Kainuun metsäpeurakanta jatkaa laskuaan – kehitys alkaa olla kriittistä
Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan Kainuussa talvehti kuluvana talvena vajaa 600 metsäpeuraa. Vuosina 2015–2019 talvehtivan kannan koko on vaihdellut 700–750 metsäpeuran välillä, kun 2021–2023 kanta vaihteli 800–900 yksilön välillä. Viime vuonna Kainuun kannan kooksi arvioitiin noin 700 yksilöä. Kolmen viimeisimmän vuoden aikana Kainuun peurakanta on heikentynyt keskimäärin 15 prosentin vuosivauhtia.
– Metsäpeurakannan vähenemisen taustalla on poikkeuksellisen heikko vasatuotto syksyllä 2024 ja 2025. Pitkäaikaisten pantaseurantojen perusteella heikko vasatuotto johtuu pääosin suurpetojen saalistuksesta. Kainuun kannan merkittävin lisääntymisalue on suppea, minkä seurauksena vasojen kuolleisuus todennäköisesti vaihtelee herkästi. Kannan tila on nyt samanlainen kuin 2010-luvun pahimpina vuosina, eikä peurakanta kestä useita vastaavia vuosia ilman, että sukupuuttoriski kasvaa merkittävästi, kertoo erikoistutkija Antti Paasivaara Lukesta.
Vasojen osuus Kainuun talvikannasta jäi tänä vuonna noin 6,5 prosenttiin, kun normaalisti osuus on ollut 10–15 prosenttia.
Tänä talvena peuralaumoja havaittiin enimmäkseen Sotkamon taajaman ja Hiidenportin välisellä harjualueella, Paltamon Kontiomäen ja Ristijärven raja-alueella ja joitakin myös Kuhmon Vepsän alueella. Kuolleita metsäpeuroja ei laskennassa havaittu.
Kainuun metsäpeuroihin vaikuttavat eniten elinympäristöjen rajallisuus, suurpedot ja liikenne. Venäjällä metsäpeurakantaa rajoittaa lisäksi salametsästys.
Olosuhteet laskennalle olivat suotuisat
Tämän talven metsäpeurojen lentolaskennat tehtiin 25.2.–5.3. osana Luken normaalia kannanseurantaa. Sää- ja lumiolosuhteet olivat laskennalle hyvät, ja pehmeä lumipeite helpotti peurojen löytämistä. Metsäpeurojen lentolaskenta tehtiin alueilla, jotka perustuivat esikartoitustietoihin, metsäpeurojen GPS-pantatietoihin, sidosryhmäyhteistyöhön ja yleisöhavaintoihin, joilla oli tärkeä rooli laskennan onnistumisessa.