Kansainvälisessä sopimuksessa sallittiin metsästystä
Vesilintujen suojelussa ja metsästyksen säätelyssä koko muuttoreitin maiden on tehtävä yhteistyötä ja siksi Suomi liittyi vuonna 2000 Afrikan ja Euraasian muuttavien vesilintujen suojelusopimukseen (AEWA). Sopimuksen liitteessä lintulajit on säädetty suojelutoimien luokkiin. Liite päivitetään kolmen vuoden välein osapuolikokouksessa.
Tukkakoskelon luokitus muutettiin vuonna 2015, koska Länsi- ja Keski-Euroopan talvehtiva kanta oli arvioitu vain 75 000–105 000 yksilöksi. Putoaminen alle 100 000 yksilön täyttää AEWA-sopimuksessa tiukan suojeluluokituksen kriteerin, ja siksi tukkakoskelon metsästys on ollut kielletty vuodesta 2018 maa- ja metsätalousministeriön määräaikaisilla asetuksilla.
Viime vuonna kaikkien vesilintujen suojeluluokitukset tarkistettiin. Wetlands International, tekninen komitea ja sopimuksen sihteeristö laativat kanta-arviot ja liitteiden päivitysesitykset ennen osapuolikokousta. Muut osapuolet eivät huomanneet, että tukkakoskelon uusi kanta-arvio onkin 100 000–160 000, joten maa- ja metsätalousministeriön ja Suomen riistakeskuksen delegaatio nosti asian esille ja ryhtyi selvittämään, olisiko suojeluluokituksen korjaaminen oikeaan tasoon mahdollista vielä sopimuksen muutosesitysten määräajan jo mentyä. Koska suojeluluokituksen jääminen kriteereitä tiukemmaksi olisi ilmeinen virhe, kokous katsoi voivansa virheen korjata. EU:n komissiollekin tukkakoskelon metsästyksen salliminen sopi.
Kysymys on mitä suurimmassa määrin myös suojelun ja metsästyksen säätelyn uskottavuudesta ja yhteiskunnallisesta hyväksyttävyydestä. Jos suojelutoimet pidetään tiukkoina huolimatta lajin runsastumisesta, pidemmän päälle sellainen suojelu tuskin nauttii laajaa hyväksyntää. Suojelutoimia pitää kohdentaa tarpeen mukaan. Kun kannat saadaan elpymään, myös kestävä metsästys pitää sallia. Toki liian tehokkaan metsästyksen sallimisen vanhoista virheistäkin pitää oppia, kuten metsähanhen kohdalla on opittu.
