Tunnetut ovat supikoiran tiet

Ylitornion Lohijärvestä pannoitettiin tänä syksynä naarassupikoira (18.9.2023) ja urossupikoira (9.10.2023) pienpetopyytäjän kahdesta eri loukuista. Tarkoituksena oli, että edes toinen supikoirista olisi jäänyt Lohijärven seudulle töihin eli etsimään kumppania, mutta toisin kävi.

Pannoituksen jälkeen naaras meni ensitöikseen Lohijärvellä vielä uuteen loukkuun. Hyvin nopeasti molemmat eläimet ottivat suunnan etelään ja varsin suoraviivaisesti päätyivät aina Keminmaan Liedakkalaan saakka. Naaras saapui Liedakkalaan 4.10.2023 ja uros 26.10.2023. Reitti oli suoraan kohti hankkeen kenttätyöntekijän Juha Mäkimartin kotiovea. Väkisinkin herää kysymys siitä, kuinka hyvät syötit tällä pitkän linjan pienpetopyytäjällä oikein on, kun eläimet 65 kilometrin takaa löytävät näin nopeasti perille?

Sama suunta jatkuu

Kumpikaan yksilö ei kuitenkaan jäänyt Liedakkalaan, vaan naaras saapui Keminmaan Kaakamon seutuville 6.10.2023. Naaras jäi pyörimään alueelle pitkäksi aikaa, mahdollisesti ruuan vuoksi. Alueella on kauriin ruokintaa, maankaatopaikka ja meren läheisyydestä saattaa löytyä kalanperkeitä ynnä muuta, joista kaikkiruokainen opportunisti supikoira saa evästä. Naaras oli alueella edelleen 26.10., jolloin uros saapui Liedakkalasta Kaakamoon. Tällöin saman päivän aikana supikoirien lähimmät paikannuspisteet olivat alle kilometrin päässä toisistaan, mutta ne eivät löytäneet toisiaan.

Tästä uros jatkoi kohti länttä Tornion Röyttään, jossa kuvautti itsensä hankkeen riistakamerassa. Edelleen uros kulki Ruotsin puolelle ja lähti kartoittamaan Tornion edustan saaristoa, ja kävipä Perämeren kansallispuistonkin puolella (2.11.2023), josta palasi Ruotsiin ja on parasta aikaa (6.11.2023) parin kilometrin päässä Haaparannan juna-asemasta meren rannassa.

Naaras sen sijaan jatkoi vielä oleiluaan Kaakamon seutuvilla, kunnes meni Kemijoen yli Lammassaareen (3.11.2023). Lopulta yksilön matka päättyi pienpetopyytäjän loukkuun (6.11.).

Vikkeliä jaloistaan

Supikoirat ovat lyhyistä jaloistaan huolimatta vilkasliikkeisiä otuksia ja esimerkiksi uros on 27 päivässä kulkenut 185,7 kilometriä, kauimmaiset uroksen paikannuspisteet ovat 85 kilometrin päässä toisistaan. Supikoirat ovat tarmokkaita kulkemaan etenkin harvan kannan alueella, jossa kaverin löytäminen on tiukassa. Kuten tämäkin tapaus osoittaa, on se joskus pienestä kiinni. Uros ja naaras olivat samana päivänä alle kilometrin päässä toisistaan, mutta eivät lyöttäytyneet yhteen.

Ilona Karjalaisen Pro Gradu -tutkielman (2019) mukaan supikoirien keskimääräisen elinpiirin koko Pohjois-Suomessa oli 683 neliökilometriä, eli supikoirat liikkuvat pohjoisessa varsin laajoilla alueilla. Gradu perustuu Pohjoismaisen supikoirahankkeen pantasupiaineistoihin. Hankkeessa onkin paitsi estetty supikoirakantaa leviämästä Ruotsiin ja Norjaan myös tuotettu arvokasta tietoa  tutkimukselle. Hankkeen loukku- ja kameraverkosto on myös Perämeren pohjukassa selkeästi riittävän tiuha, koska molemmista eläimistä saatiin sen välityksellä havainnot. Siitä kiitos vapaaehtoisille metsästäjille!