Miten suden kannanhoidolliset poikkeusluvat myönnetään?

Kuva: Jaakko Alalantela
Julkaistu14.1.2022

Maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä Suomessa on tarkoitus talvella 2022 aloittaa paljon puhututtanut suden kannanhoidollinen metsästys. Kiintiönä on 20 sutta poronhoitoalueen ulkopuolella, enintään neljään laumaan tai reviirin merkanneeseen pariin.

Päätöksen myötä Suomen riistakeskuksessa avautui joulukuussa poikkeuslupahaku, johon tuli 33 hakemusta. Mutta millä perustein lupia myönnetään? Mitä kannanhoidollisella poikkeusluvalla edes tarkoitetaan? Joulukuussa äänitetyssä Sorkkia ja sarvia -podcastissa vierailee aiheen tiimoilta Suomen riistakeskuksen julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen. Emäntänä toimii Johanna Hellman riistakeskuksen viestinnästä.

Sorkkia ja sarvia -podcast siirtyi Hirvitalousaluetoiminnan kehittäminen -hankkeen viestintäkanavasta osaksi Metsästäjä-lehteä. Uusissa jaksoissa käsitellään laajasti erilaisia metsästykseen liittyviä aiheita. Jakso on kuunneltavissa myös Spotifysta.

Spotify-logo ja linkki Spotifyn sivustolle.