Peuran ajometsästyksen ABC

Perinteisissä Keski-Euroopan ajometsästysjahdeissa ruuti palaa ja taitavat ampujat kaatavat riistaa kuin heinää. Vaikka suomalaisessa valkohäntäpeuran ajometsästyksessä ei päivän mittaan montaa patruunaa kulu ja meno on rauhallisempaa, sen opetteluun kannattaa silti paneutua.

Teksti ja kuvat Jouni Kantonen

Julkaistu17.11.2022

Kun 12 vuotta sitten pääsin mukaan nykyiseen kotiseuraani, sorkkaeläinten ajometsästys oli minulle varsin outoa. Kotipuolessa kauriit ja peurat oli ammuttu kyttäämällä ja hirvet hirvikoiran haukkuun.

Uudessa seurassani kyttäyskojuja on vain muutama ja niitä käytetään pienpetojen harventamiseen. Hirvet, kauriit ja peurat ammutaan porukalla ja metsässä raikaa lyhytjalkaisten koirien haukku. Jahdit ovat nopeatempoisia, sosiaalisia ja omalla tavallaan demokraattisia. Kuluneiden vuosien kokemuksella uskallan suositella metsästystapaa muillekin.


Ajometsästyksen roolit

Metsästyksenjohtajan tehtävät ja vastuu ovat suuret. Hän päättää, mitä ammutaan ja vahvistaa passituksen ja ajon kulun. Joissakin seuroissa hän määrää myös passipaikat, mutta yleensä passit arvotaan ampujien kesken. Autoritäärinen johtaja ei yleensä kauan ”virassaan” pysy, joten monesti hänen tehtävänsä on vahvistaa porukan yhdessä tekemä suunnitelma ja sanoa lopullinen sana, jos jostakin asiasta on ristivetoa. Johtamistaitoja tarvitaan, sillä usein mielipiteitä on ilmassa monta.

Ampujien tehtävä on yksinkertainen: kaataa sovittu riista mahdollisimman tehokkaasti omien kykyjen ja taitojen rajoissa.

Koiranohjaajan tehtäväkenttä on monipuolisempi kuin moni tulee ajatelleeksi. Hän on koiran tuki ja ajon viestintäpäällikkö. Yleensä vain kokeneet, alueet ja passipaikat hyvin tuntevat koiranohjaajat kantavat asetta. Heidän tukenaan voi olla ajomiehiä ja niin sanottuja ”koirakoppareita”, joiden tehtävänä on turvata koirien turvallisuus etenkin vilkasliikenteisten teiden varsilla.


Hyvin järjestetyssä ajometsästyksessä passipaikat on merkitty selvästi kartalle. Näin kaikki ovat selvillä passimiesten sijainnista ja esimerkiksi ajon kulusta.

Turvallisuutta ei voi liiaksi korostaa

Vaikka tänä päivänä teknologia antaa mahdollisuuden passimiesten seurantaan kartalla, on järkevää pitää turvallisuusasiat yksinkertaisina. Aseet ladataan ja tyhjennetään vasta passissa eikä passimies liiku passipaikalta kuin metsästyksenjohtajan luvalla, esimerkiksi auttamaan koiranohjaajaa. Mikään ei ole vaarallisempaa kuin passipaikalta muiden tietämättä liikkunut metsästäjä.

Yleensä kokenut, alueet ja passipaikat hyvin tunteva koiranohjaaja voi kantaa asetta. Sen sijaan vierailla mailla operoivan koiranohjaajan kannattaa miettiä pariinkin kertaan aseen mukaan ottamista.

Turvallisuutta lisäävät myös jahtia ennakoivat tehtävät. Ampumatornit, tai muuten selvästi merkityt passipaikat, joissa myös ampumasektorit on selvästi merkitty, helpottavat turvallista jahtia. Tekniikka on helpottanut tätäkin asiaa. Esimerkiksi Oma riista -palvelun uusimpia ominaisuuksia on mahdollisuus merkitä seuran karttoihin passipaikat ja muut tärkeät kohteet. Seuran jäsenet näkevät passipaikat, nuolukivet ja muut paikkatyypit Oma riista -mobiilisovelluksella. Yleensä sorkkaeläimet noudattavat varsin pitkälle samoja kulkureittejä ja passituksen rakentaminen helpottuu kokemuksen karttuessa.

Hiljaisuus radiokanavalla ei lisää turvallisuutta, joten hyvä koiranohjaaja kertoo ampujille koiran etenemisestä, ajon suunnasta, omasta sijainnistaan ja muusta relevantista. Toki ”sessejä” voi seurata vaikka kännykän näytöltä, mutta kokemuksen kautta uskallan väittää, että paras kommunikaatio tulee radion kautta. Riittävä tiedotus on kaikkien etu. Sama koskee ampujia: jos on passitovereita hyödyttäviä havaintoja, niin viestiä eetteriin.

Tekniikka on arkipäivää ajometsästyksessä. Koiranohjaajan kaksi tärkeintä työkalua ovat ”koiratutka” ja radiopuhelin. Kommunikaation merkitystä sekä koiran että omasta liikkeestä ei voi kylliksi korostaa.

Ajon eteneminen ja passien asettelu

Koska lain mukainen ajava koira on hidas, jälkitarkka ja yleensä kooltaan varsin pieni, ajettavat eläimet ovat normaalisti rauhallisia. Ne ottavat noin 100–200 metrin pituisia pyrähdyksiä, kunnes sitkeästi perässä pungertava koira jälleen saavuttaa niitä. Aikaa myöden ne sopeuttavat kulkunsa takaa-ajajan rytmiin.

Eläimillä on tutut reittinsä, joita ne yleensä noudattavat. Passien asettelu reiteille on taiteenlaji. Suuria alueita passituksella ei kannata peittää, vaan pienten alueiden perkaaminen tuottaa usein parhaan tuloksen.

Liikkuminen passeihin ja toiminta passissa on onnistumisen kannalta tärkeää. Hiljaa pitää olla ja passiin menon reitit kannattaa miettiä etukäteen.

Riistalaukaus

”Jos eläin tulee kohti passia vauhdilla ja pomppien, älä ammu.” Näin minua neuvoi oppimestarini yli 10 vuotta sitten. Neuvo on erinomainen ja sitä kannattaa noudattaa.

Aivan yhtä merkittävä neuvo on ”tunne aseesi ja patruunasi”. Harjoittelukertoja ei kannata säästellä, koska kuivaharjoittelu ja säännöllinen rataharjoittelu ovat parhaat keinot aseen ominaisuuksien tuntemiseen.

Ajojahti on erilaista kuin esimerkiksi kyttääminen kopissa. Siinä on omat ampujan painetta lisäävät tekijät, joista aika on yksi. Lyhyessä ajassa on tehtävä monta päätöstä. Niitä on helpompi tehdä, jos esimerkiksi ampumasektorit on merkitty maastoon selvästi ja passi suunniteltu etukäteen hyvin. Ja vaikka aikaa on vähän, maalaisjärkeä pitää käyttää. Onko tausta turvallinen? Onko eläin sopiva kaadettavaksi? Halu saada kaato on ymmärrettävää, mutta sitä ei pidä yrittää keinolla millä hyvänsä. Hyvässä jahdissa mahdollisuus kyllä tulee ennemmin tai myöhemmin.

Rauhallisesti hölkkäävä peura, kauris tai hirvi on helppo pysäyttää hetkeksi esimerkiksi vihellyksellä, jolloin hyvä riistalaukaus on mahdollinen. Vauhdilla etenevä eläin on vaikea kohde, jonka liikkeeseen vaikuttavat monet asiat, kuten maaston muodot. Se ei ole radan pahvihirvi. Pyri aina varmaan, selkeään ja helppoon osumaan. Niskalaukaukset ja ”roiskaukset” eivät kuulu ajojahtiin.

Vaikka sektorit on etukäteen merkitty, päätä etukäteen, mihin kohtaan maastoa voit ampua ja mihin et. Tärkeintä on tunnustaa ja tuntea omat kykynsä. Monen haavakon tarina on alkanut siitä, että alkuperäinen laukaus on ammuttu joko liian kauas, pusikkoon tai muuten harkitsematta.

Haavakkotilanne tulee ajojahdissa eteen ennemmin tai myöhemmin. Silloin tehdään välittömästi ilmoitus radioon: millainen eläin ja minne se oli matkalla. Samalla on hyvä antaa oma arvio siitä, mihin osuma on tullut. Osumapaikka merkitään maastoon esimerkiksi nauhalla.

Ilmoituksen jälkeen odotetaan jälkikoiraa ja ryhdytään jäljittämään eläintä. Tarvittaessa metsästyksenjohtaja voi passittaa ampujia uudestaan, jotta eläin saadaan kaadettua mahdollisimman nopeasti. Hyvä jälkikoira on korvaamaton apu.

Ajometsästyksessä käytettäviä aseita. Tavallinen kivääri käy hyvin ajometsästykseen. Tärkeintä on valita liikkuvaan jahtiin sopiva kiikari tai punapiste. Haulikko on harvinaisempi ase, mutta se sopii peuran ja kauriin ajojahtiin alueilla, joilla kiväärin käyttö on hankalaa. Täyteisten ja haulikon sopivuus on ehdottomasti testattava ennen jahtia. Kuvan haulikko on varustettu rihlatulla piipulla ja punapisteellä. Sopivalla täyteisellä se on varsin tarkka aina noin 50 metriin saakka.

Ajojahdin varusteet

Erityisesti loppukaudella kannattaa varmistaa, ettei kylmä pääse passipaikalla yllättämään. Usein arimmat paikat ovat jalat ja kädet, joten niiden suojaamiseen kannattaa panostaa. Kohmeinen sormi liipaisimella ei auta hyvää riistalaukausta. Monet käyttävät kintaan ja kynsikkään yhdistelmää, jolloin kinnas pudotetaan pois ajon lähestyessä. Toiset pitävät liipaisinkättä taskussa ja tukevat aseen esimerkiksi ampumatukeen. Koiranohjaajalla puolestaan tulee liikkuessa hiki, joten heidän on hyvä panostaa taukopukeutumiseen.

Euroopassa suositaan ajojahdeissa kaksoisluodikoita, itselataavia ja suoravetolukkoisia aseita. Suomalaisessa jahdissa pärjää hyvin normaalilla pulttilukkoisella kiväärillä, jos ase on tuttu.

Asetta enemmän huomiota kannattaa kiinnittää tähtäimeen. Koska ampumatkat ovat yleensä lyhyitä, punapistetähtäin tai niin sanottu ajojahtikiikari, jossa suurennos on maltillinen, ovat hyviä valintoja. Ajojahdit tapahtuvat päiväsaikaan ja yleensä ase myös kulkee mukana enemmän kuin ”kopistellessa”, joten kiikarin mekaaniseen kestävyyteen kannattaa panostaa optiikan laatua enemmän. Ja kyllä perinteisillä avotähtäimillä toimeen tulee, jos osaa asiansa. Yleensä ampumamatkat ovat sen verran lyhyitä. Monesti näkee metsästäjän myös vaihtavan asetta passipaikan mukaan.

Niin sanotun keskiluokan (6,5 – 9,3 mm) kaliiperit ovat varmoja valintoja. Niiden rekyyli on hallittava ja patruunavalikoima suuri. Luoti kannattaa valita laatua painottaen. Laadukkaat luodit kaatavat saaliin tehokkaasti, mikä parantaa saaliin arvoa lahtivajalla.

Täyteishaulikoita käytetään jonkin verran, niin sileällä piipulla kuin rihlattunakin. Ne sopivat hyvin pienille alueille lyhyen kantamansa vuoksi. Täyteisen käynti omassa haulikossa kannattaa testata huolella ennen ensimmäistä riistalaukausta.

Kolmijalkainen tai muu ampumatuki säästää käsiä ja tekee ammunnasta tarkempaa. Ase on valmiiksi ”nostettuna”, jolloin eläimen havaitsema liike on huomattavasti pienempi kuin perinteinen aseen nosto.

Ajometsästys on muutakin kuin vain passissa seisomista. Se on yhdessä tekemistä, jossa jaetaan sekä surut, että ilot. Usein se on myös hikistä työtä.

Kurinalaista mutta mukavaa

Hyvin järjestetty ajojahti on mukavaa, turvallista ja yleensä tuloksekasta. Käytännössä hyvin järjestetyn ajojahdin työt tehdään jo ennen kuin ensimmäinenkään haukahdus kuuluu metsässä. Tarkkoja laukauksia kaikille.

Merkitse passipaikat Oma riistaan paikkapisteiksi.

Mitä mieltä olet Metsästäjä-lehden verkkoversiosta?



Vuoden 2022 viimeinen Metsästäjä julkaistiin poikkeuksellisesti vain verkkolehtenä ja keräämme kokeilusta palautetta.

Osallistu kyselyyn tästä 31.12.2022 mennessä ja voita riistakamera!