Hanhisuolle koulupäivän jälkeen

Mika Pihlajan isä oli erittäin myötämielinen metsästysharrastusta kohtaan, ja niin hän saikin rippilahjaksi haulikon vuonna 1995. Tuo Tikka M912 pääsi heti erittäin aktiiviseen käyttöön radalla. Treenien lisäksi haulikko joutui toki tositoimiin metsällä, kanalintujen ja sorsalintujen parissa.

Mika muistelee kaiholla, että 90-luvulla sai metsähanhiakin jahdata. Niitä riitti, joten hän meni usein koulupäivän jälkeen suoraan hanhisuolle.

– Mustaasnevalla aivan asuttiin joka koulupäivän jälkeen. Saalista tuli, mutta kyllä siellä oli porukkaakin, Mika muistaa.

Metsästyskortin hankkiminen oli Mikan koulukavereiden kesken erittäin yleistä. Enemmän kuin puolelle pojista se tuntui Mikan mukaan olevan itsestäänselvyys.

Intistä lomalle ja ampumaradalle

Mika kulki ahkerasti Karijoen radalla ampumassa ”mettäpöllöä” eli skeet-ammunnan metsästysversiota, joka tunnetaan Metsästäjäliiton kirjoissa lajina nimeltään metsästyshaulikko.

Armeija-aikanakin piti päästä radalle, sillä intissä ei juuri haulikolla treenailla.

– Lomille tullessa käytiin vain kotona vaihtamassa vaatteet ja ajeltiin Karijoen radalla mettäpöllöä ampumaan, Mika kertoo.

Jutunteon kunniaksi menemme tuolle Karijoen seuran radalle muistelemaan 1990-lukua. Mikan viime visiitti tälle radalle ampumaan tapahtuikin juuri sillä vuosikymmenenä. Eikä se rippihaulikkokaan ole hetkiin käytössä ollut.

– Osa panoksistakin taitaa olla yli 20 vuotta vanhoja, Mika hymähtää.

Rippihaulikon käyttämättömyys näkyy. Kiekot alkavat särkymään normaalitahtiin vasta, kun Mika ottaa käsiinsä nykyään aktiivikäytössä olevan haulikkonsa. Tutulla Mossberg-pumpulla menee jo enemmän kuin puolet kiekoista rikki.

– Silloin ysärillä kyllä kävin aika ahkerasti radalla, ja lopuksi kyllä saatiin aika hyviäkin tuloksia.

Silloin Mika ehti myös kivääriradalle mukavasti. Hän on ampunut täydet hirvisarjassa enemmän kuin yhdessä kilpailussa.

Vaikka Mikan isällä Hannulla ei tuohon aikaan ollut metsästyskorttia, oli hän suurena apuna monissa jänisjahdeissa.

– Ei ollut koiraa, niin isä oli koirana jänishommissa, ja saalistahan tuli, vaikka ajonopeus ei ollut mitään aivan mahdotonta, Mika nauraa.

Seuratyötä ja nuorisotyötä

Mikan isä innostui vasta 2000-luvulla hankkimaan metsästyskortin. Pikku-Mikan varsinainen innoittaja ja esikuva oli metsästys- ja kalastustaidoistaan laajasti tunnettu isoisä Aaro Ala-Kyyny. Ehkäpä isoisän innokkuus aiheutti sen, että Mikasta tuli vahva toimija myös seuratoiminnassa.

Hän on toiminut Päntäneen metsästysseuran sihteerinä, puheenjohtajana, varapuheenjohtajana ja ollut hallintoneuvostossa mukana iät ajat, ja on edelleen. Yhteisten asioiden hoitamisen into on mennyt niin pitkälle, että Mika tuli valituksi kaupunginvaltuustoon.

– Kyllä meinaan ajaa metsästysseurojen ja muunkin seuratoiminnan asiaa, ja nuorisotyö on mulle aina ollut tärkeätä, Mika miettii motiivejaan.

Nuorisotyötä hän on tehnyt monin eri tavoin. Näyttävin projekti on Mikan ja hänen kavereidensa kehittämä tanssiryhmä Pienet Joutsenet. Äijäryhmä ”tanssii balettia” sukkahousuissa ja mekossa. Suosio on ollut suurta. Monissa häissä, syntymäpäivillä ja isommillakin festivaaleilla on ihasteltu ja kauhisteltu tämän karvaisen ballerinaryhmän menoa. Luonnollisesti ryhmä on ilahduttanut kansaa myös monissa metsästysseurojen tilaisuuksissa.

Terriericocktail aloitti koiraelämän

Vuosituhannen vaihteen paikkeilla Mika sai ensimmäisen koirasa, saksanmetsästysterrierin ja karkeakarvaisen kettuterrierin risteytyksen. Se oli vahvasti metsästysviettinen paketti.

– Se koira toimi maalla, merellä ja ilmassa. Sillä saatiin monta kettua, lukematon määrä supeja, ja se vielä nouti vesilinnut ja ajoi kaurista ja peuraa, Mika muistelee tehokoiraansa.

– Se oli niin matalajalkainen yksilö, että sillä sai ajaa kaurista 90-luvunkin säännöillä, hän kertoo.

Nyt Mikan tarhassa elelee yksi jämtlanninpystykorva ja muutama karjalankarhukoira. Sekä melko ärhäkkä luonnepaketti mäyräkoira-terrierisekoitus.

Ajokoiraa ei tällä hetkellä ole, mutta se asia korjaantunee pian.

– Kyllä sellainen piiskahäntä pitäisi joka talossa olla, Mika miettii ajokoiran puutettaan.

Hirvituomarikortti tuli hankittua jo 90-luvun puolella. Vuonna 2009 syntyneen Kelmi-koiran kanssa koeinnostus lähti todella lentoon.

– Kelmin kanssa sai heti kaikki ”sirkuspisteet” eli yhteydenotot suoritettua aivan nappiin, käytiin ahkerasti kokeissa, Mika kertoo.

12-vuotias karjalankarhukoira Kelmi ei ehkä enää pääse mukaan karhujahtiin, mutta hirven perään se saattaa vielä tänä syksynä lähteä.

– Muuten Kelmi on virkeä, mutta kuulo on lähes tyystin mennyt, hän toteaa.

Myös Mikan Aaro-pojalla ja Tanja-vaimolla on hirvituomarikortit.

– Se on mukavaa. Ei tarvitse tuomareita soitella pitkin kyliä, kun on omassa perheessä tuomarit, Mika iloitsee.

Hänen poikansa Aaro on innokas metsästäjä, ja vaimokin on metsästyskortin hiljattain hankkinut. Korona ja kiireet haittasivat Tanjan aseluvan hankintaa, mutta kun hirvijahtiin on mieli.

– Toivottavasti ensi vuoden syksynä olen jo mukana, Tanja toteaa.

Pariskunnan neljästä lapsesta nuorimmainen, Vihtori, aikoo hankkia metsästyskortin tämän syksyn aikana. Tytöt Laura ja Bertta eivät niinkään ole jahtimielisiä. Tosin Bertta käy koirineen innokkaasti koiranäyttelyissä, joten sieltä saattaa myöhemmin syttyä into metsästykseenkin.

Otsojahti paras jahti

Vuosi 2021 on Mika Pihlajan 22. syksy hirvijahdissa. Tänä aikana suurin muutos on ollut koirien gps-seurannan kehittyminen. Hän pitää myönteisenä asiana myös lupakäytäntöä.

– Lupia tulee paljon, ja metsästäjät saavat päättää montako ammutaan. Pystytään tekemään kannanhoidollista metsästystä, se on hyvä asia, Mika miettii.

Petoyhdyshenkilönä hän on toiminut noin kymmenen vuotta.

– Susihavaintoja tulee enemmän, kerran viikossa jostain päin Kauhajokea. Ahmoja on yllättävän paljon ja karhuja vain silloin tällöin, Mika kertoo.

Hän on tietenkin mukana myös SRVA-toiminnassa. Pikkusorkkien yleistyessä niitäkin palveluja tarvitaan entistä enemmän myös Kauhajoella.

– 90-luvulla ei oikeastaan ollut peuraa ja kaurista ollenkaan. Nyt SRVA-lähtöjä on suunnilleen joka toinen viikko, Mika vahvistaa.

Myös majava on 90-luvun jälkeen ilmestynyt riistaeläin Kauhajoen alueella. Päntäneenjoessakin niitä ui. Mika on rantagrilliltään usein nähnyt talttahampaan.

– Parhaillaan on kolme poikasta tuossa leikkinyt kerrallaan, eikä ne piittaa ihmisestä mitään, hän ihmettelee majavia.

Monipuolisen metsästäjän suurimman elämyksen tuottaa tällä hetkellä karhujahti. Jutuntekopäivä on heinäkuussa, mutta mielessä on jo elokuu ja lomareissu itää kohti.

– Elokuun 18. päivänä alkaa viikon loma. Silloin mennään Uimaharjulle karhujahtiin. Karhunpyynti on tällä hetkellä se ykkösasia, hän toteaa.

Vanha Kelmi ei mukaan lähde, mutta Kelmin tyttöpentu Friitu lähtee karhujahtia opiskelemaan. Kaatoja Mikalla on vasta yksi, vuodelta 2012. Aivan ilmeistä on, ettei se tule jäämään ainokaiseksi. Ehkäpä elokuussa tapahtuu se toinen.