Aukeaako suurpetosolmu?

Pääkirjoitus
Sauli Härkönen, Julkisten hallintotehtävien päällikkö, Suomen riistakeskus
Julkaistu11.7.2025

Tätä kirjoittaessani eduskunta on juuri hyväksynyt metsästyslain muutoksen, jolla säädettiin maa- ja metsätalousministeriölle uutta toimivaltaa konkelossa olleen kannanhoidollisen metsästyksen mahdollistamiseksi. 

Nyt ministeriö voi antaa asetuksellaan tarkempia säännöksiä poikkeusluvan päämäärästä ja alueesta, jota päämäärä koskee, sekä lajin suotuisan suojelutason viitearvosta. Olennaista on, että ministeriö antaa kannanhoidollisen metsästyksen päämäärän. Eli sen, jota Suomen riistakeskus ei ole aiemmin päätöksenteollaan onnistunut antamaan sellaisena, että se olisi hallinto-oikeuskäsittelyn läpäissyt. Vaikka päämäärä tulee jatkossa annettuna, sitä tukevat selvitykset tarvitaan edelleen ja niillä on olennainen merkitys päätöksenteossa. 

Lain muuttamisen yhteydessä on kuultu paljon soraääniä. Toiset pitävät lakia liian heppoisena, toiset pitävät sitä suurpetolahdin mahdollistajana. Kaikki lienevät yhtä mieltä siitä, että suurpetoasioiden ”jumi” on ratkaistava, sillä suurpetokannat ovat selkeässä kasvusuunnassa, ja vaikutukset näkyvät yhä selkeämmin.

Maa- ja metsätalousministeriö jatkaa päämäärätietoisesti asioiden valmistelua. Seuraavaksi listalla on kannanhoidollista karhun metsästystä koskeva asetus sekä päivitetyn karhukannan hoitosuunnitelman julkaisu. Nämä tarvitaan, jotta Suomen riistakeskus voi hyödyntää uusia ”työkaluja” heinäkuun alkupuoliskolla, jolloin tehdään karhun kannanhoidollista metsästystä koskevat päätökset tulevaa metsästysvuotta varten.

Senkään jälkeen työpöytä ei ole puhdas. Eduskunta edellyttää, että EU:n luontodirektiivin muuttamisesta aiheutuvat suden rauhoituksen poistamiseen liittyvät säännösehdotukset tuodaan eduskunnan käsittelyyn syysistuntokauden alussa. Lisäksi eduskunta edellyttää, että maa- ja metsätalousministeriö valmistelee viipymättä tarvittavat metsästyslain teknistä laatua ja selkeyttä palvelevat muutokset.

Taitaa olla helppo ennustaa, että ”parran pärinää” tulee riittämään myös syksyllä.