Näätäsaaliin tuntijan vieraana

Vuosituhannen alussa pyysin koirilla pienpetoja Lokalahden pitäjässä. Niissä touhuissa tutustuin Voitto Takkuseen. Häntä voi kutsua kokemusasiantuntijaksi pyyntimuodoissa, joissa korostuu omakohtainen perehtyminen saalislajin elintapoihin. Syvällistä osaamista on kertynyt niin hirvien houkuttelusta, hylkeiden pyynnistä kuin pienpetojen haaskapyynnistä.

Tammikuun alussa olin kuitenkin menossa Takkusen matkaan kokemaan näädän rautoja. Näädän rautapyynti on hänelle omien sanojensa mukaan elämäntapa.

Pyynti-innolla ja paikalla on suuri merkitys

Takkusen muistikuvissa näädänpyynnin menestykseen eivät paikalliset metsästäjät uskoneet. Vanhemmat metsämiehet totesivat yhdestä suusta, ettei alueella ole näätiä pyydettäväksi.

– Aika nopeasti niitä alkoi kuitenkin rautoihin mennä, kun ensimmäisiä virittelin pyyntiin vuonna 1989, Takkunen kertoo.

Varsinais-Suomessa näädänpyynti on vähäistä ja rautapyynnin kulttuuria ei ole siinä määrin kuin pohjoisempana. Tämä kuvastui asuinpaikan kanssametsästäjien ensikommenteissa. Todellisuus oli toista maastossa, kun pyyntiin paneutui antaumuksella. Näätäkannat osoittautuivat hyviksi ja rautamääriä oli mielekästä lisätä.

Raudan sijoituspaikalla on pyynnin lopputuloksen kannalta suuri merkitys. Hyviä paikkoja ovat järvien välit ja peltojen väliset kaistaleet. Metsäalueita yhdistävät alueet ovat näätien luonnollisia kulkureittejä, joissa puustolla on myös merkitystä. Hakkuut ovat useasti laittaneet Takkusen pyyntipaikkoja uuteen uskoon. Paras ottipaikka on tuottanut vuosien varrella 56 saalisnäätää. Sen pyyntitehoon eivät ole vaikuttaneet edes ympärillä suoritetut metsätaloustoimet.

– Kyseessä lienee näätien valtatien risteys, Takkunen aprikoi.

Huolella suunnitellut ”näätäpöntöt”

Paras pyyntipaikka ei petä nytkään. Rautoihin on mennyt 1,39 kiloa painava urosnäätä. Takkunen pyytää kaksisankaisilla Conibear-raudoilla, jotka on sijoitettu tukevaan suojapönttöön. Pönttöjä löytyy maastosta nykyisin nelisenkymmentä. Takkunen ostaa vain ruostumattomia rautoja. Vanhoja rautoja on tosin yhä varastossa. Takkusen mukaan on tärkeää huoltaa raudat siten, että iskuvoima säilyy. Pöntössä raudat on tärkeä asettaa siten, että näätä ohjataan kulkemaan raudan keskeltä. Viikset sojottavat raudoissa aina alaspäin, jolloin rauta iskee näätään tappavasti kahdesta kohtaa.

Takkusen ”näätäpönttö” on vahvaa tekoa ja suojaa raudat siten, etteivät kutsumattomat vieraat pääse syötteihin käsiksi. Pöntön pohjalla on peuran rasvasta ja sorsan höyhenistä tehtyä seosta sammalvuoteella. Näitä eväitä tulee vuosittain katsomaan noin nelisenkymmentä näätää. Tämän määrän saalista metsä on tarjonnut jo kymmenen vuotta. Vuosittain näädänraudoista tulee 1–4 minkkiä sivusaaliina. Minkkiä esiintyy usein paikoissa, jossa näädälle tarkoitetut raudat on asetettu vesistön ääreen.

Näätäkannat kasvaneet vuosien saatossa

Takkusen saalismäärät ovat nyt suurempia kuin pyynnin alkuvuosina. Suurin syy tähän on pyydysmäärän lisääminen. Alkuvuosina pyynnissä oli 3–9 pyydystä. Pyyntikaudelle 2013–2014 Takkunen lisäsi 23 rautaa, jolloin saaliin määrä kohosi selvästi.

Takkunen arvioi näätäkantojen myös kasvaneen. Saalista tulee tasaisesti. Tämä siitä huolimatta, että yhtenäiset metsäalueet ovat pyyntivuosien varrella usein muuttuneet taimikoiksi.

– Näätä näyttää tulevan kohtuullisesti toimeen metsätalouden aiheuttaman muutoksen kanssa, Takkunen tuumii.

Tätä tukee huomio, että nuoret ”pöpeliköt” ovat toisinaan hyviä pyyntipaikkoja. Ehkä näätä viihtyy niissä myyränpyynnissä?

Takkusen rautapyynnin saalis on selkeästi urosvoittoinen, sillä noin 66 prosenttia saaliista on uroksia. Tähän vaikuttanee se, että urokset ovat usein naaraita liikkuvampia. Saaliin saannissa on kaksi ajallista piikkiä, joista toinen ajoittuu marraskuulle ja toinen maaliskuulle. Ensimmäinen koostuu nuorista yksilöistä ja jälkimmäinen naaraita etsivistä uroksista.

Pyynnin ohessa oppii paljon saaliseläimestä. Näätiä jäljestäessä Takkunen on pannut merkille, että urokset kulkevat naaraita useammin maassa. Keveät naaraat hyödyntävät enemmän puustoa. Tämä voi olla osin myös seurausta siitä, että harvemmat talousmetsät eivät samalla tavalla mahdollista painavammalle urokselle puuston hyödyntämistä.

Saaliin arvostus keskeinen osa pyyntiä

Saavumme kierroksen viimeiselle rautapaikalle. Hieman yllättäen se tuottaa päivän toisen saaliin. Jälleen urosnäätä, 1,23 kiloa. Tammikuussa kahden näädän saalis päiväkierroksella on Takkusen mukaan harvinaista. Keskitalven aikaan näädät liikkuvat vähän, eivätkä osu niin helpolla rautoihin.

Molemmat saalisnäädät ovat kaunisturkkisia uroksia. Ne eivät mene hukkaan, vaan jokaisesta saaliista otetaan turkis talteen. Takkunen pitää harmillisena vuonna 2018 tehtyä muutosta, jolloin näädänpyynti tuli mahdolliseksi jo elokuun alusta alkaen. Tällöin näädänraudoista saadut saaliit ovat turkiksena arvottomia.

Takkunen kertoo suunnitelleensa turkin teettämistä saaliiksi saamistaan näädistä. On kuitenkin tosiasia, että laadukkaan turkin toteuttamiseen vaadittava käsityö on enää harvojen hallussa olevaa, kallista erikoisosaamista. Turkin teettäminen maksaisi arviolta 5 000 euroa. Saalisnäädät päätyvätkin myyntiin ja tätä kautta eettisenä luonnonturkiksena hyötykäyttöön. Näädännahka on hyödynnetyistä luonnonturkiksista arvokkain, mutta silti nahan hinta on vain 20–40 euroa. Näädänpyynnin kulut ovatkin tuloja suuremmat.

Elämäntapapyynti kehittää

Vierailu veteraanipyytäjän luona johti syvällisiin pohdintoihin. Parhaimmillaan metsästysharrastus syventää tekijänsä luontosuhdetta. Kohdelajin käyttäytymiseen perehdytään ja sen elämäntapaa seurataan uutterasti. Kokemuksen karttuessa pyyntitoimet osataan sovittaa yhä paremmin lajin vuodenkiertoon ja käyttäytymiseen. Kun jaksaa ahertaa vuosikymmeniä, saattaa pyyntiharrastuksen myötä kehittyä syvällinen tuntemus kohdelajin elintavoista ja laaja ymmärrys luonnon ja sen muutosten vaikutuksista omaan metsästysharrastukseen. Näiltä osaajilta voimme oppia paljon.