Päivitystä poikkeuslupa-asetukseen
Valtioneuvoston asetusta metsästyslaissa säädetyistä poikkeusluvista muutettiin heinäkuussa siten, että poikkeuslupien avulla voitaisiin tehokkaammin puuttua suurpetojen aiheuttamiin vahinkoihin.
Muutoksen myötä Suomen riistakeskuksen on vahinko- ja turvallisuusperusteisten poikkeuslupien myöntämisedellytyksiä arvioidessaan otettava huomioon suurpetojen kohdalla lajin biologiset ominaispiirteet, kuten reviirikäyttäytyminen ja saalistus. Jos poikkeusluvalla pyritään suojelemaan muuta lajistoa, kuten metsäpeuraa, myös turvattavan lajin kanta sekä lajin biologiset ominaispiirteet ja lajin elinvoimaisuuteen liittyvät uhat tulee ottaa huomioon.
Poikkeusluvan kohdentamisen vaatimuksia joustavoitetaan tilanteissa, missä vahinkoa tai uhkaa aiheuttavan suurpetoyksilön tunnistaminen ei sääolosuhteista, lajin biologisista ominaispiirteistä tai muusta syystä ole mahdollista. Muutoksella on tarkoitus vastata erityisesti vahinko- ja turvallisuusperusteisten poikkeuslupien käyttöön liittyviin haasteisiin sulan maan aikana.
Metsästyslain 41 a §:n 1 momentin nojalla myönnettyjen poikkeuslupien enimmäisvoimassaoloaika pitenee 21 vuorokaudesta 31 vuorokauteen. Muutos koskee ahman, ilveksen, karhun, saukon tai suden niin sanottuja vahinkoperusteisia poikkeuslupia.