Hirvijahdin suola

Lehden edellisessä numerossa Arto Määttä toi artikkelissa “Miksi hirvijahti ei houkuttele?” esiin hirvenpyynnin kahtiajaon sekä käsitteli sen kiinnostavuuden haasteita. Artikkeli sai miettimään hirvenmetsästyksen ympärillä olevia ongelmia tarkemmin ja, kuinka hirvenpyynnin kiinnostavuus säilyisi vielä tulevaisuudessa.

Mielestäni yksi syy siihen, miksi hirvijahti ei houkuttele on, että seuroihin on liian vaikea päästä mukaan. Hirvijahdista on tullut liian ukkoutunut jahtimuoto ja metsästysseuroissa pidetään liikaa oman seuran rajoista kiinni. Jos et omista metsää, maata tai asu samalla kylällä, ei ulkopuolisena ole helppo päästä mukaan, eli homma on mennyt liikaa sisäpiirin touhuksi. Ei uskalleta ottaa uusia jäseniä, vaikka kannattaisi olla avoin ja ajatella tulevaisuutta.

Totta kai on kunnioitettava vanhoja perinteitä, jotka ovat olleet kautta aikojen, mutta maailma muuttuu metsästyksenkin osalta. Uudet jäsenet sekä toimintatavat tuovat suolan jahtimuotoon sekä takaavat hirvijahdin jatkuvuuden.

Osaltaan hirvijahdin kiinnostavuuteen vaikuttavat Määtänkin mainitsemat järjestelyt, jahdin kulku ja tehokkuus, johon vaikuttaa myös hirvikantojen koko. Jos kannat ovat pienet, muutamankin hirven saaminen voi viedä aikaa ja vaatia paljon. Kannan ollessa elinvoimainen on helpompaa tehdä havaintoja, kartoittaa alueita, suunnitella jahtia ja koiran löytää hirviä.

Omassa seurassani pyritään tehokkuuteen, jotta hirvijahti ei venyisi koko syksyn mittaiseksi. Koiranohjaajan lähtiessä toiselta puolen seuran aluetta, ottaa ajoporukka useita ajoja passiporukan ollessa vastassa. Uusien jäsenten kiinnostuessa hirvijahdista otetaan heidät mieluusti mukaan ja opetetaan pitkin syksyä, kun uusia tilanteita tulee vastaan. Rennolla, mutta samalla ytimekkäällä otteella kaikilla on mukavaa ja jahti on monipuolista.

Ajoporukan, passiporukan ja koiranohjaajien yhteispelillä saadaan onnistumisia ja nautitaan tästä joka syksyisestä viikonloppujen harrastuksesta, joka kokoaa kaiken ikäiset yhteen!