Päämäärä hukassa
KHO:n karhupäätös asetti maamme suurpetopolitiikan ennennäkemättömään pattitilanteeseen. Näyttää siltä, että kannanhoidollinen suurpetojen metsästys on laitettu hyllylle ainakin toistaiseksi.
Joissakin medioissa ja luontojärjestöissä on KHO:n päätöksestä suorastaan riemuittu ja syytetty Suomen riistakeskusta jopa laittomien päätösten tekemisestä. Syytös on kova, koska EU:n luontodirektiivi ja kansallinen metsästyslainsäädäntö mahdollistavat kannanhoidollisen metsästyksen, mikäli perustelut ovat riittävät. Myös komission suunnasta on kehotettu käyttämään kansallisia joustoelementtejä suurpeto-ongelmien ratkaisussa, joten kyseessä lienee pikemminkin joustoelementtien erilainen tulkinta. KHO:n ratkaisun keskeisin hylkäysperuste oli, että lupapäätöksen perusteluissa kannanhoidollisen metsästyksen päämäärä ei ollut hyväksyttävä.
Suomen riistakeskuksen toiminnasta on nyt tehty jopa eduskuntakysely, jossa sitä syytetään metsästäjien edun ajamisesta kannanhoidollisten lupien kohdalla. Mielekkäämpää olisi kysyä, miksi eduskunnassa ei ole saatu aikaan mitään konkreettista, vaikka kannanhoidollinen metsästys on aiheuttanut siellä kovia puheita jo usealla vaalikaudella? Mieleen tulee vain metsästyslain 41 a §:n sanamuodon pieni viilaus, mutta sekään ei taida muuttaa vallitsevaa tilannetta.
Uudessa hallitusohjelmassa on suurpetojen metsästyksen ja ampumaratojen osalta todella myönteisiä kirjauksia edellyttäen, että niitä saadaan vietyä eteenpäin. Ampumaratojen osalta todettakoon, että mikäli niiden ympäristölupa-asiat säilyvät ympäristöhallinnon toimivallassa, hallitusohjelman tavoitteeseen on mahdotonta päästä. Ympäristöministeriön päivitetyn ympäristölupaoppaan mukaan toimittaessa ratojen määrä romahtaa. Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa ampumaratojen määrän lisääminen olisi välttämätöntä.
Näitä asioita syvällisemmin pohtiessa tulee väistämättä mieleen, asummeko hyväntahtoisten hölmöläisten maassa? Toivon mielikuvan osoittautuvan vääräksi.
