Riistanhoitoyhdistykset tienhaarassa
Kaupungistuminen on muuttanut kaiken

Onko vapaaehtoistoiminnan mielekkyys hiipunut? Ovatko resurssit riittämättömät? Ovatko lain antamat velvoitteet kohdallaan? Miten toimintaa voitaisiin kehittää?

Maa- ja metsätalousministeriön hankkeen tavoitteena oli luoda tilannekuva riistanhoitoyhdistyksistä (rhy) ja tunnistaa keskeiset kehittämistarpeet. Haastatteluihin ja kyselyihin osallistui yhteensä noin 250 ihmistä. Mukana olivat keskeiset sidosryhmät ja yli 100 riistanhoitoyhdistystä.

Avoimuutta ja ammattimaisempaa otetta

Sidosryhmien kuva rhy:istä on pirstaleinen. He hahmottavat epäyhtenäisen toimijajoukon, joka nähdään hiukan sulkeutuneena ja ukkoutuneena. Myös sen neutraaliuuteen kohdistui epäilyksiä, yhdistysten vapaaehtoistoimijoita on jäänyt kiinni esimerkiksi suurpetoihin kohdistuvista laittomuuksista.

Hyvin monet näkivät myös, että tällaista paikallista tietoa ja viisautta ammentavaa toimijaa tarvitaan, mutta sen toimintaa on syytä päivittää. Kaivattiin lisää avoimuutta ja ammattimaisempaa otetta.

Kaupungistuminen on mullistanut jäsenrakenteen

Riistanhoitoyhdistyksien omissa vastauksissa korostui huoli nopeasta toimintaympäristön muutoksesta. Haja-asusalueilta poismuutto ja kaupungistuminen on mullistanut jäsenrakenteen. Kaupungeissa ja niiden kehysalueilla asuu paljon nuoria metsästäjiä ja vastaavasti poismuuttoalueille jäävät ikääntyneet metsästäjät. Molemmissa suunnissa palveluntarve muuttuu ja ne eriytyvät vielä eri suuntiin.

Monen haja-asutusalueen yhdistyksen jäsenistä puolet voi asua muualla kuin yhdistyksen alueella. Kaupungeissa tilanne on päinvastainen. Esimerkiksi Oulun kaupungissa asui vuonna 2021 noin 15 000 metsästäjää, heistä tuhansilla on jäsenyys jossain muualla. Ennusteiden mukana tämä kehitys jatkuu läpi maan.

Kuormittavat teemat

Jotkut yksittäiset teemat tuovat lisäkuormitusta. Susiasioissa koetaan, että ollaan puun ja kuoren välissä eli poliittisessa paineessa. Myös kasvava byrokratia tympäisee monia.

Asumisrakenteen muuttumisen vuoksi yhdistysten toiminnallinen kyky ja samalla resurssit poikkeavat merkittävästi. Jäsenmäärät vaihtelevat alle sadasta yli 10 000:een. Ampumakokeiden ja metsästäjätutkintojen suoritusmassat tapahtuvat kaupungeissa, mutta metsästys tapahtuu maaseudulla. Valtion maiden erälupajono kasvaa samaa tahtia, kun kaupungit ja niiden kehyskunnat täyttyvät väestä.

Vaikka ilmastonmuutos etenee ja luontokatokeskustelu yltyy, monet riistaeläin-, erityisesti sorkkaeläinkannat vain vahvistuvat ja suurpetokannat kasvavat niiden perässä. Tiheästi asutuilla alueilla eläinkolaritihentymät ovat hälyttäviä. Ne kuormittavat yksittäisiä suurriistavirka-apua antavia vapaaehtoisia, valvottuja öitä ja lähtöjä voi olla paljon. Riistakantojen hallinnan ja myös niihin liittyvän tiedon tarve on lisääntymässä, ei suinkaan vähenemässä.

Riistanhoitoyhdistykset kantavat myös huolta metsästyskielloista, maanomistajarakenteen muutoksesta ja nopeasti muuttuvasta luonnosta. Sijoitusyhtiöt ostavat metsiä haltuunsa ja tuulivoimarakentaminen laajenee nopeasti pirstoen luontoa. Tämän kehityskulun vaikutukset luontoon ja lajistoon tullaan näkemään myöhemmin. Suojelualueiden perustaminen lisää metsästyskieltoja ja vaikeuttaa riistatalouden suunnittelua.

Palveluja tarvitaan, mutta…

Riistahoitoyhdistysten ja metsästysseurojen palveluja tarvitaan, ei pelkästään metsästyksen, vaan yhteiskunnan toimivuutta tukevien tehtävien vuoksi. Jatkossa myös vieraslajit ja ilmastonmuutoksen hyötyjälajit edellyttävät säätelytoimia.

Kaupungistuminen kuitenkin muuttaa arvoja ja metsästys on jatkuvan eettisen ja moraalisen arvioinnin kohteena. Kannan säätelyn tarve, halu metsästää, ekologinen kantokyky tai erästelyn kulttuurilliset sidokset eivät riitä nykypäivänä metsästyksen oikeutukseen. Yhteiskunnan eri toimijat vaativat enemmän ja uusia näkökulmia nousee esiin. Myös ylikansallinen lainsäädäntö haastaa perinteitä. Ala on konfliktiherkkä.

Tässä kontekstissa rhy:t toimivat. Niiden on vaikea selviytyä vapaaehtoispohjalta kaikista niistä tehtävistään, mitä niiltä odotetaan. Pelkästään niiden resurssit ovat liian erilaisia, jotta toiminta ja palvelu olisi samanlaatuista. Voimien yhdistämistä, uudistumista, vahvempaa ja ammattimaisempaa otetta ja uusia resursseja kaivataan. Mutta miten temppu tehdään niin, että paikallisuus ja vapaaehtoistyön perinne säilyy?

Rhy:t ansaitsevat kehittämisohjelman

Kehittämisohjelman valmistelun luonnollinen koordinaattori olisi Suomen riistakeskus, jonka tulisi määritellä kehittämistavoitteet tiiviissä yhteistyössä yhdistysten kanssa. Aivan keskeisestä on, että tavoitteet määritellään alueellisten ja paikallisten palveluiden ja niiden tarpeiden lähtökohdista. Ne ovat erilaisia eri puolilla maata.

Ammattimainen toiminnanohjaus on viisas ja tarkoituksenmukainen tavoite, mutta sen resurssointi riistanhoitomaksuvaroilla edellyttäisi laajaa riistanhoitoyhdistysten yhdistymisaaltoa läpi maan ja todennäköisesti riistahoitomaksun korottamista. Siksi tarvitaan suunnitelmallisuutta ja tavoitteita.

Suomen riistakeskus ja sen rhy-tuki ovat avainasemassa yhdistysten toiminnan tukemisessa. Sitä tulisi vahvistaa merkittävästi ja riistakeskuksen ja riistanhoitoyhdistysten vuorovaikutusta tulee tiivistää. Tukitoimintoja tulee kanavoida alueellisesti, koska alueellisen tuen ja kehittämisen tarpeet poikkeavat toisistaan merkittävästi eri puolilla maata.

On myös paljon yksittäisiä toimenpiteitä, jolla niin metsästäjien kuin yhteiskunnan palveluja voidaan parantaa ja jolla toimintaan saadaan avoimuutta ja lisää vaikuttavuutta.

Tällaisia ne ovat esimerkiksi: riistanhoitoyhdistyksen jäsenyys tulisi olla nykyistä laajapohjaisempi, vapaaehtoisen metsästyksen valvonnan kokonaisuus tulisi arvioida uudelleen, ampuratatoiminnassa ja niiden ylläpidossa tulisi tiivistää yhteistyötä Puolustusvoimien ja maanpuolustusyhdistysten kanssa.