Valkohäntäpeuran aistit

Moni on ollut joskus tilanteessa, jossa peura havaitsee metsästäjän ja lähtee pakolaukkaan, vaikka metsästäjästä tuntuu siltä, ettei ole tehnyt mitään, josta peura voisi hänet huomata. ”Peuralla täytyy olla jokin kuudes aisti…” Totuus on, että valkohäntäpeuralla aisteja on viisi, kuten muillakin nisäkkäillä; tunto-, maku-, näkö-, kuulo- sekä hajuaisti. Näistä kolmea viimeisintä se käyttää tehokkaasti erilaisten vaarojen havaitsemiseen.

Kuulo melko samanlainen kuin ihmisellä

Valkohäntäpeura kuulon uskotaan olevan huomattavasti parempi kuin mitä se todellisuudessa on. Toki esimerkiksi tyynessä kelissä peurat kuulevat äänet hyvin, mutta niin kuulevat muutkin eläimet sekä ihmiset.

Valkohäntäpeuran kuulo itsessään ei ole juurikaan sen parempi kuin esimerkiksi meillä ihmisillä. Peuran ja ihmisen kuulossa on myös paljon samaa. Peura kuulee äänet parhaiten 4–8 kHz taajuusvälillä, kun taas ihmiset kuulevat äänet parhaiten 2–5 kHz taajuusvälillä. Ei ole sattumaa, että molemmilla lajeilla lajinsisäinen kommunikaatio tapahtuu näiden taajuuksien sisällä. Se tarkoittaa sitä, että molemmat kuulevat toistensa äänet varsin hyvin. Peura siis kuulee korkeat taajuudet paremmin kuin ihmiset, mutta me kuulemme matalan taajuuden äänet paremmin. Teknisesti lukujen valossa kuuloaistimme ovat hyvin tasavertaiset, mutta parhaat kuuloalueet hieman eri taajuuksilla.

Tehokas äänilähteen paikallistaja

Edellä kerrotun ei kannata antaa hämätä, sillä peuralla on hyvä kyky erottaa niin sanotut luonnolliset ja luonnottomat äänet toisistaan. Lehtien rasahdukset ja oksien katkeamiset kuuluvat luontoon ja niistä peura toki kiinnostuu, muttei ole välttämättä heti varuillaan. Ihmisen puhe, metalliset kilahdukset tai puhelimen piippaus taas saavat peuran välittömästi varuilleen.

Peuran suurin etu ihmiseen verrattuna tulee sen korvalehdistä. Aikuisella peuralla ne ovat keskimäärin noin 10 kertaa suuremmat kuin ihmisillä, joten ne pystyvät vastaanottamaan äänet voimakkaammin kuin me. Ihminenkin joskus yrittäessään kuunnella tarkasti laittaa kädet korvien taakse keräämään ääntä. Tämä vastaa hyvin lähelle sitä, minkä verran paremmin äänet peuran korviin kantautuvat.

Korvalehtien kokoa suurempi etu on peuran kyky kääntää korvia saman aikaisesti eri suuntiin. Se onkin erityisen hyvä paikallistamaan äänilähteen aiheuttajan.

Peuran silmät on luotu hämärään

Kuten suurella osalla muista metsäneläimistä, valkohäntäpeuran silmät ovat parhaimmillaan hämärässä. Peuran pupilli on leveä, enemmän vaakamainen viiva. Meillä ihmisillä pupilli on pyöreä. Hämärän laskeutuessa peuran pupilli laajenee ja saavuttaa täyden kokonsa, päästäen silmään sisään huomattavasti suuremman määrän valoa kuin meidän silmämme.

Jotta valkohäntäpeuran silmä toimii optimaalisimmin hämärässä, puuttuu sen silmästä sisäänrakennettu UV-suodin. Se mahdollistaa paremman sinisen valon pääsyn silmään ja näin ollen kaikki siniset sävyt suorastaan loistavat peuran silmissä. Tarkemmin sanottuna se näkee sinisen sävyt noin 20 kertaa paremmin kuin me ihmiset.

Luonnossa sinistä valoa on eniten aamu- ja iltahämärissä eli hetkenä, jota me ihmiset kutsumme ”siniseksi hetkeksi”. Tähän aikaan peura näkee noin 18 kertaa ihmisiä paremmin. Tästä syystä peurat ovat aktiivisimmillaan hämärän aikaan.

Jotta peuran kyky nähdä hämärässä maksimoituu, on sillä silmän takaosassa vielä erityinen kalvo, joka toimii kuin peilinä. Se heijastaa silmän läpäisseen valon takaisin käsiteltäväksi toistamiseen. Ominaisuus löytyy monelta eläimeltä ja juuri kalvo saa eläinten silmät hohtamaan pimeässä esimerkiksi auton ajovaloissa.

Värimaailma eroaa näkemästämme

Valkohäntäpeuran silmissä on 20 kertaa enemmän sauvasoluja kuin tappisoluja. Sauvasolujen avulla havainnoidaan valon kirkkauden muutosta, mutta värien erottelu tapahtuu tappisolujen avulla. Se minkä valkohäntäpeura hämäränäössä voittaa, se häviää värien erottelussa.

Tappisoluja on kolmenlaisia ja yhdet käsittelevät vihreitä värejä, yhdet punaisia, ja yhdet sinisiä. Punaisia värejä käsittelevät tappisolut peuralta puuttuvat lähes kokonaan ja tästä syystä peurat näkevät punaiset ja oranssit sävyt ruskeina tai harmaina. Peuran metsästyksessä käytettävä huomio-oranssi väritys ei siis valkohäntäpeuralle näy samalla tavalla kuin meille ihmisille.

Vaikka valkohäntäpeuran näkö on huomattavasti epätarkempi kuin meidän ihmisten, pystyy se prosessoimaan näkemänsä neljä kertaa nopeammin kuin ihmiset. Tämä kasvattaa liikkeen huomaamista ja havainnointia merkittävästi.

Näkökenttä hurjat 300 astetta

Kuten useimmilla saaliseläimillä, peuralla silmät ovat sijoittuneet pään sivuille. Sen seurauksena peuran stereonäkö eli alue, jonka molemmat silmät näkevät samanaikaisesti, on melko kapea. Se heikentää syvyysnäköä ja on osasyynä siihen, miksei peuran näkö ole niin tarkka kuin meillä.

Vaakatasossa oleva pupilli lisää näkökentän laajuutta ja peura pystyy havainnoimaan etenkin vaakasuuntaan tapahtuvat liikkeet erittäin hyvin. Samalla se rajoittaa näkökenttää pystysunnassa.

Toisaalta, kun pupilli mahdollistaa laajan näkökentän, kärsii nähdyn kuvan tarkkuus. Amerikkalaisten tutkimusten mukaan valkohäntäpeura näkee kohteen yhtä tarkasti 20 metrin päästä, kuin me näemme sen 60 metrin päästä. Eli jopa hieman yllättäen ihmisen näkökyvyn tarkkuus on noin kolme kertaa parempi kuin valkohäntäpeuralla.

Toisaalta silmien sijainti ja vaakasuuntainen pupilli tarjoavat valtavan 300 asteen näkökentän. Peuran ainoa sokea kulma, noin 60 astetta, on suoraan sen pään takana.

Hauska fakta on myös se, että peuran silmät toimivat valokuvaajille tutun gimbaalin lailla, ja ne kääntyvät jopa 50 astetta kun peura laskee pään alas syödäkseen. Näin ollen pupilli pysyy vaakatasossa tarjoten laajan näkökentän jopa silloin, kun eläin on haavoittumaisimmillaan.

Hajuaisti – uskomaton instrumentti

Jos jokin peuran aisteista on ylitse muiden, on se hajuaisti. Se on ylivoimaisesti tärkein aisti peuralle ja myös tärkein asia, joka metsästäjän tulee huomioida.

Hajuaistin tärkeydestä peuralle kertoo se, että jos peura kuulee tai näkee jotain epäilyttävää, se yrittää saada vahvistuksen vaaran aiheuttajasta jollain muulla aistilla. Hajuaistiinsa se luottaa niin vahvasti, ettei se tarvitse muita aistivarmistuksia sen tueksi. Pakolaukkaan riittää pelkkä saalistajan hajun läsnäolo.

Peuralla on nenässään 297 miljoonaa hajureseptoria, joka on yhtä paljon kuin tarkkanenäisimmällä koiralla eli vihikoiralla. Keskivertokoiralla niitä on noin 220 miljoonaa ja meillä ihmisillä vain viisi miljoonaa. Peuran hajuaisti on karkeasti 60 kertaa parempi kuin meillä.

Lähes 300 miljoonalla hajureseptorillaan valkohäntäpeura pystyy erottelemaan yhden hajumolekyylin puolesta miljardista hajumolekyylistä. Jotta tämän pystyy edes jotenkin ymmärtämään, pitää sille antaa mittakaava. Teoriassa se menee näin: 200 litran peltitynnyrin mahtuu noin 700 omenaa. Täytetään tynnyreitä noin 715 000 kappaletta (jos tynnyreistä tehtäisiin kaksi pinoa, ne yltäisivät lähes maasta kuuhun). Jos omenoiden joukkoon piilotetaan yksi mätä omena, peura pystyy poimimaan se hajuaistillaan. Näin tarkasta instrumentista on kyse, kun puhutaan peuran nenästä.

Nenän anatomia ja hajuaistin toiminta

Peuran sieraimet eivät ole pyöreät vaan enemmän pisaran muotoiset, joka mahdollistaa suuren laajenemisen, kun ilmaa on tarve vetää sisään paljon kerralla. Nenässä olevien sierainten lisäksi peuran suussa on kitalaen etuosassa pienet aukot suoraan sierainkäytävään, jota kutsutaan vomeronasaalinelimeksi tai Jacobsonin elimeksi. Sen liittymäkohdassa sierainkäytävään on hajureseptoreja, joiden tarkoitus on käsitellä nimenomaan tätä kautta tulleita hajumolekyylejä.

Itse sierainkäytävässä on kerrostunutta hajuepideelikudosta, joka on täynnä hajureseptoreita. Koska ne ovat kerrostuneita, niiden pinta-ala, jonka läpi molekyylit kulkevat, on todella suuri.

Hajureseptorit muuttavat hajumolekyylit sähköimpulsseiksi ja siirtävät ne eteenpäin hajukäämeihin. Hajukäämit sijaitsevat sierainkäytävän ja aivojen välissä ja ne ovat noin neljä kertaa suuremmat kuin ihmisellä. Hajukäämit lähettävät impulsseista saadut signaalit suoraan aivojen limbisen järjestelmän osiin, amygdalaan ja hippokampukseen. Limbinen järjestelmä ohjaa muun muassa peuran käytöstä, äidinvaistoa, parittelua, ravinnonvalintaa ja pakoreaktioita saalistajilta tai muilta vaaroilta. Tästä syystä valkohäntäpeura ei tarvitse toista aistivarmistusta saadessaan saalistajasta hajun.

Mitä tästä opimme?

Parhaiten peuran silmistä pysyy pois, kun osaa olla paikallaan. Maastokuvolliset vaatteet rikkovat ihmisen siluettia ja antavat pienen edun, jos pitää liikkua. Tuulisella säällä ympäristökin liikkuu ja antaa liikettä anteeksi. Mutta tyynellä kelillä pitää olla tarkka liikkeissään niin kauan kuin pystyt näkemään peuran silmät. Voit olla varma, että jos olet peuran kanssa samassa tasossa ja näet peuran silmät, peurakin näkee sinut.

Huomio-oransseja vaatteita peura ei erota, mutta kaikki sinisen sävyn vaatteet kannattaa jättää kotiin, sillä ne loistavat peuran silmissä. Vältä kaikkia epäluonnollisia ääniä, kuten yskimistä, puhetta, puhelimen piippausta tai metallisia kolahduksia. Peura ei kuitenkaan kuule ääniä juurikaan voimakkaammin kuin me. Vaikka esimerkiksi vaatteemme kahisevat omaan korvaan selkeästi, niin kannattaa miettiä kuuluvatko äänet peuran etäisyydelle saakka. Jos ääni on korvaasi vaimeaa, se tuskin kantaa kovin kauas.

Peuran nenää on mahdoton huijata. On olemassa kaupallisia peittohajusteita, joista on taatusti apua, mutta suunnittelemalla jahdin tuulen mukaan, pystyt pelaamaan varman päälle. Niin kauan, kun saat pidettyä hajusi peuran ulottumattomissa, ovat mahdollisuudet riistalaukauksen suorittamiseen olemassa.

Jos mahdollista, pyri asettumaan passiin selkeästi peuran tasoa ylemmäs. Esimerkiksi rinne, iso kivi tai puuständi ovat erinomaisia vaihtoehtoja. Tämä auttaa pysymään pois peuran näkökentästä, sillä se on pystysuuntaan rajoittunut ja auttaa hajuja pysymään peuran ulottumattomissa, varsinkin, jos peuraa metsästetään lähietäisyydeltä.