Valittajien ja ”diskuteeraajien” maa
Suomeen on perustettu ympäri maata yhdistyksiä, jotka tehtailevat valituksia metsästykseen liittyvistä lupapäätöksistä. Yhdistyksen tulkitsemiseen alueelliseksi toimijaksi näyttää riittävän sen perustettaessa ilmoitettu kotipaikka, joten se voi olla paikallinen toimija, vaikka valittajat eivät olisi koskaan alueella edes käyneet.
Valkohäntäpeuran tihentymäalueelle myönnettiin poikkeuslupa, joka sallii keinovalon ja yötähtäimen käyttämisen peurojen metsästyksen tehostamiseksi. Pitihän siitäkin jonkun valittaa.
Onkohan Suomessa liiankin helppo valittaa? Kun valittaja häviää, siitä peritään oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa vain 260 euroa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa vain 510 euroa. Valittaja ei joudu maksamaan aiheuttamistaan haitoista ja kustannuksista mitään muita korvauksia, koska luonnonsuojeluun liittyvissä asioissa valittaja on asetettu Århusin sopimuksella erityisasemaan. Muussa oikeuskäytännössä valittaja voi joutua isoihinkin korvauksiin.
Kun asuu Suomen ja Ruotsin rajalla, tulee pakosta vertailleeksi päätöksiä eri puolilla rajaa.
Ruotsin eduskunta on määritellyt suotuisaksi suojelutasoksi 300 sutta ja tämän pohjalta sallitaan tulevana talvena jo toista kertaa suden kannanhoidollinen metsästys. Suomessa mietitään kaksi vuotta, mikä voisi olla sopiva esitys päättäjille suotuisasta suojelutasosta. Nyt sellainen esitys näyttäisi vihdoin olevan liikkeellä.
Ruotsin uusi metsästysasetus sallii niin sanotun suojametsästyksen viljelyksiltä. Siinä korjaamattomalta pellolta voi ampua yhden yksilön parvesta, jossa on enemmän kuin viisi lintua. Suojametsästyksen piiriin kuuluvat laulujoutsen, kurki, valkoposkihanhi, kanadanhanhi, metsähanhi ja merihanhi. Merimetsolle on omat ehdot vastaavan suojametsästyksen sallimiseksi. Miten on Suomessa?
On aina sanottu, ettei Ruotsissa saada päätöksiä aikaan, vaan siellä ”diskuteerataan”. Onko kulttuuri muuttunut nyt niin, että Ruotsissa tehdään päätöksiä ja Suomessa on ryhdytty ”diskuteeraamaan”?
