Ministerit vieraspetopyynnin pauloissa
Maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö tutustuivat lokakuussa Helmi-ohjelman vieraspetopyyntiin Haminassa. Ilmasto- ja ympäristöministeri Krista Mikkonen perehtyi pyyntilaitteisiin ja lintuveden kunnostuksiin. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä puolestaan intoutui pintapyyntiin.
Salminlahden alue on yksi Suomen tärkeistä lintuvesistä, jonka pesimälinnusto on merkittävästi taantunut. Tänä syksynä alueen kunnostukset alkoivat osana Helmi-ohjelmaa. Uudenmaan ELY-keskus huolehtii, että ranta-alueiden koneellista niittoa laajennetaan ja laiduntavaa karjaa tuodaan takaisin alueelle, vesikasvillisuutta niitetään, pajukkoa ja puustoa raivataan. Suomen riistakeskus puolestaan varmistaa, että alueelta poistetaan vieraspetoja.
– Lintuvesien ja kosteikkojen kunnostaminen on välttämätöntä uhanalaisten ranta- ja vesilintujemme suojelulle, sanoi ministeri Mikkonen.
Ministeri oli kiinnostunut pyyntilaitteiden toiminnasta ja siitä, voidaanko pyydettyjen supikoirien turkista hyödyntää. Molemmat ministerit pitävät luontokadon torjumista konkreettisin keinoin erittäin tärkeänä. Siinä onnistumisessa on myös yhteistyön paikka.
– Helmi-ohjelman vieraspetopyynnit tuovat hienosti yhteen metsästäjät, lintuharrastajat ja ympäristöväen, totesi ministeri Leppä.
Jari Leppä sateisen pintapyynnin lomassa.
Pintapyytäjän arkipäivä
Pintapyynnin aikaansaama adrenaliini lämmitti illan pimeydessä niin metsästäjiä kuin ministeri Jari Leppää, vaikka sää tarjoili kaatosadetta ja tuulta 19 m/s.
Vettä ei vihmonut, vaan sitä tuli kaatamalla. Oli tullut jo pidemmän aikaa. Ministerien vierailu Haminassa Helmi-ohjelman tiimoilta ei jäänyt pelkäksi pönötykseksi, vaan illalla lähdettiin tositoimiin.
– Onko tullut kameroista tuoreita kuvia? Nyt ei kannata kovin vanhalle jäljelle lähteä, utelin Helmi-suunnittelija Tomi Nevalaiselta.
– Olis tuossa joku 50 minuuttia vanha, Nevalainen vastasi.
Selvä, lähdimme kokeilemaan, josko jälki haisisi vielä kaatosateesta huolimatta.
Tuuli repi Hiacea matkalla haaskapaikalle ja pieni pyytäjän pessimismi oli lähellä iskeä sieluun. Kolmen auton letka pysähtyi pellonlaitaan, ja lähdimme kävelemään kohti pintapyyntipistettä. Otsavalo välähti ja saksanseisoja vilahti pimeyteen.
Koira on pintapyytäjän paras kaveri
Koiran päästämisestä kului kolme minuuttia, kun parinsadan metrin päästä kuului ensimmäinen haukahdus. Peli oli selvä. Kävelimme paikalle ja saksanseisoja paimensi nuorta narttusupikoiraa herkeämättä. Koiranomistaja kaivoi esiin lopetusaseen ja kuului vaimea pamaus. Yksi vieraspeto vähemmän, tätä on pintapyytäjän arki.
Keli ei juuri näyttänyt paranemisen merkkejä, eikä laajasta kameraverkostosta huolimatta uusia kuvia tullut. Supikoirat liikkuivat huonosti.
Päätimme vaihtaa paikkaa ja kokeilla toisen pintapyyntipisteen läheltä vapaasta hausta. Koira irti ja haukku alkoi kuulua jo parin minuutin kuluttua. Supikoira oli ihan lähellä haaskaa, muttei ollut näyttäytynyt kameralle. Haukku johti muutaman sadan metrin päähän tiheään metsäsaarekkeeseen. Saimme pois aikuisen kollisupikoiran.
Tiedustelimme ministeriltä, onko hänellä kiire vai vieläkö kokeilisimme supikoiran paria vapaasta hausta.
– Eihän tämän parempaa olekaan, ei tässä mihinkään ole kiire.
Saksanseisoja päästettiin jälleen irti ja 10 minuutin päästä kollisupikoiran kumppani löytyi. Korjasimme nartun parempaan talteen ja pohdimme, montako pentua se olisi keväällä tehnyt. Taas säästyi linnunmunia ja ehkä viitasammakkokin. Luonto kiittää.
Kuningaslaji
Kylmästä, tuulesta ja sateisesta myöhäisillasta huolimatta reissu ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi. Olimme kaikki litimärkiä, mutta sitä ei pienissä adrenaliineissa huomannut. Vaikka keli oli huono, saldona oli kolme supikoiraa ja ministerikin vaikutti tyytyväiseltä:
– Jatkakaa hyvää työtä ja hoitakaa vieraspedot pois lintuvesiltä, eiköhän se näillä konsteilla onnistu.
Kyllähän tuo onnistuu, vaan on vielä tekemistä. Edustusauton hävitessä sateiseen yöhön totesin pyyntiporukalle:
– Onhan tämä vain kuningaslaji.
