Miten kaupunkilaisesta leivotaan metsästäjä?

Olen tukevasti keski-ikäinen helsinkiläinen mies, jolla ei ole ollut metsästykseen – kuten ei useimmilla ikäisilläni kaupunkilaisilla – mitään kosketuspintaa. Ei metsästäviä sukulaisia, ei maanomistusta, ei ketään, jonka kanssa olisi voinut nuoresta asti oppia eränkäynnin perusasioita.

Madventures-televisioreportterina olin päässyt kuvaamaan metsästäjiä pitkin maailmaa Amazonin viidakoista Filippiineille ja Papua-Uuteen-Guineaan. Opin arvostamaan heidän taitojaan: metsästyskulttuuri on yhtä olennainen ja alkuperäinen osa ihmisyyttä kuin puhuminen, tanssiminen, rakentaminen tai seksi.

Mutta vasta kun kuvasimme Madventures Suomi -sarjaa, tajusin kunnolla, miten syvällä suomalaisessa yhteiskunnassa metsästyksen merkitys on. Perämerellä pääsimme seuraamaan hyljejahtia perinteisellä ajopuumenetelmällä neljännen polven hylkeenpyytäjän, Juha Vierimaan opastuksella. Eränkävijöistä suomalaisille tv-katsojille tuttu Manu Soininmäki tutustutti meidät peuran naakimiseen Pirkanmaalla, kartanonherra Heikki Sauvala fasaanijahtiin Tervakoskella ja Timo Hynynen Suomen asehistoriallisesta seurasta koulutti meitä metsästysammuntaan Iisalmessa.

Koronapandemia oli itselleni viimeinen niitti. Kuten edellisessä Vieraskynässä ympäristö- ja tulevaisuustutkija Minna Santaoja kiteytti: ”metsästys voi olla tapa ylläpitää luonnon tuntemusta ja selviytymistaitoja epävarman tulevaisuuden varalta”. Näitä taitoja halusin oppia itse ja opettaa myös tulevaisuudessa omille pojilleni.

Mutta miten ihmeessä keski-ikäinen, lajista mitään ymmärtämätön tietotyöläinen voisi ryhtyä metsästäjäksi?

Tässä muutama havainto tueksi heille, jotka pohtivat samaa.

Hyödynnä alkuinnostus ja ala heti edistää asiaa. Monessa suomalaisessa kaupungissa metsästäjäkurssit ovat nyt pandemian vuoksi jäissä, mutta Metsästäjän opas ja verkon itseopiskelumateriaalit ovat laadukkaita. Itseopiskelun avulla selvisin tutkinnosta yllättävän hyvin (yhdellä virheellä läpi).

Verkostoidu aktiivisesti. Jos omasta suvusta ei metsästäjiä löydy, löytyykö kavereista tai tutuista? Jos sosiaalisessa mediassa on jokin hyvä puoli, se on se, että siellä voi saada ystäviä monenlaisista yhteisöistä – miksei myös metsästäjäyhteisöstä. Itse esimerkiksi pääsin suorittamaan karhukokeen Iisalmen riistanhoitoyhdistyksen radalle, kun pääkaupunkiseudulla kokeita ei voinut koronan takia ampua.

Internet on ihmeellinen. Esimerkiksi suomalaisten metsästäjien YouTube-kanavilla on yllättävän kiinnostavaa ja kokemattomalle metsästäjälle erittäin opettavaista sisältöä. Itse olen tutkaillut niistä muun muassa haulikkoammunnan perusasioita, latvalinnustusta, toimintaa jänispassissa ja lihanleikkuuta.

Toki verkkoon mahtuu myös monenlaista mielipidettä – kuten myös alan lehtiin, joiden lukemista myös suosittelen lämpimästi.

Oma kokemukseni on, että vaikka kuinka metsästäjiä morkattaisiin ukkoutuviksi, olen saanut tuntea itseni tervetulleeksi uuden harrastuksen pariin – ja saanut monta uutta kaveria. Ensimmäinen kokonainen metsästyskauteni alkaa tänä vuonna. Ketolan Jukan kanssa pitäisi päästä kauriin kevätpukkijahtiin ja syksyllä Malmbergin Antin hirviporukkaan.

Sitä ennen luvassa on ankaraa ampumaharjoittelua.