Maakrapu saaristojahdissa

Tartun vaistomaisesti veneen kaiteeseen keulan osuessa toisen veneen peräaaltoon. Veneen kallistuessa sisuksissa käy vääntävä tunne ja mielessä häivähtää huoli. Vilkaisen venettä varmoin ottein kipparoivaa Thomas Lindströmiä ja rentoudun.

Seurailen kartalta etenemistämme kohti saarta. Jopa se tuntuu oudolta, koska peltojen, metsien, soiden ja teiden tilalla kartalla näkyy vain vettä ja lukemattomia saaria, luotoja ja karikoita. Pienen orientoitumisen jälkeen huomaan hyödyntäväni paikannuksessa itselleni uusia asioita, kuten saarien muotoja ja niiden välisiä etäisyyksiä. Tiedostan kartalla pysymisen tunteen olevan pinnallinen ja olen erittäin tyytyväinen, että vastuu perille osaamisesta, ja muustakin, on näissä vieraissa olosuhteissa paikallisoppaan harteilla.

Katsellessani saarien välissä porhaltavien valkoisten veneiden armadaa pohdin mielessäni uuden kokemuksen ensiminuutteja. Käskynjako ennen veneisiin nousua taisi olla alkaneen metsästyspäivän viimeinen aikaisempaan kokemusmaailmaani sopiva asia.

Karua kauneutta

Lähestyessämme passipaikaksemme määrätyn pienen Vasiklot-saaren rantaa näen saariketjun, jolla metsästys tulee tapahtumaan. Ketjussa on kolme suurempaa, kokoluokaltaan 500 metriä kertaa kilometri olevaa saarta, joilla koirat ryhtyvät työhön. Ketjun molemmissa päissä on pienet saaret, joille valkohäntäpeuroilla on taipumus karata ajosta uimalla.

Passipaikan valinta on helppoa. Yleensä peura valitsee lyhyimmän uintireitin, joten asetumme saaren kärkeen, josta on Heinlot-nimiselle suuremmalle naapurisaarelle 100 metriä. Vastaava järjestely on saariketjun toisessa päässä. Suurin osa ampujista sijoitetaan suuremmille saarille, joilla mäyräkoirat laittavat peurat ja kauriit liikkeelle.

Kun passit ovat valmiit ja koirat päästetty töihin, huomaan jälleen uuden asian. Näkyvyyttä riittää niin että silmät rasittuvat, eikä muutamasta rantaviivassa kasvavasta karun saaristoluonnon puunkäppyrästä tai pensaasta ole näköesteeksi. Passissa ei tarvitse olla jatkuvassa toimintavalmiudessa ja katselukiikareilla voi rauhallisin mielin tarkkailla ohi lentäviä merilintuja ja muuta meriluontoa. Uimalla passiin tuleva peura ei voisi jäädä huomaamatta ja ampumatilanteeseen ennättää taatusti.

Suuremmilla saarilla, ajon keskellä, passittaminen muistuttaa enemmän mantereen ajometsästystilanteita. Ajon jatkuttua arviolta puolisen tuntia kuuluvat ensimmäiset laukaukset. Ne kuulostavat oudon kajahtavilta ja kaikuisilta, koska metsä ei vaimenna niitä ja ääni etenee veden päällä.

Paljon sorkkariistaa

Oppaanani toimiva Thomas Lindström kertoo kauriiden ja peurojen hyödyntävän pieniäkin saaria ja koska saaria on lukemattomia, metsästettävää riittää. Edessämme olevan kaltaisella saarella on kuulemma useimmiten 4–5 peuraa, mutta joskus sellaisella saattaa olla oikea lauma. Kaikkein suurimmilla saarilla eläimiä on luonnollisesti eniten ja niissä jahti muistuttaa mantereen pyyntiä.

Isäntänä toimivan Norrbyarnas jaktlag:n peuralupamäärät ovat kasvaneet ja vierasjahdit ovat osa urakasta selviämistä. Myös koiria saadaan avuksi mantereelta, esimerkiksi tänään työnsä ansiokkaasti hoitavia mäyräkoiria ohjaajineen on saapunut Porista ja Raumalta.

Peurat kiertävät saarissa koiran edellä pieniä, vain muutaman sadan metrin lenkkejä. Aikansa kierrettyään peura saattaa poistua ahtaasta saaresta. Radiosta kuulemme, että eräs koirista on pysähtynyt rantaan. Se on merkki siitä, että peura on lähtenyt uimaan. Oletettu uintisuunta on meistä oikealla, joten kiikaroimme ulappaa ja saarten rantoja saamatta kuitenkaan havaintoa.

Rajallinen maa-ala ja hyvä näkyvyys tuovat metsästykseen näennäistä helppoutta, mutta valkohäntäpeuroilla ja metsäkauriilla on täälläkin omat keinonsa ja katoamistemppunsa.

Vaikka saaressa olisi yhä peuroja, metsästys lopetetaan usein saaren ollessa täynnä peuran hajua. Se tekee koirien tehtävän mahdottomaksi.

Jahtimme tuloksena kaadetaan valkohäntäpeuroja ja yksi metsäkaurispukki. Kaksi peuroista kaadetaan uintireissun päätteeksi saariketjun toisesta päästä.