Hirveä ajavalla koiralla
Hirvieläintä ajavan koiran maksimi säkäkorkeus nousi hiljattain 28 sentistä 39 senttiin. Lakimuutoksen taustalla oli halu kasvattaa innostusta erityisesti pienten hirvieläinten koirapyyntiin ja samalla lisätä tarkoitukseen soveltuvien koirien määrää. Hirvipuolella jahtiin käytetyt rodut ovat pysyneet perinteisellä ”pystyt korvat ja kippurahäntä” -linjalla, mutta nyt myös useammalla luppakorvalla on mandaatti karata hirven hajuille.
Haukku kiihtyy ja pian sekä korva, että puhelimen näyttö kertovat ajon lähteneen. Länsirannikolla Kasalanjoen metsästysseuran mailla on kokoonnuttu maanantaijahtiin. Vasoja uupuu kaatotavoitteesta vielä useampi ja niitä olisi tarkoitus yrittää.
Oikea ajoeläin
Ajo lähtee passin takaa ja pieni mutta asiansa osaava passivitja levittäytyy uuteen paikkaan.
– Sen verran kiihkeää, että lähituntumassa ollaan, kuulostelee koiranohjaaja Ari Viertola haukkua. Pian kuitenkin tulee tieto, että ajossa onkin ruskea, siis valkohäntäpeura. Metsätieltä löytyy tuoreet keskikokoisen peuran pakojäljet.
Tämä on tuttu haaste ”kaiken riistan” koirilla metsästäville. Hyvin haisevat jäljet tai havainto elävästä hirvestä auttavat ratkaisevasti, kun halutaan koiran varmasti lähtevän oikean riistan perään. Toki kaikki eivät pane pahakseen, vaikka välillä ajossa onkin sinä päivänä väärä laji. Ajon kuuntelu ja jonkin eläimen näkeminen kun kuitenkin lähtökohtaisesti lämmittävät passittajaa.
– Tärkeintähän on, että koira pysyy pääasiassa oikealla eläimellä, miettii Ari, jonka porukan metsästäjät kokevat mäyräkoiran ajon mukavana vaihteluna perinteisten hirvikoirien rinnalla.
Hirvijahti ei ole rodusta kiinni
Tässä seurassa enemmistö saaliista saadaan toki pysäyttävillä koirilla, mutta usein joku jahtiporukasta jo puolen päivän aikaan kyselee, että eiköhän laiteta ”mäykkykin” metsään hakemaan. Muista ajavista roduista porukalla ei olekaan vielä kokemusta.
Eri tavoin työskentelevät koirat täydentävät toisiaan. Joissain tilanteissa ilmavainuinen koira ei vain löydä hirviä, vaikka riistakameran kuvan perusteella sellaisia pitäisi alueella olla. Silloin jälkivainuinen ajava voi saada eläimet nopeastikin jäljitettyä ja liikkeelle. Lisäksi mahdollisuus karkkohirviin kasvaa, kun koira antaa metsässä ääntä.
– Tuntuu, että hirvet väistävät haukkuvaa koiraa, jolloin ne saattavat erehtyä jonkun passiin, pohtii Ari. Haavakkotilanteessa jäljitysliinan päähän valikoituu yleensä se rauhallisesti etenevä koira.
Usein saa ampua seisovaa hirveä
Ajavan koiran työskentely eroaa selvästi pysäyttävästä. Ajossakaan hirven ei kuitenkaan ole tarkoitus juosta kovaa ja kauas. Ihannetilanteessa ajo on jälkitarkkaa ja rauhallista. Haukusta pystyy päättelemään koiran etäisyyden ajettavaan ja herättelystä, milloin yöjälki on löytynyt. Hirvi liikkuu samaa vauhtia koiran kanssa ja ampumatilanteet ovat hyvin ennakoitavissa. Ari toteaakin, että usein saa ampua seisovaa hirveä.
– Hirvi pystyy haukusta kuulemaan koko ajan koiran lähestymisen, jolloin se etenee rauhallisesti, eikä lähde niin helposti vauhdikkaaseen pakoon.
Monen lyhytjalkaisen koiran omistajalle herää epävarmuus, miten koira pärjää hirven kanssa, kun hirvi ei lähdekään ajoon. Monet kookkaampienkin rotujen edustajat ovat hirven aiheuttamaan sorkaniskuun kuolleet.
– Koiralle tärkeää olisi pitää riittävä hajurako itse kohteeseen, jolloin riski hirven tallomaksi tulemiselle oleellisesti vähenee. Toisaalta jokaisen koiranohjaajan on viime kädessä itse tunnettava ohjattavansa työskentelytapa ja arvioitava riskit, päättää Ari.
Hirveä ei ala löytyä, joten Ari päästää harmaansakin hakemaan. Matala, hitaammin etenevä koira soveltuu parhaiten pienemmille ja rikkonaisemmille metsäalueille, joissa hakualue ei ole kovin laaja; varsinkin silloin, jos tuoretta jälkeä ei ole tarjolla.
– Yllättävän hyvin hirviin leimautunut hitaamminkin etenevä koira silti hirven hakee.
Tänä päivänä hirvet tuntuvat olevan kuitenkin hukassa, mutta sitähän jahti välillä on.
