Maa- metsätalousministeriö nimittää rhy:n edustajat riistaneuvostoon aluekokousten esityksestä. Sidosryhmien edustus nimitetään asianosaisten tahojen esittämistä henkilöistä.

Alueelliset riistaneuvostot aloittivat kolmivuotisen toimikautensa

Kymmenhenkisten alueellisten riistaneuvostojen uusi toimikausi alkoi elokuun alussa.

Teksti Mikko Sirkiä

Julkaistu3.9.2024

Alueen riistataloutta koskevia asioita käsittelevässä riistaneuvostossa on edustajat maakuntaliitosta, ELY-keskuksesta, Suomen metsäkeskuksesta ja alueellisesti merkityksellisestä maanomistajajärjestöstä sekä kuusi edustajaa alueen riistanhoitoyhdistyksistä.

Alueellisten riistaneuvostojen tehtäviin kuuluu huolehtia riistalajien hoitosuunnitelmatyöhön ja riistatalouden suunnitteluun liittyvästä alueellisesta sidosryhmien kuulemisesta. Neuvosto asettaa muun muassa hirvitalousalueille tavoitteet sidosryhmäkuulemisen perusteella. Lisäksi se osallistuu Suomen riistakeskuksen strategiseen suunnitteluun sekä riistalajien ja elinympäristöjen hoitosuunnitelmien valmistelutyöhön.

Alueellisten riistaneuvostojen yhteystiedot löytyvät Suomen riistakeskuksen yhteystietohausta (riista.fi).

Jokaisella riistakeskusalueella toimii alueellinen riistaneuvosto.