirvieläin on luonnollisesti huomattava liikenneturvallisuusriski.
Joissakin tapauksissa päätien aitaamisen on havaittu siirtävän hirvieläinonnettomuuksia alemmalle tieverkolle, esimerkiksi aidatun tien lähellä kulkevalle rinnakkaistielle. Aidan ilmestyminen maisemaan katkoo vakiintuneita kulkureittejä, joten eläimet joutuvat liikkumaan tavallista enemmän etsiessään vaihtoehtoisia ylityspaikkoja. Eläinten liikkumisen mahdollistamiseksi ja riista-aitojen tehon varmistamiseksi aitoja tulisikin käyttää vain silloin, kun eläimille voidaan tarjota turvallinen pääsy aidatun alueen läpi.
Kevennetty vaihtoehto riista-aidalle on tienvarsien suojaaminen keltaisella muovinauhalla. Niin sanotuista hirvinauhoista on saatu vaihtelevia kokemuksia, mutta tutkimustietoa niiden tehosta ei ole. Ainakin joissakin tapauksissa nauhat voivat hidastaa tielle tulevan hirvieläimen vauhtia ja antaa näin tärkeitä lisäsekunteja kuljettajalle. Ongelmana on eläinten tottuminen nauhoihin sekä nauhoituksen ylläpidon työläys. Nauhojen ohella tienvarsien raivaaminen auttaa autoilijoita havaitsemaan tiealuetta lähestyvän eläimen ajoissa, ja raivaukset ovatkin meillä paljon käytetty keino hirvieläinonnettomuuksien ennaltaehkäisyssä.
Turvallisesti tien yli tai ali
Riista-aidat eivät poista eläinten liikkumisen tarvetta, joten aitaamisen yhteydessä tulisi varmistaa eläimille sallittu ja turvallinen kulkureitti tiealueen toiselle puolelle. Ratkaisu löytyy erilaisista yli- ja alikuluista. Näistä kenties tunnetuimpia rakenteita ovat tiealueen yli johtavat vihersillat, joita Suomestakin löytyy viitisentoista kappaletta. Maisemoituja siltoja hyödyntävät meillä erityisesti pienet sorkkaeläimet, mutta rakenteet ovat kelvanneet kulkureitiksi myös muulle lajistolle, esimerkiksi keskikokoisille nisäkäspedoille sekä ilvekselle ja karhulle. Vihersillat tai osin ihmisten käyttöön tarkoitetut niin sanotut monikäyttösillat ovat kalliita investointeja, joten niiden rakentaminen onnistuu vain suurimmissa tiehankkeissa.
Vihersiltoja edullisempia kulkureittiratkaisuja ovat erilaiset alikulut. Eläimet oppivat hyödyntämään esimerkiksi työkoneajoa varten rakennettuja alikulkuja, mutta parhaimpaan tulokseen päästään, jos rakenteet suunnitellaan alusta saakka eläinten tarpeita silmällä pitäen. Rauhallinen sijainti ja riittävän avoin rakenne ovat erityisesti hirvieläinten mieleen. Keskikokoisille nisäkkäille sekä sammakkoeläimille ja matelijoille riittävät pienemmätkin ratkaisut, esimerkiksi vesistösiltojen kuivapolut tai pieneläintunnelit. Liito-oravat puolestaan hyötyvät hyppypylväistä, jotka lyhentävät tiealueen yli liidettävää matkaa.
