Kettujahdissa Posion puolessa
Kuusamolainen Rauno Ronkainen viettää kesät töissä ja pitää syksyn lomaa. Silloin hän ehtii parhaiten tekemään sitä, josta eniten pitää: metsästämään koirien kanssa kettuja ja supikoiria.
Pääsimme mukaan Rauno Ronkaisen isännöimälle kettujahtiretkelle Posiolla, jossa noin kymmenen hengen retkue kokoontui maastossa aamutuimaan laatimaan päivän suunnitelmia. Metsästysalue on Ylikitkan Eräpojat -nimisen seuran jahtimaita.
– Täällä on niin hyvin kettuja, että aivan varmasti on kohta ajo päällä, ilmoittaa Ronkainen ykskantaan.
Katso video kettujahdista:
Ajosuunnitelmat tehtiin, ja passittajat siirtyivät sovituille paikoille. Jahdin nuorimmainen 11-vuotias Ville Kummala ei ole paljoa haulikkoaan pitempi. Ampuminen kuitenkin sujuu häneltä hienosti, jos tosipaikka tulee.
Kummalan perheen nuorin jahtaaja on 8-vuotias Jesse. Hänellä ei vielä metsästyskorttia ole – mutta varmasti pian on.
– Tätä oon odottanut siitä lähtien, kun pojat syntyi, että pääsisi niiden kanssa yhdessä metsälle. Nyt se alkaa olla totta, iloitsee Veli-Pekka Kummala.
Kettujahtien lisäksi Veli-Pekka ja Ville ovat viihtyneet yhdessä lintumetsällä jo useita kertoja.
– Lintuja on täällä tosi hyvin, mutta yhtään ei olla vielä saatu, nauraa Veli-Pekka.
Jo koiran irti päästämisen paikkaa lähestyttäessä tarkkasilmäinen Rauno Ronkainen näkee vilahduksen ruskeasta kyljestä metsässä. Se ratkaisee koiran irtipäästön paikan. Ajo alkaa miltei heti.
Pian kettu kaartaa suoraan kohti yhtä passimiehistä. Marko Takapuro ja Rauno Ronkainen katselevat koiratutkasta, kuinka koira lähestyy sovittua passipaikkaa. Mutta mikä on, kun laukausta ei kuulu?
– Siinä on varmaan käynyt niin, ettei ehtinyt ampumaan. Se tulee joskus niin vauhdilla, ettei voi mitään, Takapuro toteaa.
– Kiire varmaan tuli, kännyn ääressä pohditaan.
Kovin kauaa edemmäs ei koira kettua vie, kun repolainen jo sujahtaa kivenkoloon ja ajokoira jää kolon suulle hälyttämään.
Paikalle on noudettava luolatarpeet: kaivuvälineet ja luolakoira. Ajokoira pääsee tauolle, vaikka menohaluja olisi ollut paljon pidempääkin ajoa varten. Luolakoira Tiltu, saksanmetsästysterrieri, on niin hurjaluonteinen, ettei sitä sovi vieraan lähestyä. Pääsee pian sormistaan.
Tiltu on perin paha vastus, mille tahansa luolassa piileskelevälle pienpedolle. Se haistelee kiinnostuneena kivikkoa, johon ajo päättyi. Heti haju ei löydy. Kun se löytyy, on reitti selvä.
Tänä syksynä metsästyskortin saanut Ville Kummala asetetaan passiin varmistamaan, ettei kettu pääse kauas, jos se sattuisi löytämään pakoreitin kivikosta.
– Joo, kyllähän tämä vähän jännittää, hän myöntää ladatessaan itselataavaa haulikkoaan.
Pojan ilme on päättäväinen. Varmasti kettu pysähtyy, jos vain hänen ampuma-alalleen eksyy.
Kauaa ei Tiltu luolassa liikkunut, kun kettu oli jo seinää vasten, ja oli aika aloittaa kaivutyöt. Aivan järkyttävää kraateria ei tällä kertaa tarvinnut kivikkoon louhia, vaan kettu saatiin säädyllisen urakoinnin jälkeen luolasta pois ja lopettiin. Koiraan ei tullut naarmuakaan.
Ajo muuttui pelastusoperaatioksi
Iltapäivällä löytyi ajoon pari kettua, jotka olivat tieliikenteen ystäviä. Toinen häivytti jälkensä jolkottelemalla tien reunaa ja koira hukkasi sen.
Toinen puolestaan ylitti uhkarohkeasti vilkkaana humisevan valtatien, joka muutti metsästyksen koiranpelastusoperaatioksi. Onneksi koira saatiin turvallisesti kyytiin. Ketun kohtalosta ei ole varmuutta.
Koiramestari jahtaa isolla porukalla
Rauno Ronkaisen kettutoiminnassa on mukana 21 seuraa ja metsästettävää aluetta on peräti 300 000 hehtaaria.
Säännöllisiä jahtikavereita on tätä nykyä 41, joista eteläisin ryhmäläinen asuu Espoossa. Sana on kiirinyt koiramestarista, jonka kasvatit ovat vallan erinomaisia kettujen löytäjiä.
Moni tulee viettämään aikaa entisen kotiseutunsa maisemiin.
– Kun on 40 vuotta asunut siellä etelässä, Varsinais-Suomessa, tulee välillä kaipuu tänne. Se on suurin syy näihin reissuihin, toteaa Rauno Heinonen, joka matkusti Posiolle Vehmaalta. Hän aikoo viettää täyden viikon Posiolla lintuja ja kettuja jahdaten.
Keijo Hämeenniemi asuu Posiolla, ja viettää luonnonläheistä metsästävää elämäntapaa. Hän ei osaa selittää, mikä vetää miehen metsään yhä uudelleen.
– Yli 30 vuotta kun on metsästänyt, siitä on tullut elämäntapa. Se on vaan joku sellainen, että metsään on pakko päästä, luontoon, Keijo toteaa vuollessaan itselleen varsin kokenein ottein täydellisyyttä hipovaa makkaratikkua.
Päivä oli onnistunut. Saalista tuli ja ryhmä sai viettää laatuaikaa luonnossa. Jahti-isäntä Ronkainen ei kaipaa tilanteeseen mitään muuta lisää kuin pari rakasta ihmistä.
– Voi, kun vielä olisi olleet vaimo ja tytär mukana. Silloin olisi päivä ollut täydellinen. Onneksi niitäkin päiviä syksyyn mahtuu, toteaa Rauno Ronkainen nuotiolla.
