Kultasakaali saapui pohjoiseen

Alun perin ensimmäiseksi epäilty Rautavaaralla havaittu sakaali osoittautui sittemmin vasta kolmanneksi havainnoksi Suomessa. Nykytiedon mukaan kultasakaali on varmistetusti todettu kahdeksalla muulla paikkakunnalla Suomessa. Tuorein havainto tehtiin Ivalossa tämän vuoden elokuussa.

Pitkiä vaelluksia

Kultasakaali on Suomeen hiljattain vaeltanut tulokaslaji. Sen yhtenäinen levinneisyysalue ulottuu Kaakkois-Aasiasta Keski-Eurooppaan. Levinneisyysalueen nopea laajeneminen pohjoiseen voi olla sidoksissa ilmaston lämpiämiseen, mutta on myös epäilty, että susikannan vähentäminen Kaakkois-Euroopassa paransi sakaalien elinmahdollisuuksia ja johti kannan runsastumiseen.

Yksinään liikkuvia sakaaleja on havaittu Norjan pohjoisrannikkoa myöten. Pohjoisimmat pesimäalueet sijaitsevat Virossa, jossa suurin osa pentueista syntyy länsirannikon tuntumassa, mutta joitakin lisääntymisiä on todettu myös idempänä, Peipsijärven lähialueilla sekä pohjoisrannikolla Tallinnan itäpuolella.

Viron pesimäalueet lienevät useamman Suomessa havaitun yksilön synnyinseutuja, mutta sakaaleja on voinut vaeltaa meille myös paljon kauempaa. Sodankylässä kuollut yksilö oli geneettisen määrityksen perusteella vaeltanut noin 2 500 kilometrin päästä Kaakkois-Euroopasta.

Kolmen Suomeen vaeltaneen kultasakaalin (Sodankylä, Siikajoki, Ylivieska) sukupuoli on tiedossa; kaikki ovat uroksia.

Kettua suurempi, sutta paljon pienempi

Kultasakaali on kooltaan kettua jonkin verran painavampi ja sutta 3–4 kertaa kevyempi ja selvästi lyhytjalkaisempi koiraeläin. Se painaa aikuisena 9–13 kiloa. Kultasakaali on lähtöjään eteläinen peto, mutta Pohjolan kylmyyteen se pystyy sopeutumaan hyvin. Esimerkiksi Siikajoella näyttäisi sama uros selviytyneen jo neljännen talven yli.

Kultasakaali kuuluu koiran ja suden kanssa samaan Canis-sukuun ja se voi risteytyä koiran tai suden kanssa. Euroopasta tunnetaan tosin vain yksi luonnossa syntynyt sakaalin ja suden risteymä Kroatiasta vuodelta 2010.

Sudet näyttävät yleensä karkottavan tai tappavan reviirilleen osuneet kultasakaalit. Esimerkiksi Virossa sakaalin pesinnät tapahtuvat yksinomaan susireviirien ulkopuolella. Kultasakaalin suhde suteen muistuttaa kojootin ja suden suhdetta Pohjois-Amerikassa, missä runsassusisilla alueilla on vähemmän kojootteja, mutta runsaammin kettuja, kun taas susien ollessa vähissä kojootit runsastuvat ja vastaavasti ketut vähenevät.

Laaja ravintovalikoima

Kultasakaalilla on monipuolinen ravintovalikoima ja esimerkiksi Intiassa sakaalilla nähdään olevan merkitystä terveyspoliisina. Siellä se hyötyy heikosti järjestetystä jätehuollosta.

Sakaali on myös aktiivinen peto. Saaliseläimet ovat tavallisesti pikkunisäkkäitä ja kesällä esimerkiksi linnunpoikasia, mutta pareina ja perheryhminä kultasakaali voi saalistaa myös pieniä hirvielämiä, etenkin niiden vasoja.

Suomessa liikuskelevan muutaman yksinäisen sakaalin ravinnosta tai muista elintavoista ei ole tietoa. Siikajoen sakaali on vieraillut metsäkauriiden ruokinnoilla ja Keski-Lapissa elelleen yksilön kerrottiin hyödyntäneen Lokan kalastajien sivusaalista.

Mahdollisia vaikutuksia

Sakaalin saapumiseen liittyviä mahdollisia haittoja tai hyötyjä on vielä aikaista ennustella. Suomessa se on toistaiseksi vain eksoottinen harvinaisuus.

Virossa on havaittu sakaalista olevan se hyöty, että se tappaa reviireiltään merkittävän määrän supikoiria, joka on haitallinen vieraslaji.

Uhkaa metsästyskoirille on mahdoton arvioida, sillä olemassa oleva kirjallisuus viittaa vain satunnaiseen risteytymiseen koiran kanssa. Suomenpystykorvaa pienemmille metsästyskoirille jopa yksinään liikkuva sakaali voi muodostaa vaaran, mutta toistaiseksi uhka on luonteeltaan teoreettinen.

Rauhoitettu tulokas

Kultasakaalin asema lainsäädännössä vaihtelee maasta toiseen. Suomessa laji on omilla jaloillaan saapunut tulokaslaji ja siksi toistaiseksi luonnonsuojelulailla rauhoitettu. On pohdittu lajin siirtämistä metsästyslain piiriin, jolloin se aluksi olisi edelleen rauhoitettu, mutta mikäli kanta alkaisi kasvaa, siihen voitaisiin metsästyslain puitteissa tarvittaessa puuttua.

Virossa kultasakaali on pienriistaa, jonka metsästämiseen ei aseteta erillistä kiintiötä. Kultasakaali on pesinyt Virossa vuodesta 2012 lähtien. Nykyinen kanta on noin 20–25 paria, oltuaan tätä jonkun verran suurempi viitisen vuotta sitten. Sakaaleja ammutaan etelänaapurissa vuosittain muutamia kymmeniä.

Montako sakaalia?

Sakaalihavainnon varmistus perustuu tavallisesti kuvaan. Suomessa tehdyt havainnot näkyvät oheisessa taulukossa, mutta niiden pohjalta on mahdotonta arvioida, kuinka monesta eri yksilöstä niissä on kyse. Viime talvena Pohjois-Pohjanmaalla eleli kaksi eri yksilöä (Siikajoki ja Ylivieska). Inarissa kerrotaan havaitun sakaali myös talvella, ja elokuussa Ivalossa tallentui sakaali kännykän kameraan. Mainittujen kolmen sakaalin lisäksi Suomessa lienee liikuskellut viimeksi kuluneen vuoden aikana muitakin yksilöitä, mutta varmistettuja havaintoja on vain näistä kolmesta.

Sakaalin havaittavuus on verrattain hyvä, koska ne öiseen aikaan harrastavat kimeää ulvontaa ja ovat vahvan lumen oloissa riippuvaisia ihmisen luomista ravinnon saantimahdollisuuksista.

On ihmetelty, miksi sakaalimme eivät esiinny lauhkeilla alueilla etelässä, vaan pohjoisempana. Yksi selitys voisi olla, että Suomenlahden ympäri kiertävät sakaalit törmäävät Pietarin metropolialueeseen, ja sitä kiertäessään joutuvat Äänisen ja Laatokan väliselle Aunuksen kannakselle, ja sieltä reitti johtaa Kainuun korkeudelle. Toisaalta susikantamme on runsain Lounais-Suomessa, joten siellä sakaaleille ei liene tilaa.

Artikkelin kirjoittajat kiittävät lämpimästi kultasakaalihavainnoista ja toivottavat tervetulleiksi havainnot sakaaleista myös tulevaisuudessa.