Kanalintujen elinympäristöistä kokonaisuus ratkaisee

Aikuisten lintujen elinympäristön käyttö on sangen joustavaa, ja ne vaihtavat elinympäristöään vuodenajan ja tarpeidensa mukaan. Sen sijaan poikueiden liikkumiskyky on rajallinen, joten ne ovat aikuisia lintuja enemmän sidoksissa tietyn ympäristön niille tarjoamaan ravintoon ja suojaan. Ne ovat siis aikuisia tiukemmin sidoksissa tietyn alueen rakenteellisiin ominaispiirteisiin.

Kanalintujen ravintokasveista ylivoimainen ykkönen on mustikka. Sen valttina on monipuolisuus. Sen marjat maistuvat kanalinnuille, mutta myös lehdet ja versot tekevät kauppansa. Kenties tärkeintä on kuitenkin se, että mustikan varvuilla elää monipuolinen hyönteislajisto. Se on nuorille kanalinnun poikasille elinehto, sillä ne tarvitsevat hyönteisravintoa ensimmäisten elinviikkojensa aikana. Mustikan lisäksi myös mm. käenkaalin, kangas- ja metsämaitikan, puolukan, variksenmarjan, juolukan, sormi- ja harmaasaran sekä alvejuurten ja sananjalkojen tiedetään olevan tärkeitä kanalinnuille. Puulajeista tärkeitä ovat ainakin metson talviravintoa tarjoava mänty, teerelle, pyylle ja riekolle tärkeä talvisen ravinnon lähde koivu, pyylle erityisen tärkeä leppä sekä suojaa kaikille lajeille tarjoava kuusi. Se onkin lajeista kaksijakoisin; sitä tarvittaisiin kaikkialle, mutta ei liikaa. Yhden puulajin kuusikko on riistan kannalta huonoin mahdollinen ympäristö, sillä tiheässä kuusikossa eivät varpu- ja putkilokasvit menesty.

Yksittäisen maanomistajan näkövinkkelistä maisematason rakenteesta huolehtiminen on yleensä toiveajattelua. Siksi yksityismetsissä on mielekästä toteuttaa riistametsien hoitoa riistalle tärkeiden rakennepiirteiden vaalimisen kautta. Oleellista on pyrkiä säilyttämään korkea metsäpeitteisyys, riittävästi latvuspeittoa ja runsaasti suojaa maanpinnan läheisyydessä. Myös maaperän sopiva kosteus on tärkeää, sillä hyönteisravinnon määrä on sidoksissa kosteuteen. Erityisesti poikueiden turvaksi on hyvä, jos metsässä on runsas ja voimainen mustikkavarvikko.

Metsänkasvatusmenetelmän suhteen ei ole olemassa yhtä ainoaa totuutta siitä, että jompikumpi, tasa- tai erirakenteinen, olisi kanalintujen kannalta ainoa oikea. Mustikankin on havaittu hyötyvän harvennushakkuista, mutta vasta hakkuuta seuraavan taantuman jälkeen; mustikan peittävyys laskee harvennuksen voimakkuuden lisääntyessä ja voi olla hakkuualueilla kontrollialueita pienempää jopa 10 vuotta käsittelyn jälkeen. Siitä huolimatta, että kangasmaalla tutkimuksissa on ollut mukana myös kevyempiä menetelmiä kuten pienaukko- ja poimintahakkuita. Sen sijaan korpiturvemailla tehtyjen eri-ikäisrakenteisten hakkuiden ei havaittu lyhyellä aikavälillä vaikuttavan mustikan ja puolukan runsauksiin. Silti kaikkia kanalintujen tarvitsemia piirteitä ei kuitenkaan saa mahdutettua yhteen metsikköön tai yhteen hoitotapaan. Elinympäristöjen kokonaisuuteen tarvitaan myös vaihtelevuutta. Taiten toteutettuna myös tasarakenteisena kasvatettaviin metsiin saa sovitettua paljon kanalintuja hyödyttäviä rakennepiirteitä.

Käytännössä tärkeiden rakennepiirteiden vaaliminen tapahtuu varmistamalla omassa metsässään sekametsäisyyden, riistatiheikköjen, alikasvoksen ja ravintokasvien runsaus. Jos haluaa satsata kanalintujen elinympäristöihin enemmän, kannattaa niiden lisäksi turvata poikue-elinympäristöjä ja soidinten erikoiskohteita. Oikein tehtyinä nämä toimet eivät aiheuta tappioita, mutta auttavat kanalintuja ja lisäävät metsien monimuotoisuutta.

Melin M., Miettinen J., Hotanen J.-P., Helle P. (2020). Kotiläksyjä kanalinnuista ja metsän rakenteesta – mikään metsä ei yksinään ole riittävä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli id 10443.