Kun Ville Juvonen aloitti Ruovedellä metsästyksen, ei metsästäjätutkintoja järjestetty. Villen 15-vuotissyntymäpäivien jälkeen mentiin isän kanssa vallesmannia tapaamaan. Nimismies Syrjänen kirjoitti metsästyskortin vuonna 1945. Pojan isä tiedettiin kunnon mieheksi, joten eipä siinä muuta tarvittu. Nimismies sanoi nuorelle metsästäjälle että “siinä on sulle paperi niin ei tartte enää salaa metästellä”.

– Olin minä tainnut sitä ennemminkin vähän mettällä käydä, virnistää Ville.

Rikkomus on varmaankin vanhentunut. Mutta Vilho itse ei ole vanhentunut likimainkaan niin paljoa kuin ikävuosista voisi olettaa.

Hän esittelee meille rakentamaansa ruokintapaikkaa ja kyttäyskoppia ylpeänä. Ville kapuaa torniin varsin ketterästi, avaa oven ja kutsuu kurkistamaan.

– Ensin rakensin vain kopin, mutta sielä tuli pirun kylmä niin laitoin eristyksen ja vedin sähköt että saa patterinkin, nyt kelpaa viileemmälläkin kytätä, Ville kehuu.

Kyttäyskoppi on aivan kotitalon vierellä, ja tähystyssuuntaan aukeaa laaja metsäalue ja järvien välinen kannas, jota pitkin kauriit, peurat ja muu villiväki mieluusti kulkee.

Vierailupäivänämme on pieni kuura, joten voimme todeta ettei viime yönä ole ruokaa haettu. Ei ole edes jäniksen jälkiä. Mutta ei siitä montaa viikkoa ole, kun tässä viimeksi kajahti ja kauris päätyi eräksi. Ja pari vuotta sitten komeasarvinen peura päätyi Juvosten pakastimeen tarkan laukauksen ansiosta. Etäisyyttä oli melkein sata metriä, ja hämärä oli jo hiipimässä maille kun Vilho ennen lähtöään vielä kerran katsoi metsänreunaan ja näki peuran. Huolellinen laukaus toi tuloksen.

– Se oli iso uros, ja olikin aivan miesten hommaa yksistään nostaa sitä mönkijän kärryn kyytiin, Ville muistelee.

Haulikon mittainen metsästäjä

Metsästyksen opettelun Ville aloitti isänsä pienoiskiväärillä ja Husqvarna-haulikolla. Metrinen haulikko oli pienikasvuiselle pojanvintiölle niin pitkä, että sitä piti kantaa piippu ylöspäin. Muuten piippu osui maahan.

Saaliina oli enimmäkseen silloin runsaslukuisia metsäkanalintuja ja tienestimielessä oravia. Mutta toki myös kettuja ja jäniksiä. Hirvieläimiä ei näkynyt saaliiksi asti vielä 50-luvun alussa.

Metsästys oli itsestään selvä osa elämää, ei mikään erikoinen harrastus. Ja oravahommat olivat myös työtä.

– Kun olin metsähommissa otin vapaata kun oravointi alkoi, siinä tienasi viikossa paljon enemmän kuin puuhommissa. Ja taisi se vähän hauskempaakin olla. Kevyempää ainakin, Ville muistelee

Se on unohtunut, paljonko oravannahasta sai markoissa, mutta pojan oravarahat käytettiin perheen ruokaostoksiin.

– No kyllä minä joskus ittellekki vähän vaatteita sain niillä oravarahoilla, teetin useammat saapashousutkin, muistaa Ville tyytyväisenä.

1950-luvun taitteessa Ville pääsi armeijan pioneerijoukoista panostajan paperit taskussa. Hän onkin ollut räjäyttämässä monilla kotiseudun tietyömailla. Päätyötään Ville teki pitkään vaneritehtaassa Visuvedellä, ja räjäytyshommat olivat mukava lisäansio.

Niihin aikoihin kun ensimmäinen Metsästäjä-lehti putosi postiluukusta, Ville hankki ensimmäisen oman aseensa, Tikka-rihlakon. Sen 16-kaliiperisen haulipiipun nallipiikki katkesi liian monta kertaa.

– Soitin sinne tehtaalle oikeen että ettekö voisi tehdä kunnollista nallipiikkiä joka kestää, Ville muistelee. Soiton jälkeen tuli uusi piikki kirjekuoressa ja lupaus, että nyt kestää. Niin kestikin, ja ase palveli häntä pitkään kunnes se pääsi seuraavan omistajan haltuun Villen hankkiessa hirvikaliiperisen aseen ja 12-kaliiperisen päällekkäispiippuisen haulikon.

– Hirviä oli meilläpäin 50-luvulla todella vähän ja peuroja ja kauriita ei ollenkaan.

Hirviporukka ja Pourun Erämiehet ry perustettiin 1960. Vilho Juvonen oli perustavassa kokouksessa ja on yhä seuran aktiivijäsen.

Kaatoja on tietenkin kertynyt juhlallisesti, mutta ei niiden määrää muisteta tai sitten sillä ei haluta kehuskella. Lihaa kuitenkin on riittänyt perheen ruokakaapissa. Hirvestyskaverina kulki vuosikausia Maija-niminen norjanharmaa. Nyt hän saa kavereikseen usein omat poikansa Timon ja Hannun.

Villen vaimo Aili ei ole metsästäjäksi ryhtynyt, mutta on mielellään laittanut monipuolisesta saaliista herkullista ruokaa. Keittiövärkkiä on riittänyt ja riittää edelleen. Mutta yksi muutos ja puutos harmittaa emäntää.

– Kyllä metso on ehdottomasti minun suosikkini riistaeläimistä, siitä saa niin hurjan hyvää soppaakin, ja monenlaista muuta, ja se on käynyt kovin harvinaiseksi, Aili harmittelee.

Pourun Erämiehissä on sovittu, että metsokiintiö on yksi per syksy. Useimmat eivät käytä sitä kiintiötä tällä hetkellä, vaikka tilanne tulisi eteenkin. Niin pieneksi on kanta käynyt, ainakin entisaikoihin verrattuna.

Ikimuistoisin lintupäivä: Kalliojärven kierros

Kun on harrastanut yli 70 vuotta, on selvää että mies on unohtanut enemmän hienoja metsästysmuistoja kuin useimmat ikinä kokevatkaan. Mutta monet ovat ne huippuhetket jotka tulevat mieleen kun palataan vanhoihin aikoihin. Yksi on linturetki ylitse muiden. Se alkoi aivan tavallisena jahtiaamuna, kun lankomies ehdotti, että kävellään läheisen Kalliojärven ympäri metsästäen. Nyt sitä ei voi tehdä, koska tuon järven läntinen ranta on Helvetinjärven kansallispuistoa. Mutta 50-luvulla voi, ja lintujakin oli tiheämmässä.

– Meillä oli 13 lintua tuon kävelyn jälkeen, ja mettojakin joukossa, niin että reput olivat todella painavat. Sitä päivää en unohda ikinä, Ville todistaa.

Ja toteaa samaan hengenvetoon, ettei nykyään kehtaisikaan täyttää reppuja kanalinnuilla tuohon tahtiin.

Luonto muuttuu

Lintumäärien pienenemiseen on monta syytä, Ville miettii, ja nimeää ainakin yhden varman havainnon.

– Vanhat isot kuusikot ovat kadonneet kaikki, ne joissa 50-luvulla metsästeltiin, tai jos on säästynyt niin se on kansallispuistossa, hän toteaa.

Lintukannat ovat pienentyneet aivan toisenlaisiksi kuin mitä ne 50-luvulla ja vielä 60-luvullakin olivat.

Mutta metsästysharrastuksen kannalta voidaan iloita siitä, että tilalle on tullut uusia tuttavuuksia, kauriit ja peurat. Kannat eivät Visuvedellä ole vielä mahdottoman tiheät, ja ilveksetkin ottavat osansa, mutta kyllä mukavien jahtien makuun on täälläkin jo päästy.

Eikä passissa olla muodon vuoksi. Marraskuussa 2020 Ville pysäytti jälleen hirven. Eläin oli mennyt koiran edellä kansallispuiston puolelle. Ja kun aseeton mies meni hakemaan koiraa puistosta pois, lähti hirvi juoksuun. Sitä ammuttiin ohi ainakin neljästi, kunnes se erehtyi Villen passiin.

– Kun kuulin missä hirvi tulee, riensin kiireen vilkkaa tietämääni hyvään paikkaan odottamaan. En kerinnyt panoksiakaan laittamaan kun hirvi jo tuli näkyviin. Yksi paukku putosi ojaankin, mutta sainpas kaksi aseeseenkin ja hirvi kaatui, Ville iloitsee pikaisen tilanteen muistoa.

Harjoittelukin jatkuu

Jo 50-luvulla kylän metsästäjät rakensivat haulikko- ja ketturadan, ja kilpailuja pidettiin säännöllisesti. Nykyäänkin Ville varmistaa sekä aseen että metsästäjän toimivuuden aika ajoin muutamalla treenilaukauksella, vaikka ampumaratavisiitit ovat harventuneet. Joka syksy kuitenkin tulee riistalaukauksin todistetuksi, että ruuti on Villellä kuivaa ja tähtäin kohdallaan.

Haulikon kanssa Ville menee enää harvoin metsälle. Mutta viime joulukuun alussa kävi niin, että peurakytikselle mennessä hän näki ruokakaukalolla rusakon. No, siitä täyskäännös takaisin kotiin, aseen vaihto ja takaisin. Siellä rusakko edelleen söi porkkanoita. Ja siihen putosi.

– Sain hiivittyä niin hiljaa ettei se ymmärtänyt karata, Ville iloitsee.

Metsästäjä-lehti luetaan tarkkaan

Ville on lukenut jokaisen Metsästäjä-lehden kannesta kanteen aina siitä asti kun lehti rupesi ilmestymään. Se on edelleen itsestään selvä rutiini metsästäjän arjessa. Juvosilla on nykyään asunto myös Ruoveden kirkolla, lähellä palveluja. Lehti kannetaan nykyään sinne.

– Siellä on paremmin aikaa syventyä lehteen, täällä kun on aina puuhommaa ja kaikenlaista niin jää lukuaika vähiin, puuhakas Ville miettii.

– Aina minä sen luen, sitten pysyy ajan tasalla. Ja siellähän on ihan hyviäkin juttuja, Ville toteaa, ja sekös toimittajan mieltä lämmittää.

Ysikymppiset pitämättä

Koronan takia ei Juvosilla järjestetty toukokuussa 90-vuotisjuhlia. Kakkua leikataan sitten ensi keväänä, jos tilanne paranee.

90-vuotias metsästäjä Ville kuuluu 60-vuotiseen metsästysseuraan Pourun Erämiehet ry. Molemmat synttärit siirtyivät koronan takia. Ehkäpä niitä juhlitaan tänä vuonna yhdessä Metsästäjä-lehden 70-vuotissynttärien kanssa.

Sitä odotellessa, Ville ottaa rauhallisen passiasennon lumisen pellon reunassa.

– Tuolla on parikin hyvää koiraa maastossa, ja tässä on hyvä paikka. Katsotaan tuleeko mitään, Ville sanoo ja painaa patruunan ”sakolaisensa” patruunapesään.

Metsästäjä on yhtä valmiina kuin 70 vuotta sitten.